KESTÄÄKÖ KANTTINI

4 tammikuun, 2015

Eilen tapasin keskustassa paria hyvää ystävääni ja istuimmekin Cafe Esplanadissa useamman tunnin ajan maailmaa parantamassa – en ihan heti keksi parempaa tapaa viettää lauantai-iltapäivää!

Isot kiitokset Hannalle, joka uhrautui ikävästä kelistä huolimatta räpsimään mulle asukuvat!

IMG_8730 IMG_8784 IMG_8737 IMG_8789 IMG_8742Ostimme muutama päivä takaperin mehulingon kotiin ja nyt olemmekin sitten innoissamme lingottu kaikkea mahdollista 😀 Ihan huikea kapistus, enkä muista milloin olisin viimeksi ollut jostain näin innoissani. Tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että päätin jopa ryhtyä mehupaastolle parin viime aikoina nähdyn dokkarin innoittamana. Paaston ensimmäinen päivä on nyt takana ja homma tuntuu vielä yllättävän kivuttomalta, mutta eiköhän pahin ole edessä tässä parin päivän sisällä. Ajattelin paastota ainakin viikon ajan ja voin kirjoitella matkan varrelta fiiliksistä blogiinkin, mikäli aihe kiinnostaa? Sara kirjoittikin jo hyvän postauksen mehustamiseen liittyen ja olen mielenkiinnolla seuraillut aiheesta syntynyttä keskustelua. Itseäni tähän innoitti juurikin tuo Saran linkittämä Super Juice Me -dokkari sekä Netflixistä löytyvä Fat sick and nearly dead -pätkä.  Tavoitteena itselläni on elimistön puhdistaminen ja lisäboosti terveellisempään ravintoon, mitkä tekevät varmasti hyvää näin alkuvuodesta juhlapyhien jälkeen. Lisäksi lähden ihan mielenkiinnosta kokeilemaan, että kestääkö kanttini ja millaisia muutoksia tulen huomaamaan omassa elimistössäni paaston aikana sekä sen jälkeen!

– Janni

25 Comments

  • Reply Miina 4 tammikuun, 2015 at 9:35 am

    nyt oli pakko kommentoida; valehtelematta ajatukseni oli tänne sivulle tullessani, että tässä blogissa ei sentään liikaa hypistellä terveellisen elämän, vatsalihastreenien ja paastojen kanssa – ja eikös mitä! 😀
    Tuntuu että paastot ja lenkkarikuvat tulevat jo korvista ulos. Siihen ei vissiin muu auta, kuin sulkea kone! 🙂
    Tsemppiä kuitenkin sinulle mehupaastoosi!

    • Reply Janni 4 tammikuun, 2015 at 7:05 pm

      Mä en ole paastoihin vielä muissa blogeissa törmännytkään 🙂 Ja eikai täällä nyt liikaa ole tuon tyylisiä juttuja ollut. Tämähän on oli ensimmäinen postaus vasta ja luvassa on varmasti paljon muutakin sisältöä!

  • Reply Tickle Your Fancy 4 tammikuun, 2015 at 10:52 am

    WOO TSEMPPIÄ!!! 🙂

    • Reply Janni 4 tammikuun, 2015 at 7:06 pm

      Samoin 😉

  • Reply Milla 4 tammikuun, 2015 at 11:42 am

    Mikä mehulinko sulla on? 🙂 itekin vähän vertailen niitä mahdollista hankintaa varten!

  • Reply Milla 4 tammikuun, 2015 at 12:27 pm

    Ehdottomasti haluaisin lukea kokemuksistasi! 🙂 Mehulingon ostaminen houkuttaa kovasti ja mehuvinkkejäkin lukisin mielelläni.

    • Reply Janni 4 tammikuun, 2015 at 7:06 pm

      Jes – kiva kuulla!! 🙂

  • Reply Julia 4 tammikuun, 2015 at 12:28 pm

    Oii, olisi todella mielenkiintoista kuulla mehupaastosta ja erilaiset reseptitkin olisi kiinnostavia! Terveisin, juuri mehulingon ostanut;)

    • Reply Janni 4 tammikuun, 2015 at 7:07 pm

      Tulossa on 🙂 kiva kuulla, että kiinnostaa!

  • Reply Noora 4 tammikuun, 2015 at 12:34 pm

    Komppaan kyllä täysin ensimmäistä kommentoijaa Miinaa! 😀 Täytynee pitää parin kk blogien lukutauko. Tsempit mehupaastolle anyhow! :>

    • Reply Janni 4 tammikuun, 2015 at 7:12 pm

      No täällä tosiaan muutakin sisältöä varmasti tarjolla 🙂 Kuten tässäkin postauksessa normaaleja asukuvia!

  • Reply Riikka 4 tammikuun, 2015 at 1:05 pm

    Muakin on alkanut mehut kiinnostaa, kun niistä on viime aikoina saanut lukea niin monista paikoista.. Tekisi mieli ostaa mehulinko, mutta pelkään että kiinnostus lopahtaa parin kuukauden päästä 😀 Eli kokemuksia olisi kyllä kiva kuulla!

    • Reply Janni 4 tammikuun, 2015 at 7:12 pm

      Aika moni taitaa olla innostunut 😉 Mun mielestä se on vaan positiivista, niin mun jauhannat aiheesta kiinnostaa haha!

  • Reply Piia 4 tammikuun, 2015 at 1:32 pm

    Kiinnostaa! Itse olen miettinyt vähän samantyyppistä. Tuntuu että keho on aivan sekaisin tällä hetkellä ja voisi tehdä terää.

    • Reply Janni 4 tammikuun, 2015 at 7:13 pm

      Sama fiilis 🙂 Juttua tulossa!

  • Reply Heta 4 tammikuun, 2015 at 4:05 pm

    Onko mehupaasto siis semmoinen että vain ja ainoastaan mehua? Huh, mä en varmaan pystyis 😀

    • Reply Janni 4 tammikuun, 2015 at 7:14 pm

      Juurikin näin 🙂 Tää on mullekin eka kerta eikä tää nyt ihan helppoa ole kyllä!

  • Reply Julia 4 tammikuun, 2015 at 6:28 pm

    No voi luoja….. Syökää oikeaa, puhdasta ruokaa.. Kannattanee katsoa muutama dokumentti lisää 😉

    • Reply Janni 4 tammikuun, 2015 at 7:16 pm

      Oletpa salaperäinen 😉 Noista itsetehdyistä mehuistahan juuri saa niitä puhtaita ja oikeita ravintoaineita. Mitä dokumentteja mahdat tarkoittaa?

  • Reply Jenni 4 tammikuun, 2015 at 9:26 pm

    Kyllä kiinnostaa kovasti miten sun mehupaasto sujuu 🙂 Reseptit myös tottakai kiinnostaa! Itsellenikin lähti tänään mehulinko mukaan kaupasta.

  • Reply S 4 tammikuun, 2015 at 10:27 pm

    Täytyy myöntää, että itse inhoan sanaa paasto enkä ole täysin vakuuttunut tästä lähiaikoina alkaneesta mehupaastohypetyksestä. Jään kuitenkin mielenkiinnolla seuraamaan, miten se kohdallasi toimii ja toivotan tsemppiä sen kanssa. 🙂 Varmasti keittiöelektroniikkafirmat tykkäävät, kun vähän aikaa sitten kaikki hommasivat blendereitä ja nyt smoothievillityksen väistyttyä mehulinkoja 😀

  • Reply Uma 5 tammikuun, 2015 at 12:33 am

    Hei onko noiden kuvien kengät vagabondin? Muistatko mitä mallia ovat? 🙂
    Ja ehdottomasti mehupaastojutut kiinnostaa ja reseptit myös ehdottomasti!

  • Reply Essi 5 tammikuun, 2015 at 11:42 am

    Moikka!

    Mielestäni jos oikein muistan niin olen erilaisista tutkimuksista ja artikkeleista (ei ole linkkiä, kun en tajunnut laittaa talteen silloin) lukenut, että tämä kehon ”puhdistaminen” on suht turhaa ja tarpeetonta puuhaa. Jos ihminen on perusterve ja elää muutenkin terveellistä elämää niin kehon pitäisi itse jo puhdistaa itseään kokoajan. Jolloin oikeastaan nämä kaikki ”puhdistukseen” liittyvät tarvikkeet/asiat ovat vain hyvin tuotteistettuja. Kyllähän varmaan jos on erittäin huono ruokavalio ja tottumukset muutenkin retuperällä, niin on syytä tehdä jotain, mutta en usko että kannattaa heti valita niin radikaalia ratkaisua. Kyllä se kroppa rupeaa heti toimimaan paremmin ja elimistö puhdistuu kun alkaa etsiä terveellisempiä vaihtoehtoja ja rupeaa myös liikkumaan. Ei siis ollut tarkoitus mitenkään vähätellä sinun omaa kuuriasi, halusin vaan tuoda tällaisen näkökannan 🙂 Mutta onnea silti kuuriin ja mielenkiinnolla haluan myös lukea miten se vaikutti!
    T:Essi

    • Reply Janni 5 tammikuun, 2015 at 1:42 pm

      No tässähän ei muita sen kummempia ”tarvikkeita” tarvita kuin tuo mehulinko, jonka olisin halunnut hommata joka tapauksessa ilman paastoakin! Tälläsistä jutuista ollaan aina montaa mieltää ja eri jutut toimivat sekä vaikuttavat eri ihmisillä eri tavoin. Kokeilemalla se selviääkin, että mikä sopii itselle ja mikä ei. Omat elintapani ovat olleet viime kuukaudet aika retuperällä ja sen takia lähdinkin tätä mielenkiinnosta kokeilemaan 🙂

    Vastaa käyttäjälle Janni Cancel Reply