BATHROOM

11 tammikuun, 2015

Vietin eilen koko lauantaipäivän kotona puuhaillessa, mikä on hyvin harvinaista. Haluan yleensä ehdottomasti lähteä lauantaina heti aamupäivästä ihmisten ilmoille, jos mulla sattuu olemaan vapaapäivä. Yritin kysellä kahvitteluseuraa kaupungille eilenkin, mutta ei vaan tärpännyt. Katselin sarjoja Netflixistä ja sitten päätin ruveta siivoilemaan kotia. Siinä samalla sain sitten idean ottaa kotikuvia tänne blogiin ja ajattelinkin toteuttaa pienen postaussarjan, jossa esittelen vähän tätä meidän luukkua. Aloitetaan sillä huoneella, josta ei täällä blogissa näkynyt vielä yhtäkään kuvaa pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta – kylppäri!

Meillä on tosi tilava kylppäri, johon kuitenkin kaipaisin hieman enemmän lasku- ja kaappitilaa, kun siihen kerran mahdollisuus olisi. Tuo vanha puinen hyllykkömme mahduttaa onneksi koreineen sisäänsä niin hyvän määrän tavaraa, että kaikelle on ainakin toistaiseksi löytynyt oma paikkansa. Vaihdoin hiljattain hyllykön vanhat puiset korit noihin valkoisiin, jotka tuovat mielestäni kivasti raikkautta!

IMG_9427-2IMG_9433 IMG_9443

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

– Janni

You Might Also Like

12 Comments

  • Reply milkainnamaaria 11 tammikuun, 2015 at 2:17 pm

    Ihanat sävyt teidän kylppärissä! Sisustusjutut kiinnostaa etenkin nyt, kun on oma ihka uusi koti rakenteilla 🙂 Näitä lisää, siis!

    • Reply Janni 13 tammikuun, 2015 at 7:56 am

      Oi kiva kuulla, että kiinnostusta löytyy 🙂 Lisää on tulossa!

  • Reply Kira 11 tammikuun, 2015 at 5:11 pm

    Moi. Mistä saa tollasia kivoja raidallisia suihkuverhoja? Oon metsästänyt pitkään kivaa suihkuverhoa tuloksetta… 😀

    • Reply Janni 13 tammikuun, 2015 at 7:56 am

      H&M 🙂

  • Reply Jannina 11 tammikuun, 2015 at 7:41 pm

    Kivan näköistä, mistähän toi ihana matto on ? 🙂

    • Reply Janni 13 tammikuun, 2015 at 7:58 am

      Hemtexistä 🙂 Vuoden vanha!

  • Reply Anne 11 tammikuun, 2015 at 8:56 pm

    Ihana kylppäri! Muutin itse viikko sitten ensimmäiseen omaan asuntoon ja olen niin innostunut kaikesta sisustamisesta 🙂 Kiva myös lukea blogeja, joissa on sisustusjuttuja. Odotan innolla muidenkin huoneiden esittelyä, kun sulla on niin kiva maku!

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    • Reply Janni 13 tammikuun, 2015 at 7:59 am

      Jes – tulossa on 🙂 Onnea uuteen kotiin!

  • Reply sopo 11 tammikuun, 2015 at 9:48 pm

    Aivan ihanan näköistä!

    • Reply Janni 13 tammikuun, 2015 at 8:00 am

      Kiitos kovasti! 🙂

  • Reply Jasmina 11 tammikuun, 2015 at 10:29 pm

    On kyllä hieno kylppäri! 🙂 Muakin kiinnostaa, että mistä tuo matto on? Mukavaa, jos tämmöinen sisustus postaussarja on tulossa! Teillä on niin kiva koti, tosi kodikkaan näköistä! 🙂

    • Reply Janni 13 tammikuun, 2015 at 8:00 am

      Jee tulossa on 🙂 Matto on tosiaan Hemtexiltä reilu vuosi sitten ostettu!

    Leave a Reply