PARAS YSTÄVÄMME

15 tammikuun, 2015

 Meidän rakas pikku-Jeti täytti tänään 6 vuotta ♥ Välillä tuntuu, että aika on mennyt nopeasti, mutta toisaalta taas en edes enää oikein muista elämää ilman sitä. Jeti on ollut meidän molempien ensimmäinen oma koira ja sen hankkiminen oli kyllä parhaita päätöksiämme ikinä. Kertaakaan en ole tosissani katunut koiran ottamista ja se on tuonut äärettömän paljon iloa meidän elämäämme. Sellaisina päivinä, kun koko muu maailma tuntuu olevan itseäni vastaan, niin voin aina luottaa siihen, että ainakin yhdelle minä olen kaikki kaikessa. Se ottaa meidät joka ikinen kerta samanlaisella aidolla ilolla ja innolla vastaan, olipa kyse sitten pidemmästä erossa olosta tai ihan vaan puolen tunnin kauppareissusta. Jeti on meille äärimmäisen tärkeä ja rakas perheenjäsen, joka on valoittanut myös muiden läheisiemme sydämet. Harvat voivat vastustaa tuollaista pientä pehmoista söpöliiniä, joka työntäytyy kylkeen kiinni rapsutuksien toivossa ja kiitokseksi nuolaisee pienellä lämpimällä kielellä. Jeti osaa olla välillä myös melkoinen rasavilli, mutta siitä huolimatta se on äärettömän kiltti ja kärsivällinen koira, jonka en ole ikinä nähnyt ärisevän vihaisesti ihmisille tai muille lajitovereilleen. Toivon meille vielä monta onnellista yhteistä vuotta!

Maailman paras koira ♥

image
image

image

– Janni

22 Comments

  • Reply Leena 15 tammikuun, 2015 at 5:11 pm

    Voi miten suloisia kuvia! Näistä oikein huokuu teidän rakkaus toisianne kohtaan :’) Paljonpaljon onnea Jetille, hurjan söpö koissu!! 🙂

    • Reply Janni 17 tammikuun, 2015 at 9:49 am

      OI ihanaa kiitos!! 🙂

  • Reply Riikka 15 tammikuun, 2015 at 6:42 pm

    Jeti on niin söpö! Isot onnittelut hänelle 🙂

    • Reply Janni 17 tammikuun, 2015 at 9:50 am

      Onnittelut välitetty perille! 🙂

  • Reply Emma 15 tammikuun, 2015 at 7:52 pm

    Voi että mikä ihana <3 Meillä täällä kotona hääräilee vasta neljäkuinen koiravauva, jossa on viittä eri rotua ja kaikki aina kyselee keltä se nyt sit eniten näyttää ja kenen korvat jne. No näitä kuvia Jetistä katellessa voin todeta, että ainakin naama ja korvat on kun suoraan bichonilta, jota meidän turrissa siis about 3/8 😀

    • Reply Janni 17 tammikuun, 2015 at 9:51 am

      Awww voi että <3 onnea uudesta perheenjäsenestä teille!

  • Reply Tarja 15 tammikuun, 2015 at 7:55 pm

    Onnittelut ja rapsutuksia Jetille!

    • Reply Janni 17 tammikuun, 2015 at 9:51 am

      Välitetty perille!! 🙂

  • Reply Terhi 15 tammikuun, 2015 at 8:11 pm

    Ihania kuvia ja halirutistuksia Jetille! : ))

    • Reply Janni 17 tammikuun, 2015 at 9:51 am

      Kiiitos 🙂 Rutistin sunkin puolesta!

  • Reply Anne P. 15 tammikuun, 2015 at 9:03 pm

    Onnittelut Jetille vielä tätäkin kautta. Lauantaina juhlitaan!!!

    • Reply Janni 17 tammikuun, 2015 at 9:52 am

      Odotamme malttamattomina! 😉

  • Reply Satu 15 tammikuun, 2015 at 10:12 pm

    Paljon onnea ihanalle Jetille! 🙂
    Onko Jetin turkki työlästä pitää lyhyenä? Kuinka usein sitä joutuu lyhentämään ja teetkö sen itse vai miten se hoituu? 🙂

    • Reply Janni 17 tammikuun, 2015 at 9:53 am

      Ei ole juurikaan työlästä 🙂 Leikkaan sen turkin itse ehkä 4 kertaa vuodessa suunnilleen! Ja Jetiltä kiitokset onnitteluista!

  • Reply HannaK 15 tammikuun, 2015 at 11:39 pm

    Aww ihana Jetskitski <3 onnea meidän ihanalle koirakaverille!! 🙂

    • Reply Janni 17 tammikuun, 2015 at 9:54 am

      Kiiitos!!! <3<3

  • Reply A 16 tammikuun, 2015 at 8:45 am

    Hauskaa, tädilläni oli pienenä mielikuvituskoira nimeltä Jeti :D! Mutta paljon onnea 6-vuotiaalle! 🙂

    • Reply Janni 17 tammikuun, 2015 at 9:54 am

      Hahah eikä 😀 hyvä nimi! Ja kiitokset!

  • Reply Heinis 16 tammikuun, 2015 at 8:51 am

    Olen aiemminkin hehkuttanut Jetiä, mutta hän vaikuttaa kyllä tosi söötiltä <3 ja muistuttaa niin meidän omaa edesmennyttä bichoniamme <3 Ihana rotu!!!

    • Reply Janni 17 tammikuun, 2015 at 9:57 am

      Voi kiitos 🙂 ihana se kyllä onkin. Ja rodustakaan ei kyllä myöskään ole mitään pahaa sanottavaa!

  • Reply Roosa 16 tammikuun, 2015 at 3:58 pm

    Tuli ihan tippa linssiin kun tätä luki! Ja hirveä ikävä omia pikku palleroita kotona. Meidän pienillä varmaan samanlainen ihana luonne, osoittaa niin ehdotonta rakkautta jokapäivä omistajilleen vaikka itellä ois kuinka kiukku. Mitä me tehtäiskään ilman koiria :’)

    • Reply Janni 17 tammikuun, 2015 at 10:01 am

      No sanopa muuta 🙂 On noi kyllä maailman ihanimpia ja piristää arkea ihan tolkuttoman paljon! <3

    Vastaa käyttäjälle Janni Cancel Reply