TAULUHYLLYT

15 tammikuun, 2015

Sisustus tuskin ikinä tulee ainakaan minun kodissani täysin valmiiksi, mutta jonkin aikaa se on ollut jo hyvällä mallilla. En ole kuitenkaan vielä saanut tehtyä päätöksiä kattovalaisimien kohdalla ja valkoiset seinätkin ovat näyttäneet aika kylmiltä tyhjillään. Äskettäin makuuhuoneemme koki pienen piristyksen, kun saimme kiinnitettyä tauluhyllyt sängyn yläpuolelle. Huone tuntui heti astetta täydemmältä ja jollain tapaa kotoisammalta. Mielestäni noi Ikean tauluhyllyt ovat älyttömän kivoja ja sopivatkin niin moneen paikkaan. Mielummin kiinnittelen tauluhyllyjä tiettyihin paikkoihin kuin yksittäisiä tauluja, sillä noihin on sitten helppo mielen mukaan vaihdella esineitä. Toki taulujakin seiniltämme löytyy, mutta nuo tuovat kivaa vaihtelua.

Nyt ensimmäisenä valitsin hyllyille mustia, valkoisia ja hopeisia kehyksiä.

IMG_9454-2 IMG_9446

– Janni

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Jassu 15 tammikuun, 2015 at 5:21 pm

    Voi että miten kaunista!! 🙂 Harmittaa ihan vietävästi että itse Ikeas olles pistin tauluhyllyt lopulta kärryistä pois. Eikä edes ollut kalliita. No enskerralla tommoset lähtee kyllä mukaan! Just kiva, kun noihin saa vaihdella kehyksiä 🙂

  • Reply nn 15 tammikuun, 2015 at 9:38 pm

    Heippa! Mistä on nuo ihanat verhot? 🙂

  • Reply Ella 16 tammikuun, 2015 at 4:11 pm

    Ihanan viihtyisän näköinen! Oletko mistä saanut kuvat tauluihin? 🙂

  • Reply Rouva Yrjänä 16 tammikuun, 2015 at 7:41 pm

    Onpa kivannäköisiä tauluja ja erittäin hyvältä näyttää nuo kaksi hyllyä päällekkäin. Paljon paremmalta kuin yksi hylly olisi näyttänyt! Bongasin muuten vihdoin ja viimein blogissasikin viime vuoden Habitare -messuilta esittelemäsi Sessak -valaisimen eräästä verkkokaupasta ja tilaukseen lähti. Livenä oli vieläkin kauniimpi kuin kuvissa! 🙂

  • Reply janika 17 tammikuun, 2015 at 10:05 am

    aivan ihana huone! kiva tuo tauluhyllyidea 🙂

  • Reply Linda 18 tammikuun, 2015 at 2:31 pm

    Hyvältä näyttää! Pitäis itekin saada aikaiseksi pistää seinälle tommoset ja jotain kivoja kuvia kehyksiin!

  • Reply Kiipa 7 heinäkuun, 2015 at 5:42 pm

    Viihtyisän näköinen huone! 🙂 tykkään kovasti! Mistä ovat kauniit verhot hankittu?

    • Reply Janni 7 heinäkuun, 2015 at 6:00 pm

      Kiitos 🙂 Ikean pellavaverhot!

    Leave a Reply