EILISEN AAMUN TUNNELMIA

30 tammikuun, 2015

1Q9C5697

Mainitsinkin jo eilen ihanasta torstaiaamun aloituksesta, jonka sain viettää hyvässä seurassa Katajanokalla Johan&Nyströmillä herkutellen. Aamiastilaisuus toimi samalla pressitilaisuutena kyseisen kahvilan ja Marimekon piakoin starttaavalle yhteistyölle. Kahvilan sisustus oli laitettu uuteen uskoon Marimekon S/S2015 -malliston upeilla kuoseilla, jotka on suunnitellut taiteilija Kustaa Saksi. Itse suunnittelija oli myös ennättänyt aamulla paikalle ja kertoili inspiraationsa uusiin kuoseihin olevan peräisin vedenalaisesta maailmasta. Uudet Merivuokko- ja Meriheinä -kuosit iskivät itseassa minuunkin melkolailla, vaikka yleensä vannonkin vähän hillitympien värimaailmojen nimeen. Kuosit myös sopivat täydellisesti meren äärellä sijaitsevan tunnelmallisen kahvilan tyyliin!

En voi käsittää, että kävin tuolla Johan&Nyströmillä vasta nyt ensimmäisen kerran. Kahvilan miljööhän on ihan täydellinen ystävien treffaamiselle tai sunnuntain rennolle teehetkelle. Kahvila on perustettu reilut kymmenen vuotta sitten ja siitä lähtien se on tarjonnut asiakkailleen hyvänmakuista laadukasta itse paahtamaansa kahvia, joka on samalla myös luomua ja eettisesti kestävää. Lisäksi tarjolla on laaja valikoima teetä sekä perinteisiä kahvilaherkkuja, pientä suolaista sekä raakakakkuja. Helsingissä ei liiaksi ole kivoja kahviloita ja olenkin todella iloinen tästä uudesta tuttavuudestani. Ei nimittäin varmasti ollut viimeinen kerta, kun istun Kanavarannassa teekupin äärellä!

Tällaisia aamuja lisää kiitos!

1Q9C5684 1Q9C5694 1Q9C5703 1Q9C5719 1Q9C5723 1Q9C5731 1Q9C5744 1Q9C5740 1Q9C5754 1Q9C5763Kannattaa ehdottomasti käydä paikan päällä, mikäli ette ole vielä kerenneet ihastua tuohon paikkaan. Marimekon tekstiilit tuovat nyt vielä viimeisen silauksen tuohon vanhaan ja upeaan tilaan. Itse aion käydä testaamassa Johan & Nyströmin chai latten niin pian kuin mahdollista!

– Janni

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Heta 30 tammikuun, 2015 at 10:15 am

    Oi mä niin tykkään tosta kahvilasta. Pakko mennä nyt taas lähipäivinä ja tsekata toi uus sisustus! 🙂

    • Reply Janni 30 tammikuun, 2015 at 11:19 pm

      Suosittelen 🙂 mä kävin jo tänään uudelleen!

  • Reply Nimetön 30 tammikuun, 2015 at 3:19 pm

    Toi on aika hintava paikka:( Ja haha Annika on niin usein salakuvissa kännykällä:D

  • Reply Tarja 31 tammikuun, 2015 at 10:30 am

    Ihanalta näyttää tuo kahvila! Sinne voisikin sopia joskus lauantai/sunnuntai kaffetreffit 😉

    • Reply Janni 31 tammikuun, 2015 at 10:39 am

      Ai munkaa vai?? 😉

    Vastaa käyttäjälle Janni Cancel Reply