SYNNYTYKSEN KÄYNNISTYS

27 huhtikuun, 2020

Synnytyskertomukseni jakaminen on hieman viivästynyt, sillä olen koko ajan odottanut, että saisimme podiäänitykset käyntiin tauon jälkeen ja pääsisin aihetta avaamaan myös siellä. Olemme jo saaneet etä-äänityslaitteet, mutta niiden käyttöönotto tuntuu viivästyvän nyt sen verran paljon, että aion nyt aloittaa tämän synnytyskokemuksen läpikäymisen täällä blogin puolella. Tarina on kokonaisuudessaan niin pitkä, että koin parhaaksi jakaa sen kahteen osaan. Kuten otsikko jo kertoo, niin ensin käydään läpi synnytyksen ennenaikainen käynnistysprosessi sekä miten siihen päädyttiin ja toisessa postauksessa sitten itse synnytys.

Varoituksen sana heti alkuun: tämä postaus on pitkä kuin nälkävuosi, mutta niin tuntui olevan myös itse käynnistysprosessi. Oli itsellenikin aika terapeuttista käydä nämä tapahtumat läpi tätä kirjoittaessa!

Koko stoori alkaa oikeastaan viimeiseltä neuvolalääkärikäynniltä, joka minulla oli raskausviikolla 36+3. Siellä huomattiin SF-mittani hypänneen parilla viimeisellä mittauskerralla yläkäyrille. Sen perusteella neuvolalääkäri laittoi minulle lähetteen äitiyspoliklinikalle synnytystapa-arvioon, koska SF-mittojen perusteella oli syytä epäillä isokokoista vauvaa. Tätä varten yllätyksekseni minun piti mennä uudelleen myös sokerirasitustestiin, vaikka olin jo aikaisemmin sieltä selvinnyt ”puhtain paperein”. Varasin labra-ajan jo seuraavalle päivälle ja siellä sitten kolmesta mittauksesta se viimeinen jäi hieman viitearvon yläpuolelle. Tämän vuoksi minulla todettiin raskausajan diabetes vain reilu paria viikkoa ennen laskettua aikaa. Jäljellä olevan ajan lyhyydestä huolimatta sain neuvolasta laitteet sokereiden mittaukseen. Mittailin loppuraskauden ajan arvoja ja ne sitten kummasti pysyivätkin koko ajan viitearvoissa, vaikka en muuttanut ruokavaliotani suuntaan tai toiseen juuri ollenkaan.

Minulle laitettiin siis lähete neuvolasta julkisen puolen synnytystapa-arvioon, mutta tuon sokeritestin tuloksien jälkeen varasin yksityiseltä gyneltä ajan heti seuraavalle päivälle. Varasin ajan, koska vauvan koko mietitytti minua sen verran paljon, enkä jaksanut odotella, että milloin julkisen puolen kutsu kolahtaa postista. Yksityisellä lääkärikäynnillä minua vastassa oli aivan ihana synnytyksiin erikoistunut gynekologi, jonka kanssa jo pelkkä juttelu sai mieleni rauhoittumaan. Mainittakoon, että olin koko raskausajan jotenkin itse veikannut, että vauva saattaisi olla melko isokokoinen ja se oli oikeastaan ainoa isompi huolenaiheeni, josta olimme useampaan otteeseen neuvolassakin jutelleet. Tuolloin oli meneillään rv36+5 ja vauva arvioitiin ultraäänellä jo silloin 3,6 kiloiseksi. Jo tuolla yksityisellä käynnillä lääkäri väläytti minulle ennenaikaisen käynnistyksen mahdollisuutta, mutta jäätiin toki odottelemaan sitä julkisen puolen aikaa.

Viikon päästä sitten koitti tuo julkisen puolen lääkäriaika, jolloin vauvan painoarvioksi ultraäänen perusteella arvioitiin jo 3,9 kg (rv37+5). Lääkäri oli sitä mieltä, että synnytys kannattaisi käynnistää seuraavalla viikolla, mutta minunkin ”mielipidettäni” kuunneltiin. Toki luotin kuitenkin tässä kohtaa ammattilaisen näkemykseen, enkä tietenkään alkanut väittää vastaan. Lääkäri soitti vielä Porvoon äitiyspolilta Kotkan synnärille, jonka olin valinnut synnytyssairaalakseni ja siellä puhelimen päässä lääkäri oli käynnistyksestä samaa mieltä. Tuolloin elettiin torstaita ja minulle varattiin aika Porvoon äitiyspolille ballongin asennukseen seuraavan viikon maanantaille. Tässä kohtaa alkoi jännittää aivan pirusti ja mainittakoon vielä se, että tuolloin kohdunsuu oli vielä täysin kiinni sekä kohdunkaulakanava oli lähes täysimittainen ja vain hieman pehmentynyt. Toisin sanoen ei siis vielä merkkiäkään lähestyvästä synntyksestä. Koko raskausajan olin toivonut, että synnytys käynnistyisi omia aikojaan luonnollisesti ilman käynnistystä, mutta tähän tilanteeseen oli sopeuduttava. Viikonloppu meni aika jännittyneissä fiiliksissä ja yritin (suurimmaksi osaksi läpällä) kokeilla erilaisia keinoja, jolla synnytyksen voisi saada luonnollisesti käynnistymään. En kuitenkaan saanut aikaiseksi supistuksen supistusta 😁. Keskityin myös henkisesti valmistautumaan edessä olevaan käynnistykseen ja pakkailin sairaalakassia valmiiksi.

Maanantaina (rv38+3) minulla oli aika ballongin asennukseen puolenpäivän maissa. Kyseinen operaatio on normaalisti helppo, nopea sekä kivuton, mutta minun kohdallani meni hieman toisin. Kohdunsuu oli edelleen maanantaina niin epäkypsä, ettei ballonkia meinattu saada asennettua lainkaan. Kaksi eri lääkäriä yrittivät laittaa sitä ja suoraan sanoen homma oli melkoista runnommista, mikä tuntui äärimmäisen epämukavalta sekä kivuliaalta. Hikoilin siinä pedillä ja mietin, että hyvä totutella tähän kipuun tulevaa synnytystä ajatellen… 😁Lopulta, kun ballonki saatiin paikoilleen, niin meinasin pyörtyä pystyyn noustessani ja minut talutettiin takaisin pedille kylkimakuulle. Tuon operaation jälkeen minun piti jäädä vielä puoleksi tunniksi ”käyrille” eli vatsani päältä otettiin vauvan sykekäyrää ja supistuskäyrää. Supistukset alkoivat oikeastaan heti ballongin asennuksen jälkeen ja vaikka ne olivat vielä todella mietoja, niin nyt tunsin ensimmäistä kertaa, että millaisia supistukset ovat. Pääsin siis ballongin kanssa kotiin vielä ja supistukset jatkuivat epäsäännöllisinä oikeastaan iltaan asti, kunnes loppuivat kuin seinään. Yöllä kävin vessassa noin kolmen aikoihin ja samalla reissulla ballonki sitten toivotusti irtosi. Menin suihkuun ja sen jälkeen soitin Kotkan synnärille, kuten minua oli ohjeistettu. Sieltä kätilö neuvoi, että nukkuisin vielä kotona aamuun asti ja tulisin sitten aamulla sairaalalle, mikäli tilanne pysyisi ennallaan (supistuksia ei ollut tullut illan jälkeen).

Aamulla fiilikset eivät olleet parhaasta päästä, sillä olin kovasti toivonut, että ballonki olisi käynnistänyt synnytyksen, kuten parhaassa tapauksessa olisi voinut käydä. Jännitti ja pelotti myös siitä syystä, että jouduin aamulla menemään sairaalaan yksin, sillä jo tuolloin oli Koronan takia linjaus, että Joonas pääsi mukaan vasta synnytyksen aktiiviseen vaiheeseen. Itkin keittiön pöydän ääressä ja söin väkisin aamupalaa, vaikka ruokahalu oli tipotiessään ja ahdisti. Joonas lähti viemään minua Kotkaan sairaalaan, jossa minut otti vastaan aivan ihana hoitaja ja jäin odottamaan lääkärin tapaamista. Tuossa kohtaa fiilis oli jo hieman parempi ja lääkärin tekemän sisätutkimuksen mukaan ballonki oli tehnyt tehtävänsä siltä osin, että kohdunsuu oli auennut 3cm. Kohdunkaulaa oli kuitenkin vielä sen verran paljon jäljellä, että minut ohjattiin vuodeosastolle ja synnytyksen käynnistämistä jatkettiin kohdunkaulaa kypsyttävän cytotec-lääkkeen voimin. Kerkesin päivän aikana saamaan kolme annosta lääkettä, jotka saivat aikaan kuukautiskipua muistuttavan tunteen alavastaan sekä -selkään, mutta mitään muuta ei tapahtunut. Yöllä en saanut nukuttua, kun vatsaan sekä selkään jomotti ja pyörin sängyssä sekä välillä laahustin pitkin osaston käytäviä. Kateellisena seurasin sivusta, kun kahdella muulla naisella synnytys käynnistyi yön aikana ja heitä vietiin alakertaan synnytyssaliin. 😁

Seuraavana aamuna tehtiin lääkärin toimesta sisätutkimus, joka osoitti, ettei eiliseen nähden ollut juurikaan tullut edistystä ja cytotec-lääkkeellä jatkettiin heti aamusta. Oma fiilikseni oli äärimmäisen turhautunut, vaikka olinkin varautunut etukäteen, että käynnistys saattaisi viedä aikaa. Tuntui siltä, että omaa kehoani yritetään väkisin pakottaa johonkin, mihin se ei ollut vielä lainkaan valmis. Tämän vuoksi kävin vielä jututtamassa lääkäriä uudelleen ja kyseenalaistin, että oliko tämä käynnistys nyt pakollinen ja halusin asiasta hänenkin mielipiteensä, sillä kyseessä oli taas uusi lääkäri. Hän sai kuitenkin luotua minuun uskoa ja sovittiin, että katsotaan vielä tämä vuorokausi. Jos mitään ei tapahtuisin, niin sitten mahdollisesti menisin seuraavana päivänä kotiin ja otettaisi pari päivää taukoa. Näin homma pitkittyisi entisestään eikä sekään tuntunut mielekkäältä vaihtoehdolta, kun tämäkin lääkäri oli sitä mieltä, että käynnistys oli ehdottomasti aiheellinen. Ei auttanut kuin toivoa, että tilanne edistyisi ja synnytys käynnistyisi. Sain päivän aikana neljä annosta Cytotecia ja jokaisen lääkeannoksen välissä seurattiin vauvan hyvinvointia sykekäyrillä. Päivä meni ilman suurempia tuntemuksia ja illalla tuo kuukautiskivun kaltainen jomotus palasi kuvioihin. Olin todella turhautunut ja tihrustin itkua useaan otteeseen, kun puhuin Joonaksen kanssa puhelimessa ja äiti sekä ystävätkin yrittivät tsempata viestien välityksellä. Fiilikseeni varmasti vaikutti se, ettei sairaalaan päässyt Koronan vuoksi kukaan läheiseni käymään ja tuossa vaiheessa olin ollut jo kaksi päivää osastolla synnyttäneiden äitien sekä vauvojen keskellä. Tuntui äärimmäisen kaukaiselta ajatukselta tuossa vaiheessa, että minullakin olisi pian oma vauva sylissä. Tämä tarina kuulostaa tosi negatiiviselta, mutta tuollaiset ajatukset minulla oli sillä hetkellä, vaikka nyt jälkeenpäin fiilis kaikesta onkin positiivinen.

Toisena yönä selän ja vatsan jomotuksen lisäksi aloin tuntea todella mietoja sekä epäsäännöllisiä supistuksia, jotka pitivät minut valveilla. Kävelin taas pitkin osaston käytävää yöllä ja välillä yritin löytää sängyssä hyvää asentoa. Jossain puolenyön jälkeen kävin pyytämässä hoitajalta Panadolia sekä lämpötyynyn, josta oli ollut apua edellisenä yönä. Samalla hoitaja otti minut käyrille kertoessani epäsännöllisistä supistuksista, jotka tosin tuntuivat laantuvan aina, kun nousin sängystä ylös. Sain kipulääkkeen, joka ei auttanut ollenkaan ja makuulla olo tuntui äärimmäisen epämukavalta. Jossain vaiheessa kävin pyytämässä jos saisin kokeilla toista kipulääkettä, kun nukkumisesta ei tullut mitään, mutta en uskaltanut tässä kohtaa vielä toivoa, että jotain todella olisi tekeillä. Toisen kipulääkkeen jälkeen olin torkahtanut joksikin aikaa, kunnes heräsin aamuyöllä kolmen maissa poksaukseen vatsassani. Tajusin heti, että kalvot taisivat puhjeta ja lapsivettäkin oli vuotanut hieman. Määrä oli kuitenkin sen verran pieni, että en voinut olla asiasta 100% varma. Kävin vessassa ja palasin huoneeseen ja sitten alkoivatkin säännölliset supistukset.

Kellottelin supistuksia hetken aikaa omassa rauhassani – niitä tuli heti säännöllisesti alle viiden minuutin välein ja yhden supistuksen kesto oli aina minuutin luokkaa. Tässä kohtaa aloin pikkuhiljaa tajuamaan, että jotain taitaa olla tekeillä, mutta silti ajattelin, että kohta supistukset varmaan tyssäävät kuin seinään. Kävin ilmoittamassa yöhoitajalle tilanteesta ja kerroin, että lapsivettäkin ehkä tihkuu. Hän sanoi ottavansa minut käyrille heti, kun ehtii ja kysyi mikäli haluan mennä tyhjillään olevaan huoneeseen rauhassa hengittelemään. Pyysin jumppapallon mukaani ja menin rauhalliseen huoneeseen jatkamaan supistusten kellottamista, jotka olivat nyt noin tunnin verran jatkuneet säännöllisinä ja voimistuivat koko ajan. Soitin Joonakselle tässä vaiheessa, että hyvällä säkällä kohta saattaa tulla lähtö synnytyssaliin. Hoitaja tuli jonkin ajan päästä hakemaan minua käyrille. Ennen kuin kerettiin edes aloittamaan, hän huomasi supistuskipujen kovuuden ja ehdottikin käyrien sijaan ensin sisätutkimusta. En voinut uskoa korviani, kun hän ilmoitti minun olevan 4cm auki ja kohdunkaula oli hävinnyt. Sisätutkimuksen yhteydessä lapsivettäkin alkoi valua jo kunnolla. Hoitaja lähti välittömästi soittamaan alakerran synnytyssaliin ja minä soitin Joonakselle, että voi lähteä ajamaan kohti Kotkaa. Pian lähdimme hoitajan kanssa kohti synnytyssalia ja fiilis oli edelleen todella epäuskoinen. Vieläkin tulee kylmät väreet, kun mietin sitä hetkeä, kun seisottiin hissiä odottamassa ja mietin vain, että hitto en sitten lähtenytkään seuraavana aamuna kotiin!

Huhh miten pitkä stoori – iso kiitos, jos jaksoitte lukea loppuun asti. ❤️

Jatketaan tarinaa synnytyssalin puolelta mahdollisimman pian!

 

– Janni

21 Comments

  • Reply Anna 27 huhtikuun, 2020 at 7:05 pm

    🤗 onneksi kaikki meni hyvin pitkän odottelun jälkeen! Itselläni raskaana ollessa oli sama tilanne että sf-mittaa seurattiin ja julkisen äitiyspolilla kävin tutkimuksissa.. rv taisi olla samaa luokkaa ja arvio vauvan painosta reippaasti yli 3kg. En tajunnut että vaihtoehtona olisi voinut tulla kyseeseen synnytyksen käynnistäminen ennen laskettua aikaa. Oman lapseni synnytin lopulta kiireellisellä sektiolla koska synnärille hakeutuessani laskettuna aikana vauvan koko olikin arviolta yhtäkkiä 4,9kg.. paljon ei tuosta poikennut todellinen syntymä paino.

    • Reply Janni 29 huhtikuun, 2020 at 11:45 am

      Mä olen kuullut paljon vastaavia tarinoita ja olen sinänsä itse kiitollinen, että mulla käynnistettiin. 😊 Mut teilläkin kaikki meni hyvin? ❤️

  • Reply Iida 27 huhtikuun, 2020 at 7:40 pm

    Upeasti olet kirjoittanut ylös nuo jännittävät päivät, ja kaikki tunteet mitä siinä käy läpi. Nämä postaukset eivät ole koskaan liian pitkiä, vaan tosi mielenkiintoisia! 🙂 On se synnytys niin upea ja jännittävä tapahtuma, ja jokaisen kohdalla niin ainutlaatuinen ja erilainen <3

    • Reply Janni 29 huhtikuun, 2020 at 11:45 am

      Ihanaa kuulla ❤️ Ja olen aivan samaa mieltä! 😊🙏🏻

  • Reply Ninnu 27 huhtikuun, 2020 at 9:30 pm

    Tosi kiva lukea, eikä ollut ollenkaan liian pitkä stoori! Hienosti kirjoitettu ja uskon että nostaa tunteet pintaan käydä uudelleen sitä kaikkea tapahtunutta läpi💜.

    • Reply Janni 29 huhtikuun, 2020 at 11:46 am

      Ihanaa kuulla ja kiitos kovasti! ❤️❤️

  • Reply Janica 28 huhtikuun, 2020 at 5:20 am

    Itselläni sf-mitta oli koko ajan suhteellisen pieni. Sellainen 3-kiloinen sieltä syntyy, sanottiin. No, synnytys käynnistyi itsestään ihan laskettuna päivänä ja syntyi 4,8 kiloinen 😅
    Mahdollisesssa seuraavassa raskaudessa ehkä tuota kokoa tutkitaankin sitten vähän tarkemmin etukäteen.

    • Reply Janni 29 huhtikuun, 2020 at 11:47 am

      Joo se pelkkä SF-mitta harvoin lopulta kovin paljoa kertoo! 🙈 Kaikki taisi isosta koosta huolimatta sujua lopulta hyvin? 😊

      • Reply Janica 30 huhtikuun, 2020 at 5:25 am

        Joo, kaikki meni tosi hyvin 😊 En ehtinyt saada juurikaan kipulääkkeitä, kun synnytys eteni niin nopeasti ponnistusvaiheeseen (joka kestikin sitten kaksi tuntia ja päättyi imukuppiin). Jos joku olisi sanonut etukäteen, että synnytän 5-kiloisen ilman kipulääkkeitä, en olisi uskonut 😄
        Imukupistakaan ei traumaa jäänyt, helpotus se vaan oli 😅

  • Reply Saija 28 huhtikuun, 2020 at 5:24 am

    Voin niin samaistua näihin neljän käynnistetyn synnytyksen jälkeen. Se turhautuminen, toivominen ja turhan toivomisen pelkääminen. Kiitos kun jaoit tämän. ❤️

    • Reply Janni 29 huhtikuun, 2020 at 11:47 am

      Voi kiitos itsellesi, kun kommentoit! ❤️

  • Reply Riikka 28 huhtikuun, 2020 at 9:40 am

    Täällä kans itkua tihrustetaan. Ihana tarina! Itsellä la heinäkuun alussa ja edelleen toivon, että isä pääsisi mukaan ja koko tämä korona olisi muisto vain. Toki ymmärrän, että todennäköisesti näin ei käy. Onneksi kuitenkin pääsee edes synnytykseen mukaan, tämän hetken ohjeistuksen mukaan.
    Urheasti jaksoit siellä yksin olla kuitenkin ja selvisit kokemuksesta. Palkinto tietenkin mittaamattoman arvokas.
    Jään odottamaan toista osaa 🙂

    • Reply Janni 29 huhtikuun, 2020 at 11:48 am

      Kiiitos ❤️❤️ Pääasia on, että sinne saliin pääsee tukihenkilö mukaan ja toivotaan, ettei rajoituksia nyt enää sen suhteen kiristetä. Tuskin! Ja paljon tsemppiä sinne 😊🙏🏻 Palataan synnytyksen osalta varmaan vielä tämän viikon aikana!

  • Reply Mimmu 28 huhtikuun, 2020 at 10:35 am

    Alku kuulosti aivan meikäläisen tilanteelta kahden vuoden takaa; ballongin runnominen kahden eri lääkärin toimesta hyvin epäkypsässä tilanteessa! Teki kipeää ja kovasti vuosin, heikotti ja hikoilutti kun nousin ylös.
    Sain kyllä jäädä osastolle odottelemaan vaikutuksia, nimenomaan koksissa. Siitä se sitten lähtikin ja 24h päästä nyytti oli sylissä. Olin myös varautunut, että käynnistys voi viedä monen monta päivää. Itselläkin jäi kuitenkin käynnistyksestä hyvä fiilis ja sitä olen koittanut myös mainostaa tuttaville, jotka sitä pelkäävät – jos on mentävä käynnistykseen niin se ei ole automaattinen paha 🙂 itsellä ei ole tosin luomusti alkanutta synnytystä yhtään takana, joten en voi vertailla.

    • Reply Janni 29 huhtikuun, 2020 at 11:50 am

      Voi sulla käynnistyi nopeasti! 😊🙏🏻 Mullakin lopulta jäi hyvä fiilis, vaikka toki edelleen ajattelen, että luonnollinen käynnistyminen olisi ollut kivempi. Lopulta kuitenkin pääasia on, että vauva saadaan turvallisesti maailmaan ja kaikki menee hyvin! ❤️

  • Reply Minttu 28 huhtikuun, 2020 at 11:11 am

    Aivan ihanasti kirjoitettu. Kylmätväreet ja itku tuli😭 Aitous on parasta.

    • Reply Janni 29 huhtikuun, 2020 at 11:51 am

      Kiiitos ❤️❤️ Ihanasti sanottu!

  • Reply Jenna 28 huhtikuun, 2020 at 11:29 am

    Heippa!

    Onkohan tuo ensimmäisen kuvan neule mistä? 😊

    Se on aivan ihana!

    • Reply Janni 29 huhtikuun, 2020 at 11:51 am

      Gina Tricotin neuletakki, mutta jo aika vanha! 😊

  • Reply Mira 28 huhtikuun, 2020 at 1:50 pm

    Onneksi olkoon näin myöhässä teidän perheelle ❤ja komppaan edellisiä kommentoijia, ei yhtään liian pitkä postaus, vaan erittäin mielenkiintoista luettavaa! Itse en ole synnyttänyt eikä aihe ole ajankohtainen, mutta synnytystarinat kiinnostaa 😁 ja kaunis pieni olento teille on saapunut, onnea hirmuisesti!

    • Reply Janni 29 huhtikuun, 2020 at 11:51 am

      Kiiitos ❤️ Muakin on aina kiinnostanut synnytykset! 😊

    Leave a Reply