Browsing Tag

MEHUPAASTO

MEHUPAASTON FIILIKSIÄ

5 tammikuun, 2015

Tässä elellään nyt mehupaaston kolmatta päivää ja ajattelin, että olisi hyvä aika kertoa fiiliksistä vähän täällä blogin puolellakin. Lisäksi jakoon lähtee kuvissa näkyvien mehujen reseptit!IMG_8999

Ensimmäisenä paastopäivänä ei ollut mitään kummempia fiiliksiä lukuunottamatta hieman normaalia tiuhempaa vessassa ravaamista. Fiilis oli oikeastaan täysin normaali, vaikka jännitinkin paljon, että mitä ensimmäiset päivät toisivat tullessaan. Ensimmäinen päivä sujui siis aamusta iltaan ilman mitään sen kummempia tuntemuksia. Yöllä oli hieman haastavaa nukahtaa ja näinkin sitten lopulta unta muhkeasta brunssista 😀

Toisen päivän aamu ja aamupäivä sujuivat ihan normaaleilla fiiliksillä kotona. Lähdettiin iltapäivällä kaupungille ja siellä kaikkien ravintoloiden ihanat tuoksut leijailivat sieraimiini ja teki mieli ruokaa. Ilta meni kotona ihan normaalisti ja käytiin Jetin kanssa pitkällä kävelylenkillä. Nukkumaan mennessä unen saaminen oli taas hankalaa, sillä mielessä pyörivät erilaiset sapuskat. Kelasin läpi lempiruokia mielessäni ja mietin, että mitä herkkuja sitä voisi loihtia tälläkin hetkellä omista kaapeista löytyvistä aineksista. Mulla ei ollut varsinaisesti nälkä, mutta ruokaa olisi tehnyt mieli ihan älyttömästi. Lopulta laahustin keittiöön ja hurautin itselleni porkkanamehun. Se taisi auttaa, sillä uni tuli hetken päästä, enkä tällä kertaa uneksinut ruoasta!

Tämä kolmas päivä on mennyt muuten todella hyvin, mutta mun vatsa on elänyt ihan omaa elämäänsä. Se on nimittäin kurninut koko päivän, vaikka olen noin muuten tuntenutkin itseni kylläiseksi. Mulla oli töissä eväinä muutamat mehut, joita hörpiskelin päivän mittaan yksi kerrallaan. Vessassa ravaaminen on hieman rauhoittunut, mutta näillä nestemäärillä tahti on tietysti edelleen normaalia tiuhempi. Saa nähdä tuoko ilta tullessaan samanlaiset ruokahimot kuin eilen – hope not!IMG_9035

Paaston aikana olen juonut itse mehustettuja mehuja todella monipuolisesti ja aineksina ovat toimineet mm. appelsiini, porkkana, omena, selleri, purjo, parsakaali, ananas, punakaali, pavut, pinaatti, inkivääri, päärynä, kiivi, tomaatti, kurkku ym….. Joihinkin mehuihin olen välillä rouhinut sekaan suolaa. Lisäksi olen juonut ainakin kaksi litraa vettä ja pari kuppia yrttiteetä. Mehujen määrässä en ole sen kummemmin noudattanut mitään tiukkoja mittoja ja olen tehnyt/juonut niitä sen verran paljon, että olen pysynyt kylläisenä. Mehujen ravintoarvot saattavat olla hyvinkin korkeita ja energiaakin voi välillä olla isossa lasillisessa useampi sata kaloria. Tämä paasto on tällaiselle kaltaiselleni todella huonon itsekurin omaavalle tyypille kokonaisuudessaan sellainen haaste, että voin jo nyt sanoa päässeeni aika pitkälle!

Onnekkaana olen ainakin tähän asti vielä säästynyt kaikilta ikäviltä oireilta, joita paaston ensimmäiset päivät saattavat monilla aiheuttaa. En ole kärsinyt päänsärystä, vatsakivuista, väsymyksestä tai kokenut muitakaan haittavaikutuksia. Olen huomannut ainoastaan palelevani hieman normaalia enemmän, mutta se ehkä voi johtua siitäkin, kun nuo pakkaset alkoivat taas paukkumaan!

Keltainen mehu: Appelsiini, omena, fenkoli

Punainen mehu: Punakaali, vihreä omena, sitruuna, selleri

 

-Janni

KESTÄÄKÖ KANTTINI

4 tammikuun, 2015

Eilen tapasin keskustassa paria hyvää ystävääni ja istuimmekin Cafe Esplanadissa useamman tunnin ajan maailmaa parantamassa – en ihan heti keksi parempaa tapaa viettää lauantai-iltapäivää!

Isot kiitokset Hannalle, joka uhrautui ikävästä kelistä huolimatta räpsimään mulle asukuvat!

IMG_8730 IMG_8784 IMG_8737 IMG_8789 IMG_8742Ostimme muutama päivä takaperin mehulingon kotiin ja nyt olemmekin sitten innoissamme lingottu kaikkea mahdollista 😀 Ihan huikea kapistus, enkä muista milloin olisin viimeksi ollut jostain näin innoissani. Tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että päätin jopa ryhtyä mehupaastolle parin viime aikoina nähdyn dokkarin innoittamana. Paaston ensimmäinen päivä on nyt takana ja homma tuntuu vielä yllättävän kivuttomalta, mutta eiköhän pahin ole edessä tässä parin päivän sisällä. Ajattelin paastota ainakin viikon ajan ja voin kirjoitella matkan varrelta fiiliksistä blogiinkin, mikäli aihe kiinnostaa? Sara kirjoittikin jo hyvän postauksen mehustamiseen liittyen ja olen mielenkiinnolla seuraillut aiheesta syntynyttä keskustelua. Itseäni tähän innoitti juurikin tuo Saran linkittämä Super Juice Me -dokkari sekä Netflixistä löytyvä Fat sick and nearly dead -pätkä.  Tavoitteena itselläni on elimistön puhdistaminen ja lisäboosti terveellisempään ravintoon, mitkä tekevät varmasti hyvää näin alkuvuodesta juhlapyhien jälkeen. Lisäksi lähden ihan mielenkiinnosta kokeilemaan, että kestääkö kanttini ja millaisia muutoksia tulen huomaamaan omassa elimistössäni paaston aikana sekä sen jälkeen!

– Janni