TERVEISIÄ KOTITOIMISTOLTA

14 tammikuun, 2019

Uusi viikko jälleen kotitoimistolla startattu. Ohjelmassa on tänään ollut parin tulevan kaupallisen kampanjan suunnittelua sekä ihan kokonaan uuden raportointilomakkeen värkkäilyä. Tässä sohvan nurkassa on tullut istuttua läppäri sylissä ja monta tuntia, vaikka olen luvannut monta kertaa, että en enää tekisi töitä sohvalta käsin. Huomattavasti ergonomisempi asento olisi istua ihan oikean pöydän ääressä, mutta jotenkin sitä vain aina jämähtää tähän sohvalle. Lunastin itselleni loppuvuodesta toimistopaikankin Helsingistä, mutta vielä ei ole tullut päivääkään tehtyä töitä sieltä käsin. Minulla on nimittäin ollut nyt tässä alkuvuodesta niin vähän menoa sinne päin, että on tuntunut helpommalta työskennellä kotoa käsin. Tilanne varmasti muuttuu pian, kun vuosi lähtee kunnolla käyntiin ja tapahtumat sekä muut meiningit starttaavat normaalilla rytmillä.  Meillä on ihan mahtava 12 hengen toimistoporukka, enkä toisaalta malttaisi odottaa, että pääsen heidän inspiroivaan seuraansa painamaan hommia. Viime aikoina on vaan tuntunut turhalta lähteä ihan vaan sen takia Porvoosta Helsinkiin, että pääsisin toimistolle istumaan, kun voin hoitaa hommat kotoa käsin ja näin säästän aikaakin. On kuitenkin ihanaa tietää, että on joku paikka minne mennä ihan senkin varalta, jos seinät alkavat täällä kotona kaatua päälle. Ja varmasti tässä vuoden edetessä Helsingin päässä tulee taas vietettyä enemmän ja enemmän aikaa!

kuvat: Sara Vanninen

Ihanaa alkanutta viikkoa! ❤️

 

– Janni

2 Comments

  • Reply Senni 15 tammikuun, 2019 at 1:11 pm

    Ihana takki sulla, mistä? Entä huivi? ☺️

    • Reply Janni 16 tammikuun, 2019 at 9:37 am

      Molemmat lainassa Saralta ja takki on kuulemma jo useamman vuoden vanha Weekdaysta ja kauliina melko uusi Monkista! 😊

    Leave a Reply