VAPPUPÄIVÄN ASU

3 toukokuun, 2015

Perjantain asu henki 70-lukua niin paidan kuosin, leveälahkeisten farkkujen kuin mokkatakinkin osalta. Näissä vetimissä tuli käytyä vappubrunssilla sekä pikaisella kierroksella keskustassa. Ilma oli valitettavasti nimittäin sen verran viileä, että noin kevyillä vaatteilla ei kauaa ulkona kärsinyt. Seurasin kauhulla, kun jengi painoi tuolla vappumeiningeissä vielä paljon pienemmissäkin vaatteissa – hrrrrr..

DSC_2960 DSC_2818 DSC_2876 DSC_2828 DSC_2804 DSC_2972Takki Esprit* / Paita Gina Tricot* / Farkut Crocker JC* / Laukku Pull Bear / Aurinkolasit Ray-Ban

Huomenna se olisi sitten taas palattava sorvin ääreen vapaiden jälkeen, mutta nyt otetaan vielä kaikki irti tästä ihanasta aurinkoisesta sunnuntaista 🙂

♥ Janni

JALKOJEN HEMMOTTELUA KOTIKONSTEIN

3 toukokuun, 2015

Gilletten Leg Luxury -kampanja on edennyt jo kolmannelle etapilleen ja tällä kertaa aiheena on jalkojen hemmottelu kotikonstein. Kampanjan keskeinen teemahan oli jalkojen kokonaisvaltainen hyvinvointi ja kannustaminen jalkojen hyvinvoinnin ylläpitoon ympärivuotisesti. Gilletten tuotteisiin perehdyttiin ensimmäisessä postauksessa täällä ja jalkojen treenaamisesta oli juttua toisessa postauksessa, jonka löydätte täältä.

Tämä jalkojen hemmottelu onkin minulle vähän sellainen juttu, joka usein unohtuu ja johon voisin ehdottomasti panostaa enemmän. Yleensä ennen jotain suurempaa tapahtumaa tai juhlia tulee sitten kiinnitettyä enemmän huomiota jalkojen hoitoon ja viime viikonloppu olikin siitä hyvä esimerkki. Blog Awardsien lähestyessä tiesin pukevani päälleni lyhyillä lahkeilla varustetun shortsiasun, jolloin tietenkin halusin jalkojeni näyttävän mahdollisimman hyviltä. Kyselin ensimmäisen postauksen lukijakilpailun yhteydessä teiltä jalkojen hoitovinkkejä ja niitä satelikin kasapäin – isot kiitokset vielä 🙂 Niiden avulla löysinkin pari ihan killerivinkkiä, joita on tullut jo hyödynnettyä moneen otteeseen ja ajattelin jakaa ne nyt tässä vielä kaikille!

DSC_3032Vinkki 1. Jalkojen sheivaus kookosöljyn kera – en pysty käsittämään, että miksi en ole tajunnut tätä jo aikoja sitten. Kookosöljy ei ärsytä ihoa, vaan hoitaa ja kosteuttaa ajon aikana. Jalat jäävät uskomattoman pehmeiksi ja ihana kookoksen tuoksu on huumaava – kokeilkaa!

Vinkki 2. Kotitekoinen kuorinta sitruunamehusta, sitruunankuoriraasteesta, kookosöjystä ja sokerista – perfection! Tuoksuu taivaalliselta, kuorii hyvin ja jättää jalat raikkaiksi. Olen koittanut kookosöljyn tilalla myös hunajaa ja sekin toimii erinoimaisesti!

DSC_3037Ennen viime viikon gaalailtaa hyödynsinkin yllä näkyvät vinkit ja niiden jälkeen annoin jaloille vielä lisäkosteutusta sekä levitin itseruskettavaa parina iltana. Lisäksi hoidin tietenkin myös varpaankynnet kuntoon ja levitin vielä kivat lakat niitä koristamaan. Kesäisin mulla on varpaankynnet aina lakattuina, mutta muina vuoden aikoina hieman harvemmin. Nuo kotitekoiset hoidot ovat mun mielestä ihan huippuja, sillä niiden eteen ei tarvitse tehdä isoa eforttia vaan ainekset löytyvät useimpien kotoa kaapeista melkein aina. Kuorinnan voi tehdä myös erimerkiksi pelkillä hunajalla ja sokerilla tai kahvinporoilla ja oliiviöjyllä. Helppoa ja nopeaa – just the way I like it!

Omaksi suosikikseni Venuksen höylistä on ehdottomasti valikoitunut tuo Venus & Olay -terä, joka ajaa pehmeästi ja tuoksuu ihanan vaniljaiselle. Kuvassa näkyvä kuorintahanska on muuten myös ehdottoman kätevä kapistus, kun muuhun kuorintaan ei ole aikaa. Kuorinnan voi suorittaa joko ”kuivaharjauksen” tavoin tai sitten suihkussa märälle iholle!

DSC_3085Tämän kampanjan ympärille on rakennettu myös kampanjasivut, joilta löydätte paljon tsekkaamisen arvoisia vinkkejä jalkojen hoitoon, kun kesäkin lähestyy koko ajan kovaa vauhtia. Kampanjasivulle pääsette tästä!

Mä innostuin noista kotitekoisista kuorinnoista nyt niin paljon, että kuulen tosi mielelläni, jos teillä on vielä lisää jotain vinkkejä takataskuissa. Jotenkin tollaset on niin paljon kivempia ja tietenkin luonnollisempia kuin kaupasta ostetut kuorintapurnukat!

 

♥ Janni

PARVEKE KESÄKUNTOON

2 toukokuun, 2015

Ai että teki hyvää eilen vappuhulinoiden sijaan olla ihan vaan kotona ja ottaa rennosti. Nukuttiin päikkärit, katsottin leffaa ja suunniteltiin parvekkeen sisustusta. Tänään rydytään sitten tuumasta toimeen ja lähdetään Ikeaan hakemaan muutamat kalusteet parvekkeelle sekä idoimaan hieman lisää. Ihan hirveästi en nyt jaksa tuohon parvekkeeseen panostaa, kun näkymätkin sieltä ovat melkoisen karut, mutta jotenkin se täytyy saada kesäkuntoon. Kuvia projektin etenemisestä ehkäpä luvassa huomenna!

Tässä sen sijaan asukuvia torstailta..

DSC_2650 DSC_2734 DSC_2600 DSC_2736 DSC_2682 DSC_2613Paita Bershka / Farkkupaita H&M / Housut Gina Tricot* / Kengät Vans*

* = Saatu

Nyt lenkille ja sitten suihkujen kautta sinne Ikeaan!

♥ Janni