HERNEKEITTOTORSTAI

5 helmikuun, 2015

Yhteistyössä Indiedays ja Jalostaja

Hernekeitto, perinteikäs arkiruoka, jota taisin itse syödä edellisen kerran lukion ruokatunnilla. Olen aina tykännyt hernekeitosta, mutta en ole koskaan valmistanut sitä itse, eikä sitä muistaakseni ole ikinä syöty myöskään lapsuudenkodissani. Jalostaja haastoi nyt meidät bloggaajat pohdiskelemaan, että mitä muistoja tuo perinneruoka tuo ensimmäisenä meidän mieliimme – ja itselleni nousikin päällimmäisenä muistona kouluajat!

1Q9C9963Erityisesti mieleen muistui ala-asteen jokavuotinen laskiaisrieha, jonka päätteeksi koululla tarjottiin höyryävän kuumaa hernekeittoa ja jälkiruokasi tietenkin laskiaispullia. Lämmin hernekeitto maistui älyttömän hyvältä, kun oli ensin peuhannut koko päivän ulkona erilaisten aktiviteettien merkeissä ja sitten istuttiin posket punaisina koulun ruokalassa. Lisäksi muistan käyneeni lapsena myös koulun ulkopuolella talvisin erilaisissa laskiaistapahtumissa, joista sai aina ostaa sellaisissa isoissa armeijan padoissa keitettyä höyryävää hernerokkaa. Itse yhdistän päässäni siis hernekeiton vahvasti joko kouluun tai vaihtoehtoisesti juuri laskiaisrherkuksi. Sen kylkeen kuuluu mielestäni aina jälkiruokasi joko laskiaispulla tai pannukakku!

Torstaita on pidetty Suomessa perinteisenä hernekeittopäivänä ja tämä tapa on peräisin vuosisatojen takaa, jolloin hernekeittoa pidettiin paastoa edeltävän päivän ravitsevana ateriana. Tämä perinne on tullut alunperin Ruotsin kautta Suomeen ja se onkin säilynyt monissa paikoissa pitkään sekä on varmasti käytössä jossain yhä edelleen. Hernekeitto on helppoa, terveellistä ja nopeaa arkiruokaa, joka muuntuu syöjän mielen mukaan monin eri tavoin. Jalostajan hernekeitot ovat täyttä tavaraa, eivätkä sisällä lainkaan lisä- tai säilöntäaineita, josta annan itse suuren plussan!

Vanhojen muistelun lisäksi Jalostaja haastoi bloggaajat muuntamaan hernekeiton nykypäivään ja kehittelemään jonkin oman tavan tarjota tuo perinteinen ruoka. Olemme viime aikoina innostuneet syömään kotona paljon erilaisia keittoja ja tämä tuli senkin ansiosta juuri hyvään saumaan. Itselleni tuli heti mieleen ajatus hieman normaalia freesimmästä hernekeitosta, jossa olisi mausteina tuoreita yrttejä sekä pieni määrä kermaa, jolla liemestä tulisi hieman pehmeämpää. Valmistin oman annokseni Jalostajan luomu hernekeiton ympärille ja sain aikaan seuraavanlaisen sopan…

1Q9C9979

  • Jalostajan luomuhernekeitto
  • n. 2dl vettä
  • pakasteherneitä
  • 1 hienonnettu sipuli
  • loraus kermaa
  • tuoretta oreganoa
  • meiramia
  • mustapippuria
  • keiton päälle smetanaa ja herneenversoja.

Jälkiviisaana rikkoisin pakasteherneiden rakenteen vielä sauvasekoittimen avulla, mutta toisaalta nuo toivat tuollaisenaan keittoon kivasti purutuntumaa. Keitosta tuli kaiken kaikkiaan todella hyvänmakuinen ja mausteet sopivat siihen hyvin. Olipa mukavaa syödä hernekeittoa pitkästä aikaa ja taidanpa muistaa sen myös jatkossa, kun kaipaan arkena jotain hyvää ja nopeaa sapuskaa. Taidankin laskiaisena tehdä hernerokkaa ja jälkkäriksi tietenkin ne laskiaispullat – nam!

Kampanjaan liittyen järjestetään myös hauska Instagram -kilpailu, johon voi osallistua kaikki halukkaat. Ideana on ottaa oma ”hernekeittotorstai” -aiheinen kuva ja tägätä siihen #hernekeittotorstai ja #jalostaja. Kilpailun pääpalkintona on Aarnion suunnittelema Pastilli -tuoli sekä lisäksi muun muassa Hai -saappaat ja Marimekon tasaraitapaita. Kilpailusta voi lukea lisää täältä.

1Q9C0007

 

– Janni

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply äs 5 helmikuun, 2015 at 8:23 pm

    Mistä noi pallo astiat on?:))

    • Reply Janni 6 helmikuun, 2015 at 4:54 pm

      Ne on Marimekon! 🙂

  • Reply Kaisa 5 helmikuun, 2015 at 10:33 pm

    Olen jo pitkään yrittänyt etsiä kuvan lattiavalaisinta, en löydä, en sitten millään! Niin hienon yksinkertainen, mistä se on? =)

    http://just-my-imagination.indiedays.com/2014/12/03/joulu-kotona/img_5893/

    • Reply Janni 6 helmikuun, 2015 at 4:54 pm

      Ikeasta! 🙂

    Leave a Reply