Täytyy sanoa, että tämän kuvan nähdessäni mulle iski äkillinen tarve päästä istahtamaan kampaajan penkkiin. Laitoinkin heti pikaisesti viestiä luottokampaajalleni Johannalle ja nyt on aika varattu parin viikon päähän. Havahduin ensimmäisen kerran latvojeni vaaletuneeseen kondikseen jo pidennyksiä tilatessani, kun ensimmäisellä yrittämällä tilasin itselleni aivan liian tummaa väriä. En ole ilmeisesti oikein sisäistänyt, että missä vaiheessa mun latvat ovat vaalentuneet ihan noin rajusti, kun mitään vaalennusta niihin ei ole tehty viime kevään jälkeen. Oli miten oli, niin joka tapauksessa hiukset tulevat seuraavalla kampaajakäynnillä tummenemaan ainakin parilla asteella. Tyven ja latvan värieroa haluaisin myös ehdottomasti tasoittaa, sillä mitään liukuvärjäystä en ole tarkoituksella lähtenyt missään vaiheessa hakemaan. Tuo tumma väri on vaan pikkuhiljaa karannut alaspäin, kun sillä on peitelty tyvikasvua!
Tavoitteena tosiaan ainakin pari astetta tummempi väri, jossa saisi ehkäpä olla pientä taittoa tuollaiseen suklaanruskeaan sävyyn. Yleisesti ottaen olen aina enemmän kylmän ruskean kannalla, mutta nyt tuntuu, että värissä saisi olla vähän lämmintä vivahdetta kuitenkin. Tällaisia inspiskuvia olen nyt muun muassa pyöritellyt….
En millään malttais kasvatella tätä tyvikasvua enää, mutta pari viikkoa on vielä sinniteltävä. Onpahan nyt ainakin vielä aikaa miettiä, että millaista lähdetään sitten hakemaan, kun odotus palkitaan!
Ideoita otetaan vastaan!
– Janni
6 Comments
Voi ärsytys miten hyvältä nämä ruskean sävyt näyttääkään. Itse ajoittain haaveilen suklaan ruskeasta mutta se ei oikein käy :/ Vaaleat sävyt toimii paremmin. Muuten näyttäisin tosi kalpealta.
http://www.peaceandstyle.fi
Tuli itsellekkin nyt kunnon inspis tehdä hiuksille jotain. Sellainen lämmin tummanruskea voisi olla aika kiva!
ohhh mulla myös hirmunen hinku tehdä hiuksille jotain : D toisaalta haluisin vaan vähän kirkastaa nykystä väriä kun taas toisaalta haluaisin vain oman tyvenvärin koko hiuksiin.. Hankalaa päättää!
Tuollainen tummempi väri ainakin sopii sulle mainiosti, joten peukutan sitä : )
Joo kyl mä tummasta taidan eniten tykätä itsekin itselläni! 🙂 Nää hiusjutut on aina hankalia, kun kovasti haluisi jotain uutta, mutta ei kuitenkaan radikaaleja muutoksia!
Mä havahdun myös aika ajoin siihen, kun huomaa että hiukset on vaalentuneet ihan huimasti. Nuo ruskeat ovat aivan ihanan sävyisiä etenkin tuo vasen alakulma.
Joo kummasti toi latva tuppaa vaalenemaan etenkin kesäisin auringon vaikutuksesta, mutta ilmeisesti myös muina vuoden aikoina!