10 ASIAA MINUSTA

16 maaliskuun, 2015

1. Kyttään tasaisin väliajoin vapaita vuokra-asuntoja sekä myyntikohteita, vaikka en itse olisi muuttamassa mihinkään.

2. Meikäläinen ei todellakaan lukeudu hygieniafriikkien joukkoon. En pese vaatteita, lakanoita, juomapulloja tms.. ennen ensimmäistä käyttökertaa. Voin syödä maahan pudonneen karkin tai porkkanan suoraan pussista kuorineen pesemättä sitä. En pelkää juoda kavereideni kanssa saman pullon suusta ja voin poimia wc-pönttöön tippuneen esineen ilman yökkäilyjä. Tätä listausta voisi jatkaa loputtomiin, mutta pointti kaiketi tuli jo suurimmalle osalle selväksi 😀 Joku varmaan nyt kauhistui…

3. Olen useinmiten joustava erilaisissa asioissa. Mä olen porukassa äärimmäisen harvoin se, joka vetää herneen nenään, jos asiat eivät mene niin kuin itse haluaisin. Tietty poikkeuksia tapahtuu, mutta yleensä olen joustava!

4. En osaa puhua ”vauvaa”. Yleensä jonkun vauvan tai pienen lapsen läsnäollessa kumartuvat etenkin kaikki naiset lapsen eteen hassuttelemaan ja lepertelemään, mutta multa se ei vaan luonnistu. Puhun kaikille ihmisille ikään katsomatta samalla äänellä ja äänenpainolla, enkä ehkä oikein osaa höpötellä vauvoille. Homma helpottuu tyyppien tullessa siihen ikään, että osaavat puhua itsekin!

16609839980_4b0cbcfaaa_o5. Vietän vuorokaudesta ihan liikaa aikaa puhelin kädessä, mutta en taida kyllä olla yksin tämän ongelman kanssa. Jokatoinen taitaa olla tänäpäivänä vähän koukussa someen ja oman puhelimen näpräykseen :/ Se on mun mielestä kurjaa.

6. En kestä Facebook -kirpputorien negativiisia ilmapiirejä. Ohjeet tuotteiden myymiseen sekä ostamiseen ovat aina vähintään kymmenen sivua pitkät. Auta armias, jos unohdat jonkun säännön myynti-ilmoituksestasi niin ilmoitus häviää joko sadaosasekunnissa tai sitten ilmoituksessa on jo kymmenen tyyppiä sättimässä virheen tehnyttä. 😀 I don’t get it! Muutamien kokemuksien jälkeen olenkin pysytellyt noista kauempana….

7. Olen katsonut tähän mennessä jokaisen jakson Suomen Temptation Islandista, enkä todellakaan tiedä miksi! Koko formaatti on mielestäni ihan kauhea, mutta jostain syystä olen yllättänyt itseni jo kolme kertaa katsomasta kyseistä roskaa….

16796104292_d2f5aafd25_o

8. Lidlin paistopisteen neliönmuotoiset tuoreet ruisleivät ovat yksi suurimmista herkuistani!

9. En olisi uskonut viihtyväni pidennetyssä letissä näin hyvin puolentoista vuoden tauon jälkeen. Olen kuullut teiltä lukijoilta sekä ystäviltänikin, että pidempi letti kyllä sopii mulle paremmin. Hemmetti sentään, kun oma kasvaa niin samperin hitaasti!

10. Asioiden etukäteen suunnittelu aiheuttaa mulle usein ahdistusta. Olen todella huono suunnittelemaan menojani paria viikkoa pidemmälle ja ystäviäni varmasti ärsyttää, kun en osaa lyödä suunnitelmia lukkoon. Mua jotenkin ahdistaa ajatus siitä, että tulen sitten jo etukäteen olemaan sidottu johonkin tiettyyn tekemiseen. Varmaan raivostuttavaa…

♥ Janni

You Might Also Like

9 Comments

  • Reply Sanna 16 maaliskuun, 2015 at 10:23 am

    Tää oli tosi kiva postaus ja vaikka oon seuraillut blogia jo useamman vuoden niin moni kohta pääsi yllättämään! Tai jotenkin susta on muodostunut sellanen todella täsmällinen ja tarkka mielikuva, enkä siis missään vaiheessa oo kokenut sitä negatiivisena – päin vastoin. Sulla kuitenkin on selkeä oma tyyli sekä vaatetuksessa että sisustuksessa ja tästä blogista näkee että panostat tähän täysillä vaikka teet myös muita töitä.

    Ja mulla myös toi 7. kohta vaikka en todellakaan ymmärrä että MIKSI 😀

  • Reply Roosa 16 maaliskuun, 2015 at 11:46 am

    Nää tämmöset fakta postaukset on tosi kivoja!
    Ja siis komppaan sua tossa Temptation Island Suomi sarjan kattomisessa, ei mitään hajua miksi mutta jostain syystä kyseistä sarjaa tullut katsottua aina kun se on TV:stä tullut…

  • Reply Katsku 16 maaliskuun, 2015 at 12:42 pm

    Haha, itsehän noudatan aina viiden sekunnin sääntöä jos ruokaa tippuu lattialle 😀 Eli en mäkään mikään hygieniafriikki siinä suhteessa oo, vaikka oonkin vähän fanaattinen käsien pesijä.. Vihannesten ja hedelmien pesemisessä mun kyllä täytyisi skarpata, sen suhteen oon vähän liian laiska! Kiva ja hauska postaus 🙂

  • Reply Tarja 16 maaliskuun, 2015 at 3:48 pm

    Ai kamala! 😀 en pysty käyttämään mitään uutta vaatetta,lakanaa,pyyhettä tai siis mitään ennen pesua ekaa pesua… mutta kohta 10. En vois enempää olla samaa mieltä!!

  • Reply Mau 16 maaliskuun, 2015 at 10:18 pm

    Eiku lyhyempi tukka on parempi!! 😀 toki toikin on kiva!

  • Reply AjN 16 maaliskuun, 2015 at 11:04 pm

    Näissä fakta-tärpeissä hauskinta on, kun pääsee hihkaisemaan lähes ääneen ’no niinpä’! Tällä kertaa pääsin samaistumaan täysin 2, 3, 4 ja 10 kohtaan, haha. Muutenkin kiitos blogistasi; se piristää ja antaa asuinspiraatioita lähes poikkeuksetta 🙂

  • Reply Gemma 16 maaliskuun, 2015 at 11:25 pm

    Voin samaistua täysin 1 & 2, erityisesti 2! Mitä sitä turhia nipottamaan 😉

  • Reply anni 17 maaliskuun, 2015 at 8:31 am

    Temptation Island, ihan kamala idea koko ohjelmassa

  • Reply HERTTA MARIA 18 maaliskuun, 2015 at 10:22 pm

    Lidlin ruisneliöt! <3

  • Vastaa käyttäjälle Sanna Cancel Reply