DIY – IDEA PARVEKKEELLE

26 maaliskuun, 2015

Yhtenä päivänä Pinterestiä selaillessani silmieni eteen heilahti kuva, jossa parvekkeen tuuletushäkkyrään oli laitettu roikkumaan raksalamppu. Tuo näytti mielestäni hitsin kivalta ja ajattelin heti toteuttaa samanlaisen viritelmän myös omalla parvekkeellamme. Koko parvekkeen pienimuotoinen sisustusprojekti on edessä kevään aikana, vaikka mitään sen kummempaa emme sinne aiokaan hankkia. Vanhat kalusteemme vaan sattuvat olemaan uudelle parvekkeelle aivan liian pienet, joten siksi jotain on kuitenkin tehtävä. Mielessä siintää kaksi jonkinlaista rentoa löhöilytuolia ja kiva matala pöytä niiden kaveriksi. Ihanaa myös päästä taas tänä keväänä laittamaan kesäkukkia parvekkeelle, kun viime vuonna koko hupi jäi välistä parvekkeen puutteen vuoksi!

Saa nähdä millaisen ilmeen parveekkeemme tulee lähiaikoina saamaan, mutta olkoon tuo lamppuviritelmä ensimmäinen askel sen sisustamiseen 🙂

DSC_6747 DSC_6753

Mitä tykkäätte tuosta äärimmäisen yksinkertaisesta DIY -ideasta?

♥ Janni

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply hansssu 26 maaliskuun, 2015 at 7:33 pm

    Näyttää superkivalta !!! 🙂

    • Reply Janni 27 maaliskuun, 2015 at 8:01 am

      Kiiitos!! 🙂

  • Reply Tarja 26 maaliskuun, 2015 at 7:53 pm

    Oon katsonut myös noita raksavaloja, ja ne on musta tosi kivoja. Tykkään kovasti! Ja sopii loistavasti just tohon!

    • Reply Janni 27 maaliskuun, 2015 at 8:01 am

      Mäkin oon katellut, mutta nyt vasta keksin sellaiselle paikan! 🙂

  • Reply Salla 26 maaliskuun, 2015 at 8:32 pm

    Tosi kiva idea! 🙂 Löyyökö toi lamppu ihan rautakaupasta ja oliko kallis?

    • Reply Janni 27 maaliskuun, 2015 at 8:00 am

      Clas ohlsonilta esim 🙂 kiitos!

  • Reply Milla K 26 maaliskuun, 2015 at 10:59 pm

    Tosi kiva idea!! On hyvin mahdollista että kopsaan tän diy:n sinun inspiroimana meän parvekkeelle 😉

    • Reply Janni 27 maaliskuun, 2015 at 7:58 am

      Kiitti! Siitä vaan 🙂

  • Reply M&MFASHIONBITES 27 maaliskuun, 2015 at 1:36 am

    Nice chair 🙂
    Maria V.

    • Reply Janni 27 maaliskuun, 2015 at 7:58 am

      Thanks! I think those chairs are too small for our balcony :/

  • Reply aino 27 maaliskuun, 2015 at 11:22 am

    Kiva idea!

    Clas Ohlsonillahan myydään tuontyyppisiä puutelineitä johon saa lampun samalla idealla. 🙂

  • Reply Riikka 27 maaliskuun, 2015 at 4:36 pm

    Loistava idea! Täytyy laittaa korvan taakse, kun tässä kevään aikana pitäisi omakin parveke kunnostaa ja sisustaa! 🙂

  • Reply ZinZin 30 maaliskuun, 2015 at 9:03 am

    Voitko linkkaa tähän, että mikä clas ohlsonin lamppu on kyseessä? 🙂

    • Reply Janni 30 maaliskuun, 2015 at 9:29 am

      Siellä on vain yksi tuollainen 🙂

  • Reply Salla 4 huhtikuun, 2015 at 3:43 pm

    Tää postaus pakotti hankkiin samaisen lampun, superkiva idea 🙂 uuden asunnon parvekkeelle sen viritän heti muuton jälkeen 🙂

  • Vastaa käyttäjälle Janni Cancel Reply