MARBLE 2.0

16 huhtikuun, 2015

DSC_9998Pakko kehaista vielä vähän tuota meikäläisellä lainassa ollutta Nikkor 20mm F1.8G -objektiivia, jolla tämänkin postauksen kuvat on otettu. Se on nimittäin ollut omiin tarpeisiini melko täydellinen ja olen nyt vielä vakuuttuneempi siitä, että pian päättyvän laina-ajan jälkeen tulen sen ihan ikiomaan valikoimaani hankkimaan. Parasta tuossa objektiivissa on sen monikäyttöisyys, sillä se toimii loistavasti muun muassa maisemakuvissa, sisustuskuvissa, tapahtumakuvissa ja mielestäni oikeastaan missä tahansa muussakin, kunhan kuvauskohde pysyy melko lähietäisyydellä. Objektiivi piirtää kohteen skarpisti jopa täydellä (F1.8) aukollakin ja siitä on suuri apu myös hämärämmissä olosuhteissa. Laajakulmalinssi on tuonut asukuviinkin kivoja uusia kuvakulmia ja kaivattua vaihtelua. Ajattelin alunperin hommaavani jonkun zoomilla varustetun laajakulman, mutta nyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Olen kuvannut jo monta vuotta lähes tulkoon pelkästään kiinteä polttovälisillä objektiiveilla enkä tunne kaipaavani omiin tarpeisiini zoomilinssiä. Tämän minulla lainassa olleen objektiivin tasoiseen suorituskykyyn yltävästä zoomilinssistä saisi myös maksaa pienen omaisuuden, joten budjettikin kiittää tästä päätöksestä.

Ja kyllä, taidan olla nyt varmistunut myös siitä, että Nikonissa taidetaan pysyä jatkossakin. Sekin päätös on tässä tietenkin täytynyt tehdä, ennen kuin alkaa omaa objektiivivalikoimaa kartuttamaan. Olen ollut uuteen tuttavuuteeni Nikoniin sen verran tyytyväinen, että muut vaihtoehdot ovat tainneet nyt kyllä karsiutua harkintalistaltani. Minulla on onnekseni tämä Nikon D610 -lainarunko käytössä kesän loppuun asti ja sen jälkeen on jossain vaiheessa varmaankin edessä myös oman rungon hankinta. Olympuksesta en kuitenkaan tule luopumaan, sillä jatkossa se saa ansiokkaasti toimittaa kakkoskameran virkaa silloin, kun en jaksa kantaa mukanani tuota isoa järkälettä.

Kuvissa näkyy tiistain duunipäivän asu, joka tuli ikuistettua samalla, kun kävimme Saran kanssa lounastreffeillä!

DSC_0062 DSC_0011 DSC_0087 DSC_0042 DSC_0131Takki Björn Borg* – Housut Gina Tricot* – Lenkkarit Nike (täältä)

Olisi muuten näin kamerapäissään älyttömän kiva kuulla, että millasia kamerakalustoja teiltä mahtaa löytyä? 

Kuvat: Sara / Tickle Your Fancy

♥ Janni

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Terhi 16 huhtikuun, 2015 at 9:16 am

    ahhh nuo kengät! <3 shoeholic iskee taas..

    • Reply Janni 16 huhtikuun, 2015 at 1:18 pm

      Hahah ei yllätä 😉 Noi on kyl niin mahtavat jaloissakin, et suosittelen!

  • Reply Nelli 16 huhtikuun, 2015 at 9:47 am

    Mulla lähti just eilen tilauksene nuo Roshet! Oon niin samperin kauan odottanut, että milloin niitä taas tulee myyntiin. Joka kerta viety käsistä! Kerrankin olin eilen haukkana, ja taisin saada pienen paniikkikohtauksen kun huomasin, että Zalandolle oli noita tullut lisää. 😀 Kerkesin! Valinnanvaikeuden edessä tilasin sekä mustat että nämä valko-hopeet. Näkee sitten livenä kummat ovat paremmat. 🙂

    • Reply Janni 16 huhtikuun, 2015 at 11:13 pm

      No siis ihan ihme, että noita on edelleen kaikkia kokoja jäljellä 😀 Ovat tainneet tilata oikean jättierän. Otat kummiskin molemmat 😉

  • Reply Elsa 16 huhtikuun, 2015 at 10:55 am

    Kyllä näyttää muuten tuon linssin jälkikin mukavalta! Kivaa vaihtelua!

    Itsellä on käytössä ollut nyt parin vuoden ajan samsunging nx sarjan kamera ja siihen 45mm f/1.8 linssi ja kyllä olen ollut tyytyväinen! Ekan kerran kuullessani samsungin kamerasta naureskelin vain valtavat epäilykset mielessäni. Kaikki ne on kuitenkin ylittyneet roimasti. Tämä on niin näppärä ja tehokas kombo, etten tosiaankaan ole joutunut pettymään. Raaskisi vain ostaa jonkun hieman vähemmällä zoomilla olevan kiinteän linssin seuraavaksi..

    • Reply Janni 16 huhtikuun, 2015 at 11:15 pm

      No tosi hyvältä näyttikin kuvat sun blogissa, kun kävin tsekkaamassa 🙂 Eli hyvää jälkeä todellakin. Ja joo noilla croppikennoilla toi 45mm on monesti melko ahdas… Joku 17mm-25mm välillä oleva kiinteä objektiivi voisi olla sulle hyvä 🙂

  • Reply Jonna 16 huhtikuun, 2015 at 1:24 pm

    Moikka, onko sulla noi omat hiukset värjätty kokonaan tummalla ja pidenyksillä sitten tuo vaalea osa? Minkä väriset nuo sun pidennykset on? Mulla on itellä suunnlleen samanväriset hiukset kun sulla noi lyhkäsemmät,mut haluaisin just vaihtaa vähän vaaleampaan välillä ja onnistuis vissiin ihan hyvin klipsien avulla? 🙂

  • Reply ninni 16 huhtikuun, 2015 at 9:06 pm

    ihan mielettömän upeet noi niken kengät! ja ihanan sporttinen asu 🙂

    • Reply Janni 16 huhtikuun, 2015 at 11:15 pm

      Jeiii kiiitos! 🙂

  • Reply Beauty Follower 16 huhtikuun, 2015 at 10:52 pm

    Great jacket!

    http://beautyfollower.blogspot.gr

    • Reply Janni 16 huhtikuun, 2015 at 11:15 pm

      Totally agreed!!

  • Reply reberca 17 huhtikuun, 2015 at 8:50 am

    cool girl.

    girl blog

  • Leave a Reply