Huhhuh mikä viikonloppu jälleen kerran takana! Musta alkaa tuntua, että nämä sunnuntaipostaukset toistavat itseään viikko toisensa jälkeen, mutta tätä tämä nyt on ollut jo monta viikkoa. Tänä viikonloppuna oli vuorossa perjantaina älyttömän upea Flow ja lauantaina rakkaan ystävän polttarit. Edellä mainittujen jäljiltä makaan tällä hetkellä rättiväsyneenä sohvan nurkassa ja muistelen hymyssä suin viikonlopun tapahtumia. Flowssa oli perjantaina tuttuun tapaan aivan mieletön tunnelma, joka huipentui illalla Major Lazer häkellyttävän upeaan keikkaan. Suvilahti loisti yöllä äärimmäisen kauniina ja ympärillämme pyöri tuhansia iloisia juhlijoita. Olisin jäänyt paljosta paitsi, jos olisi jättänyt sen perjantain lipun ostamatta.
Lauantaiaamuna lähdin sitten Kamppiin vastaanottamaan tulevaa morsianta muun polttariseurueen kanssa. Paikalla oli paljon entuudestaan toisilleen tuttuja kasvoja, mutta myös monia uusia tuttavuuksia. Porukka hioutui kuitenkin nopeasti yhteen ja päivä starttasi heti iloisin mielin. Ei mennyt kauaa, kun nauru raikasi ja taidettiin siinä muutamat ilonkyyneleetkin tirauttaa. Paikalla oli liuta tulevan morsiamen lähimpiä ystäviä ja koko päivä sujui parhaalla mahdollisella tavalla. Vietettiin puistopiknikkiä, kiusattiin aivonystyröitämme Escape Roomissa, visailtiin sekä soitettiin ja laulettiin keskellä Espan puistoa. Polttarit jatkuivat yön pikkutunneilta aina keskipäivän brunssiin asti ja lauantai jäi kyllä ehdottomasti mieleen yhtenä kesän parhaista päivistä. Itse olen tuntenut polttarisankarimme vasta muutaman vuoden ajan, mutta siinä ajassa hänestä on kerennyt tulla itselleni todella tärkeä ystävä. Oli ihanaa päästä tapaamaan myös hänen lapsuuden ystäviään ja heidän kauttaan koen nyt tuntevani hänet vielä paljon aikaisempaa paremmin. Syyskuun alussa soitellaan sitten hääkelloja ja juhlitaan uudelleen – jeeee!
Tällä hetkellä fiilis on väsynyt, mutta onnellinen!
Flow -kuvat lainattu Saran blogista.
♥ Janni
No Comments