Lauantaina aloitettiin päivä pitkästä aikaa kotona ihan superherkullisen brunssin merkeissä. Inspraatio tähän lähti Indiedaysin ja Fiskarsin kampanjasta, johon liittyy olennaisena osana Fiskarsin Funktional Form -aamiaisetti. Sain tuossa joitakin viikkoja sitten kotiin jättimäisen paketin Fiskarsin keittiövälineitä, jotka ovat siitä päivästä lähtien olleet kovassa käytössä. Meillä alkoikin osa vanhoista välineistä olla jo sen verran huonossa kunnossa, että ne saivat antaa tilaa näille uusille tulokkailla. Funktional Form -sarja on meille tuttu aikaisemmin veitsistään, mutta nyt pääsimme perehtymään koko settiin oikein kunnolla!
Brunssi piti sisällään herkullista sienimakkarapaistosta, itsetehtyä perunasalaattia, tuoretta leipää, smoothieta, kanamunia ym… Tuotteet pääsivät lauantaina siis kunnon testiin ja suoriutuivat siitä oikein mallikkaasti. Hyvät välineet tekevät kokkaamisesta ehdottomasti monin kerroin miellyttävämpää ja ennen kaikkea helpompaa. Tylsien veitsien kanssa temppuilu on sekä vaarallista, että myös turhauttavaa. Sen vuoksi olinkin ehkäpä eniten fiiliksissä saamastamme päivityksestä omaan veitsivalikoimaamme. Tykkään tuosta Funktional Form -veitsisarjan tukevasta kahvasta, jonka ansiosta veitsi pysyy napakasti kädessä. Kyseistä sarjasta löytyykin veitsiä jokaiseen lähtöön!
Mieheni oli tästä kampanjasta jopa enemmän innoissaan kuin minä itse, sillä hän on meistä ehdottomasti se parempi taituri keittiön puolella. Hänen lempparituotteekseen on tainnut valikoitua tuo alla olevassa kuvassa näkyvä puinen leikkuulauta, jonka mukana tuli kolme irrotettavaa muovilevyä. Kokkailun aikana ei siis tarvitse kesken kaiken pestä leikkuulautaa, kun päällistä voi vaihtaa aina tarvittaessa.
Sitruspuristinta emme ole aikaisemmin omistaneetkaan, vaan olemme aina puristaneet mehun käsipelillä. Tuon avullahan hedelmästä saa tietenkin paljon enemmän mehua irti!
Tässä toinen väline, joka on meidän taloudessamme aikaisemmin loistanut poissaolollaan – kanamunaleikkuri. Tälle tuotteelle ehdoton plussa siitä, että se kätkee aamiaispöydässä sisälleen munankuoret. Ne on helppo sitten heivata roskikseen syömisen päätteeksi!
Nyt polkaistaan pitkästä aikaa käyntiin pientä skabaa, jossa palkintona on juurikin tuo Fiskarsin Funktional Form -aamiaissetti. Tuotepaketin arvo on noin 180 euroa!
Kilpailuun voit osallistua kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa, että:
1. Mikä on suosikkiaamiaisesi?
2. Minkä Fiskarsin uutuustuotteen haluaisi ehdottomasti omaan keittiöösi(kopioi linkki)? Koko valikoiman pääsette tsekkaamaan täältä!
Kilpailuaika on poikkeuksellisesti reilusti normaalia pidempi ja viimeinen osallistumispäivä on 4.10.
Tsemppiä kaikille tasapuolisesti!
– Janni
185 Comments
Ehdottomasti lemppari aamupala on turkkilainen jogurtti + mysliä ja marjoja sekä tuoremehu ja kylkeen vielä joku raikas smoothie!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/all-steel-kattila-2-5l-1018851 Tarvitsen ehdottomasti isompaa kattilaa, omistan 3 kattilaa, jotka kaikki ovat melko pieniä, joten tällaiselle olisi todellakin tarvetta.
Ehdottomasti tää —> http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
Ja suosikkiaamiainen on hmmm… Ehkäpä joku hyvä marjainen smoothie ja jälkiuuniruisleipää!
Suosikki aamiainen on ehdottomasti oman pihan marjoista tehty tuorepuuro. Kotimaiset marjat kruunaavat aamupalan, helppoa ja terveellistä. Lapsetkin tykkää.
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
1. Puuro marjoilla
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Karkea-raastin-1014410
Suosikkiaamiaiseni on täysjyvä-marja-murot banaanilohkoilla ja Fiskars-suosikkini Fiskars Edge -veitset.
Moikka! Mä oon syönyt samaa aamiaista arkiaamuisin nyt valehtelematta viisi vuotta, joten kaippa se sitten on lemppari. Kaurapuuroa, reilusti raejuustoa, mehukeittoa ja marjoja jossain muodossa!
Fiskarsin valikoimasta mielenkiinnon herätti parhaiten nämä yrttitarhat; http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat/fiskars-kitchengarden-premium-1003454 .
Yrttejä tulee turhaan heitettyä pois ihan valtavat määrät…
1. mun suosikkiaamiaiseen kuuluu turkkilainen jogurtti, itsetehtyä mansikkasosetta ja vähän mysliä +leipä!
2.http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/Paistokasari-26-cm.-alumiini-Taeydellinen-keraamisille-liesille-1015324
Munakas on mun lemppari! Sitä teen yleensä viikonloppuisi, kun on enemmän aikaa. 🙂
Jostain syystä Fiskarsin sivut ei näytä ensimmäistäkään tuotetta mistään kategoriasta, mutta toi sun kuvissa esiintyvä pressopannu olis äärimmäisen tervetullut! 🙂
1. Mun yks lemppariaamiaisista on kananmunat, leipä ja jokin hedelmä. Lisänä päälle raikas appelsiinimehu
2.nämät veitset olisivat meidän keittöön just jees 😉 sillä tykkäämme käyttää voiveitsenä joko puisia tai muovisia voiveitsiä 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functional-form-aamupala-veitset-1016121
Mun suosikkiaamiainen on smoothie ja kananmunaleikkurille olis tarvetta!:) http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmunaleikkuri-1016126
1. Lempiaamiaiseeni kuuluu ehdottomasti herkullinen, tuore kahvi. Siitä en luovu. Lempiaamiaiseen kuuluisi myös puuro marjoilla!
2. Lempituotteeni ei varmaan edellisen kohdan jälkeen yllätä, nimittäin ihastuin pressopannuun!
Ihan mahtava koko tuotesarja!
Lemppariaamiainen on kaurapuuro raejuustolla ja marjoilla, mutta spessutapauksissa tietenkin hotellien buffetaamiaiset voittaa ton mennen tullen 😀 Leikkelen ite kaikki perunat ja kasvikset ja milloin mitkäkin aina vaan tomaattiveitsellä, vähän meinaa välillä olla hankaluuksia esimerkiks bataattien kanssa :,,D Eli ehkäpä tää http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004 veitsisetti tulis enemmän kun tarpeeseen tässä taloudessa!
Lemppariaamupala on ruokaisa rahkakulhollinen, jossa sekoitettuna rahkan joukkoon chiageeliä, vaniljaprodea, tuoretta inkivääriä, macaa, baobabia, psylliumia, vettä, pellavaoruohetta ja päällä erilaisia härpäkkeitä ja paloiteltuja hedelmiä.
Yrttitarha toisi paitsi sisustuslisää että tuoreille yrteille oivan kasvualustan: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat
Mun lemppari aamuupala on ehkäpä hedelmät ja perus ruisleipä maidon tai smoothien kans! Fiskarsilta tarttisin tämän: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Vihannesleikkuri-1014416 !! Vihaan kurkun viipaloimista veitsellä! Sitruspuristinki tulis kyllä tarpeeseen..
Ehdottomasti pitkä ja rauhallinen brunssi.
Brunssin laittoa hyvin täydentäisi fiskarsin pata. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/brasserie-pata-3-3-l-1018864
🙂
Oi, kuinka ihana kisa! 🙂 Tähän on kyllä osallistuttava.
1. Suosikkiaamiaiseni pitää sisällään melko perinteisiä elementtejä: kotitekoisia sämpylöitä, tuoreita marjoja, jogurttia, mysliä, tuorepuristettua mehua ja munakokkelia. Ruoka ei niinkään ole se pääasia, kunhan aamiainen nautitaan hyvässä seurassa ja vailla kiirettä!
2. Uutuuksista ja Functional Form -valikoimasta omaan keittiöön tarvittaisiin ehdottomasti sitruspuristin. Muista tuotteista houkuttaisi Fiskars Herb Garden -yrttipuutarha.
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functional-form-sitruspuristin-1016125
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat/fiskars-herbgarden-yrttipuutarha-1015627
Kiitos kivasta arvonnasta 🙂 maija.penttinen[at]hotmail.com
1. Suosikkiaamiaiseni sisältää banaanipuuroa kanelilla, hunajalla, ja tuoreilla marjoilla. Lisänä ei tarvitse muuta kuin ison lasin vettä ja muumimukillisen kahvia.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/all-steel-kattila-3-0l-1018856 <- Tuo kattila olisi erityisen tervetullut omaan keittiööni! 🙂
1. Suosikkiaamiaiseni on omatekemä granola soijajugurtilla sekä yksi siivu ihan perinteistä ruisleipää lisukkeineen, näiden lisäksi tietysti kupillinen kahvia 🙂
2. Heitin juuri eilen jälleen kerran yhden surkean pannun roskiin…jäljelle jäi yksi jo valmiiksi kupruileva IKEAlainen… eli tämmöinen kelpaisi heti 🙂 http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/hard-face-paistinpannu-oh-24cm-1018886
Mun ehdoton suosikkiaamiainen on edelleen kaurapuuro, vaihtelevilla lisukkeilla, mutta marjat ja raejuuston valitsisin puuron päälle milloin vain!
Fiskarsin uutuuksista valitsisin pressopannun:
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressopannu-1016127
🙂
1. Suosikkiaamiaiseni on munakas tai smoothie
2. Haluaisin ehdottomasti tuon kananmunaleikkurin! Niin kätevää kun kuoretkin lähtee 🙂
Appelsiinimehu ja ruisleipä paistetulla munalla + leikkele&salaatti! Ja vaikea päättää yhtä mutta veitsiähän tarvii aina, joten se se on!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Functional-Form-Iso-kokinveitsi-1016007
Oi vitsi miten kiva kilpailu! Todellakin kelpais opiskelijalle keittiövälineistön (sukulaisilta perityn) uudistaminen kun itsellä ei oikein varaa ole 😀
Mun lemppariaamiainen on ehdottomasti täytetyt galetit, ne on vähän niin kuin crepit, mutta maukkaampia koska ne tehdään tattarijauhoista. Noista fiskarsin tuotteista mua eniten himottais toi leikkuulauta http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212,
kuulostaa tosi kätevältä.
1. Suosikkiaamiaiseni on niinkin simppeli kuin puuro. Puuro on ainut aamiainen, johon en ole vielä monen vuodenkaan aikana kyllästynyt, toisin kuin moniin muihin vaihtoehtoihin. Puuroon saa lisäksi kivaa vaihtelua marjoilla, hunajalla, raejuustolla jne.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
mun lempiaamiainen on varmasti hyvä leipä ja vihersmoothie:) meijän keittiö kaipais kunnon veitsiä, eli veitsitukki vois olla tarpeen! http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
Mun herkkuaamiainen ehdottomasti on jogurtti myslillä ja kylkeen herkkusämpylä jossa keitettyä kananmunaa mukana 🙂 lisäksi joku hyvä kahvi ja omenamehua.
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Salaattilinko-1014433
Syön paljon salaattia ja tällä hetkellä huuhdon salaattini pastasiivilässä eli salaattilinko olis ehdottomasti tarpeellinen 🙂
1. Suosikkiaamiaiseni on ruisleipä avokadolla,salaatilla,juustolla,leikkeleellä ja keitetyllä kananmunalla.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Functional-Form-Leipaeveitsi-1001398
Herkkuaamiainen on sellainen mitä tarjoillaan hotelleisssa. Kotona ei sellaisia yleensä ole, mutta haaveilla saa! 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Hieno-raastin-1014412 Nerokkaan näköinen raastin! 🙂
1. Lemppariaamupala on ehdottomasti sellainen tuorepuuron ja smoothien sekoitus! Liotettuja aprikooseja, viikunoita, manteleita, chia-siemeniä, avokadoa, banaania, marjoja ja loraus jugurttia blenderiin! Niin terveellistä ja ihana lusikoitava koostumus! Kandee kokeilla 😉
2. Veitsille olisi käyttöä meidän keittiössä 🙂
1. Suosikkiaamiainen on tällä hetkellä ananas-kookos smoothie ja hapankorput runsailla täytteillä!
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/hard-face-wokkipannu-28cm-1018879
Mun suosikkiaamiainen nautitaan rauhassa vapaapäivän aamuna. Siihen kuuluu tuore vastakeitetty kahvi, hedelmäpalat sekä patonki, kasviksilla täytettynä oman maun mukaan.
Lempparituote on ehdottomasti tää sunkin mainitsema leikkuulauta (http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212)! Mikään ei oo niin ärsyttävää kun ruveta pesemään leikkuulautaa kesken kokkaamisen 😀
Lemppari aamupala on marjasmoothie tai maustamaton jogurtti myslillä 🙂 Meiltäkin puuttuu kananmunaleikkuri eli se tulisi tarpeeseen. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmunaleikkuri-1016126
Mun lemppariaamupala on ehdottomasti tuore ruisleipä hyvillä täytteillä ja jokin raikas smoothie!!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
Vasta muuttaneena omaan kämppään tarvitsisin uusia kunnollisia veitsejä sillä niitä minulta löytyy vain ennestään pari kappaletta:)
Suosikkiaamiaiseni on puuro marjoilla!
Tälle olisi kovasti tarvetta: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/all-steel-wokkipannu-28cm-1018859
Lemppari aamiainen on paahtoleipää, paistettu kananmuna, avocadoa ja baked beansejä! 🙂
Ja tämän ehdottomasti haluaisin keittiööni! Olen tuoreiden yrttien puolesta puhuja, ja talvella niitä on vaikeampi saada pidettyä hyvänä kauan, joten yrttifarmi keittiössä olisi perfect!! >>>> http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat/fiskars-kitchengarden-basic-1003453
1. Suosikkiaamiaiseeni kuuluu tuoretta leipää, munakokkelia, teetä, mehua ja salaattia.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat/fiskars-herbgarden-yrttipuutarha-1015627 Yrttipuutarha sopisi minulle yksinasuvalle täydellisesti, sillä yrttejä ei kerralla kulu paljoa, ja ne menevät nopeasti huonoksi. Tällä saisi pidennettyä yrttien elinikää!
1. Suosikkiaamiainen on jotain kanamunasta.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressopannu-1016127 Pressopannu olis nice.
Lemppariaamiainenon rauhallinen brunssi, johon kuuluu herkullista tuoretta leipää, täydellisesti valmistettua kaurapuuroa, kasallinen tuoreita marjoja ja hedelmiä ja joku herkku suklaakeksi tai käsintehty suklaa. Niin ja tietenkin täydellinen cappuccino! Nam!
Menee ehdottomasti pannuosastolle: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/rotisser-paistinpannu-26cm-1016215 Itseasiassa valinnasta en ole ihan varma (useampikin varmaan soveltuisi ja siitä syystä ehdottomasti menisi lemppariosastolle), mutta ainakin kyseinen pannu näyttäisi täyttävän tarvittavat toiveet ja tarpeet: konepesunkestävä, sopii kaikille liesille, hyvä paistopinta. Muutenkin maailma valaistui, kun saatiin tuparilahjaksi muutama Fiskarsin keittiöveitsi ja ero entiseen on kuin yö ja päivä.
1. Mun suosikkiaamiaiseen sisältyy kahvi, karjalanpiirakat, appelsiinimehu ja kiivit.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmunaleikkuri-1016126
Jostain syystä mua alkoi kiinnostamaan kananmunaleikkuri, kuulostaa kätevältä vehjeeltä! 😀
Luonnon jogurtti, itsekerätyt marjat ja mysli <3 ai että. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Salaattilinko-1014433 salaattilinko olis niin super, just edellinen halppis malli salaattilingosta menis rikki. Uusi tulisi siis tarpeeseen!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/all-steel-kattila-2-5l-1018851
Suosikkiaamupala on munakokkeli ja pekoni
Lempiaamupala on ehdottomasti rauhassa tehty pitkän kaavan mukaan. Vesimelonia, hedelmiä, tuoretta leipää, munia, ja herkullista mehua.
Meidän keittiöön tarvittaisiin ehdottomasti uusia teräviä veitsiä.
P.s sun blogi on inspiroiva:)
Just toissapäivänä paistoin liedellä jaukkaripihvejä, jotka paloi kiinni paistinpannuun. Oli miehen kanssa puhetta, että saataispa joskus edes kunnon paistinpannu johon ei pala ruuat kiinni! http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/Paistinpannu-26-cm.-alumiini-Keraaminen-liesi-1015332 Tämä siis tulisi enemmän kuin tarpeeseen! Saatais äidiltä saatu pannu roskikseen ja toimiva tilalle.
Paras aamiainen olisi puuroa, mysliä, jukurttia, croissantteja, munia, kahvi ja mehu! Lisäksi hedelmiä ja smoothie niin ai että:) jaksaisi pitkälle päivään. Näitä kaikkia ei tietysti kerralla jaksa mutta eri aamuina eri yhdistelmät. Yleensä aamupalaksi tulee syötyä minuuttipuuro duunissa kiireessä….
Lemppariaamiaiseni on kaura- tai hirssipuuro kotimaisilla marjoilla. Kesällä tuorepuuroversiona, jos on hellettä. 🙂
Fiskarsin tuotteet ovat mielestäni laadukkaita. Tämän hankkisin mielelläni seuraavaksi : http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Karkea-raastin-1014410
1. Suosikkiaamiaisena maistuu kaurapuuro, jonka päälle on ripoteltu jäiset mansikat. Lisäksi ehkäpä vielä ruisleipää banaanisiivuilla ja koko komeus huuhdellaan alas omatekoisella marjamehulla!
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
Lempiaamiaiseni vaihtelee vähän mielen mukaan, mutta hedelmät ja puuro toimivat hyvin, kuin myös esimerkiksi leipä paistetulla kananmunalla, leikkeleellä ja suolakurkulla 😛
Keittiööni tarvitsisin ehdottomasti paistokasarin jolla olisi hyvä haudutella esimerkiksi patoja ja kastikkeita.
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/handy-paistokasari-24-cm-3-l-1018890
Kaurapuuro raejuustolla, banaanilla ja lesitiini-rakeilla, http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/royal-kokinveitsi-15-cm-1016469
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-tomaattiveitsi-1016014 Tomaattiveitsi on ollut hankintalistalla pienen ikuisuuden.. Joskus vielä muistan kiikuttaa sen kaupasta kotiin!
Lempiaamiainen sisältää hyvän kahvin vanilja-soijamaidolla, croissantin, paistettua kananmunaa ja verigreippiä, nam!
Minun suosikkiaamiaiseni on täysjyväkaurapuuro pähkinävoilla ja marjoilla ja kupillinen teetä.
Kelpuuttaisin lähes kaikki fiskarsin tuotteet itselleni,sillä olen opiskelija ja aina ei ole varaa ostaa uusia työvälineitä.Tämän vuoksi työvälineet ovat sieltä halvemmasta päästä ja ne kulutetaan lähes loppuun asti.Juuri nyt minulla olisi tarve uudelle kasarille.
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/Kasari-1.5L.-ruostumaton-teraes-Taeydellinen-kaikille-liesille-1015316
Suosikkiaamiainen on jugurttimysli sekä pieni meetwurstisämpylä. Lisänä kiitos annos appelsiinimehua! Ja tuo kananmunaleikkuri <3
Arkena parhaita aamupaloja ovat kaurapuuro erilaisilla siemenillä ja marjoilla sekä tuorepuurot. Viikonloppuna banaanibannarit rahkalla/turkkilaisella jogurtilla ja marjoilla maistuvat.
Suosikkituote on http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-kokinveitsi-1016008 eli kokkiveitsi. Uusille veitsille olisi tässä taloudessa tarvetta, voisivat kannustaa ruoanlaittoonkin vähän useammin.. 😉
Lemppariaamiaiseni on marjapuuro tuoreiden marjojen tai mehukeiton kera.
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Vihannesleikkuri-1014416
1. Ehdoton lemppariaamiainen on puuro marjoilla croisantin ja appelsiinimehun kera! 🙂
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/hard-face-paistinpannu-oh-24cm-1018886 –> uusi pannu olisi todellakin tarpeen! 😀
1. Kreikkalaista jugurttia tuoreilla marjoilla, myslillä ja lorauksella hunajaa. Nam!
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Veitsiteline-koivu.-7-veitsellae-1014225
1. Croisantteja voisin syödä aina ja ikuisesti !!
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Functional-Form-Pieni-kokinveitsi.-12-cm-1001391
Keittiöveitset on kotoa tuotu kun on pois muuttanut ja siltä ne näyttävätkin. Kunnon veitsestä siis puute
Ihana postaus! Ja itselläni aiemmin ollut tapana syödä joka aamu samaa vanhaa kaurapuuroa, mutta törmättyäni ihanaan granola-ohjeeseen en ole malttanut aamuisin enää muuta syödä kuin sitä ja luonnonjugurttia marjoilla
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
Sellaisia todella hyviä veitsiä en ole koskaan omistanut, olisi upea saada sellaiset tätä kautta!
Suosikkiaamiainen on smoothie 🙂
Tuotteista tämä: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/Paistokasari-26-cm.-alumiini-Taeydellinen-keraamisille-liesille-1015324
Voih hotelli aamiainen sämpylöineen, croisantteineen ja hedelmineen ja aaah kaikkea mahdollista 😀
Tämmönen olis kätevä:
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Kuorija.-kaeaentyvae-terae-1002965
Chia puuro on ykkönen!
Ja tää ois huppu http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat
Wau… Tuo aamupalakysymys on tosi vaikea! Ehkä jonkin hienon hotellin aamiaiset on niitä parhaita, mutta jos ajatellaan ihan normaalia arkea, niin viimeaikoina oon tykännyt ihan ruisleivästä hirmusesti!! Ja sen päälle margariinia vaan- ei mitään muuta. Toinen suosikki on turkkilainen jogurtti mustikoilla ja hunajalla, mutta se menee ehkä enemmän herkuttelun puolelle 🙂
hahah, unohtui liittää linkki mukaan!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressopannu-1016127
Tosiaan pressopannu olisi ihana lisä, sillä rakastan kahvia, enkä ole aiemmin pressopannua kokeillut.
Lemppariaamupala on ehottomasti omeletti 🙂 rakastan aina jossain tasokkaammissa hotelleissa sitä palvelua että aamupalalla on kokki joka paistaa sulle omien mieltymyksies mukaan just semmosen munakkaan ku tahot! Itse tehtynä siihen tulee tietty perus punasipuli-makkkara-juusto-chili
Ja fiskarssilta oon jo jonkin aikaa (kröhöm,pari vuotta..) haaveillut sunkin kuvissa näkyvästä kunnollisesta sahalaitaisesta leipäveitsestä. Tähän talouteen on ostettu pelkkää valmiiksi viipaloitua pullamössöleipää kun koskaan ei olla saatu aikaiseksi panostaa leipäveitseen 😀 oh dear god..
Suosikkiaamiainen on mysli ja jugurttia, ja siihen kylkeen vähän raikasta hedelmäsalaattia. Nam!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212 Tämä leikkuulautasysteemi on jotakin niin mahtavaa! Hyvä idea ja varmasti toimiva meidänkin keittiössä.
mun lemppariaamupala on raikas hedelmäsalaatti ja pari tuoretta ruisleipää kylkeen. 🙂 usein kuitenkin teen kakkoslempparini eli tuorepuuron sen helppuden takia!
Meille tarvittaisiin uusi paistinpannu!
1. Suosikkiaamiaiseni on perinteinen munakokkeli, jonka kanssa nautin yleensä raikkaan jogurttipohjaisen smoothien. Usein kyljessä vielä riisikakku avokadolla, nam 🙂
2. Noita sivuja selatessa tuli vastaan monen monta tuotetta, jotka kelpuuttaisin omaan keittiööni milloin vain, mutta nyt vajaa viikon verran sairastaneena tämä olisi se ykkäsjuttu;
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functional-form-sitruspuristin-1016125
Flunssa tosiaan vaivannut ja sitruuna&inkivääri&hunaja juomaa mennyt, ja kyllä tällainen sitruspuristin olisi ollut kätevä omistaa. Rakastan lisäksi tuorepuristettua appelsiinimehua, joten tuolle kapistukselle löytyisi käyttöä muutenkin.
1. Suosikkiaamiaiseeni kuuluvat croissantit, tuoreet marjat ja hedelmät, luonnonjugurtti hunajalla ja myslillä sekä kuppi kahvia tai vihreää teetä, niillä lähtee aamut erinomaisesti käyntiin!.
2.http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Edge-Kokinveitsi.-pieni-1003095
1 lempari aamupala on marja puurolla.
Eli puuroa missä on PALJON tuoreita marjoja.
2.
Fiskarsin uutuuksista tämä olisi kiva plussa keittiöön
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Salaattilinko-1014433
Ei ehkä kamalan tärkeä mutta hauska helpotus 🙂
Puuroaamiainen sekä musta kahvi ja tuoreet marjat ja hedelmät. 🙂
Tätä olen jo pitkään halunnut; http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/brasserie-pata-3-3-l-1018864
Onnistuisi uunipuurokin loistavasti, ja toisaalta muut syksyiset padat,
-M
1. Lemppariaamiainen on tuore vaalea siemensämpylä, päällä levite, juusto, joku ihana kinkunsiivu ja kurkku. Luonnonjogurttia tuoreilla marjoilla ja rapealla myslillä. Tuoremehua. Kahvi maidolla. Ahh.. 🙂 Yleensä kuitenkin meen vähän tylsemmällä/halvemmalla linjalla ja syön perus puurot ja ruisleivät.
2. Lempparituote olisi raastin säilytysrasialla: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Raastin-saeilytysrasialla-1003001 tai sitten tuo Joonaksenkin lemppari leikkuulauta (kuulostaa superkätevältä).
Olisipa ihana voittaa, hyville keittiövälineille olisi todellakin käyttöä, mutta en kyllä ikinä raaskisi lähteä shoppailemaan keittiövälineitä 180 eurolla. 😀 Voishan sitä pikkuhiljaakin kerätä mutta jostain syystä kaikki muu menee aina rahankäytössä prioriteettilistalla ohi, vaikka tykkäänkin kokkailla ja leipoa.
Lemppariaamupala on tuoreet itse tehdyt sämpylät kananmunalla ja juustolla, lisäksi tuoreista hedelmistä tehty hedelmäsalaatti. Kahvi juodaan pannukahvina.
Fiskarsin välineistä ehdottomasti uusi veitsisetti on se, mitä kaipailisin. Vanhat veitset laatikossa alkavat olemaan jo aikansa eläneet. Tuo Functional Form vaikuttaa todella hyvältä 🙂
Suosikkiaamupala on ruisleipä avocadolla ja kuppi kahvia!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
1. Lemppariaamupala on ehdottomasti hotellin buffetaamiainen! Mutta kotona tulee paljon syötyä aamuisin puuroo sekä kahvia 🙂
2. Lempparituote: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Sakset/Inspiration-Yleissakset.-Gloria-1000826
Paras aamupala on jonkun muun tekemä! Se että saa vaan maaata sängyssä pitkään, ja joku kutsuu sut suoraan aamupalapöytään 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/tuoteperheet/brasserie-keittotaidon-perinteitae-parhaimmillaan PATAPATAPATA! Kaipaan luksus pataa.
1. Itsetehdyt sämpylät, hedelmät, smoothie, kahvi :p
2. Leikkuulauta vaihto-osilla vaikuttaa tosi kätevältä! http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
1. Suosikkiaamiaiseni on scrambled eggs pekonin kera ja paljon kahvia 🙂
2. Lempparituote kahvihirmuna olisi ehdottomasti pressopannu!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressopannu-1016127
Fiskarsin Functional Form on ihana sarja, omistan itse jo aterimet (mattana) sekä veitsisetin, tykkään tosi paljon niiden kauniista ulkonäöstä 🙂
Lemppariaamiainen on marjasmoothie ja ruisleipä kurkulla ja juustolla!
lempparituoteeksi valitsin
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
1. Lemppariksi on muodostunut kaikessa yksinkertaisuudessaan ruisleipää, jossa valkosipulituorejuustoa, kinkku/meetwursti, mahdollisesti salaattia, mutta ainakin kurkku ja tomaattia päälle. Itse olen niin tokkurainen etten jaksa heti aamusta jaksa loihtimaan mitään smoothieita. Kahvi ja tuoremehu päälle + vitamiinit on jokapäiväistä kauraa 🙂
2. Paistokasari tulisi kovaan tarpeeseen, sillä tykkäämme tehdä paljon tuotteita, mitä pitää hauduttaa, kuten bolognese, risotto yms. Edellinen sanoi itsensä irti joten nyt pitää käyttää kaikki kikka kolmoset että saadaan tehtyä lemppariruokia ilman paistokasaria! http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/Paistokasari-26-cm.-ruostumaton-teraes-Taeydellinen-perinteisille-liesille-1015321
1. Ei ole kyllä kaurapuuron voittanutta. Sekaan kookosöljyä, mehukeittoa sekä marjoja, tuollaisella setillä päivä lähtee poikkeuksetta hyvin käyntiin 🙂 Ja tottakai kahvi mantelimaidolla on myös ehdoton!
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/all-steel-wokkipannu-28cm-1018859 tämä! Wokkien suurkuluttajana kunnon pannulle olisi käyttöä!
Suosikkiaamupala on tällä hetkellä ehdottomasti avokadotoast (ruisleivän päälle avokadoa, sitruunamehua, tomaattia, suolaa ja mustapippuria) ja iso kuppi kahvia.
Ja tämän http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Vihannesleikkuri-1014416 ostamista olen jo miettinyt. Saisi esimerkiksi punajuurisipsit tehtyä helposti!
Arkiaamuisin lemppari aamupala on kaurapuuro ja marjat. Viikonloppuisin tykkään panostaa aamiaiseen kun mieskin on kotona. Pöydästä löytyy milloin mitäkin, smoothiesta lettuihin 🙂
Tää leikkuulauta vei mun sydämen
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
Päivän saa parhaiten käyntiin tuoreella sämpylällä kera leikkeleiden ja kasvisten. Siihen tietysti lisäksi joku hyvä vanukas ja kuppi kahvia!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Edge-Kokinveitsi.-pieni-1003095 Tää vois olla aika kätevä omassa keittiössä 🙂
1. Suosikkiaamiainen sisältää ehdottomasti jotain tuoretta, useimmiten hedelmiä. Kaurapuuroa tulee syötyä niin usein aamiaiseksi, että senkin voisi varmaan suosikiksi lukea 🙂 Juomaksi kahvia ja tuoremehua niin päivä lähtee hyvin käyntiin!
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/paistinpannu-26-cm-ruostumaton-teraes-perinteinen-liesi-1015320
Paistinpannu on ruuanlaiton kulmakivi, joten tälläinen laadukas paistinpannu olisi ehdottomasti valintani!
1. Mikä on suosikkiaamiaisesi?
Mun suosikkiaamiainen on ehdottomasti itsetehdyt sämpylät (viikonloppuaamuisin) keitetyllä kanamunalla ja muilla lisukkeilla. Ja tietysti kahvi kylkeen! 🙂
2. Minkä Fiskarsin uutuustuotteen haluaisit ehdottomasti omaan keittiöösi?
Haluaisin tämän tuotteen: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
Kyllä se on puuro marjoilla! Vaihtoehtoisesti myös omatekoinen mysli ja jugurtti maistuvat aamuisin. 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004 Tälläiselle veitsisetille ja -telineelle olisi käyttöä meillä!
Sunnuntaisin on tapana järkätä vähän runsaampi aamiainen niin sillon bagelit on ehdoton juttu! Sinne väliin tuorejuustoa, kananmunaa, kasviksia, joskus myös pekonia. Bagelin kylkeen smoothie ja kahvia 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmunaleikkuri-1016126
Suosikkiaamupalani taitaa tällä hetkellä olla ihan vain kaurapuuro, ilman mitään sen kummempia lisukkeita.
Fiskarsin uutuustuotteista haluaisin itselleni erityisesti Hard Face paistinpannun! http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/hard-face-paistinpannu-oh-24cm-1018886
1. Lemppariaamupalani, joka aina kausittain palaa takaisin viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen on tuorepuuro. Niin helppoa, nopeaa ja hyvää!
2. Omaan keittiööni ottaisin ehdottomasti tämän sitruspuristimen, sillä tämän hetkinen monta vuotta vanha puristimeni alkaa olla jo aika huonossa kunnossa eikä siihen kuulu tuota alaosaa, joten joudun puristamaan mehut aina suoraan milloni mihinkin lasiin ja pelätä niitten hajoamisen puolesta. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functional-form-sitruspuristin-1016125
Lemppariaamupala on raikkaat hedelmä- ja marjasmoothiet, joihin käytän säännöllisesti myös itsekasvattamia yrttejä. Ehdottomasti päivän paras aloitus. Siksi valintani olisi ehdottomasti http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat/fiskars-herbgarden-yrttipuutarha-1015627
Suosikkiaamupalani on kaurapuuro mustikoilla!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmunaleikkuri-1016126
Mun suosikki aamupala muodostuu tuoreesta kahvista ja tuoreesta appelsiinimehusta, croisanteista ilmakuivatulla kinkulla, tuorejuustolla ja vihanneksilla sekä suomalaisista marjoista.
Fiskarssin uutuustuotteista itselle hyödyllisin olisi paistokasari, sillä pienellä paistinpannulla wokkien ja risottojen tekeminen on yllättävän haastavaa..
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/Paistokasari-26-cm.-alumiini-Taeydellinen-keraamisille-liesille-1015324
Lempi aamupala (viikonloppuisin) täytetty croissant,kahvi ja smoothie
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Edge-Veitsiteline-veitsillae-1003099
1. Lemppariaamiainen on tuore rapeakuorista leipää herkullisilla päällisillä, raikkaita hedelmiä ja maitokahvia.
2. Kunnon kokkiveitsi tulisi tällä hetkellä tarpeeseen! http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Functional-Form-Kokinveitsi-20-cm-1001396
Lemppari aamiainen sisältää ison kupin kahvia, croisantti mansikoilla ja rucolalla sekä puuro, jonka päällä herkullisia marjoja!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
Paras aamupala on ehdottomasti marjasmoothie kotimaisista mustikoista ja vadelmista. Siihen kun ottaa kylkeen vielä jonkun kuitulisän, niin ”avot”, kyllä jaksaa 🙂
Kotiin haluaisin uuden paiatinpannun, http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/hard-face-paistinpannu-oh-28cm-1018887
Suosikkiaamiainen on kyllä joka arkipäivä maistuva kaurapuuro, jonka sekaan laitan yleensä erilaisia siemeniä tai pähkinöitä, banaania, kanelia ja hieman hunajaa. Arkipäiviinkin on paljon kivempi herätä, kun tietää hyvän aamiaisen odottavan! Lisäksi tuo kombo pitää ainakin itselläni hyvin nälkää, joten aamupäivän jaksaa opiskella tehokkaasti ennen lounasta. 🙂
Tällästä veitsitelinettä oon haikaillu, muutin just omaan pieneen yksiöön ja käytössä on ollu jotkut ikivanhat kotoa saadut veitset, joiden käyttö kyllä aina hieman pelottaa… näillä varmaan ruokaakin valmistuis tuolla omassa keittiössä vähän useammin 😉
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
Lemppari aamiainen on täytetty croisantti ja sen kanssa joku ihanan raikas hedelmä ja kuppi kaakaota! Nam! Nämä yhdistettynä rauhalliseen vapaa-aamuun on jo aika bueno.
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Edge-Santoku-veitsi-1003097 Tällä hetkellä tuntuu, että omasta keittiöstä puuttuvat laatuveitset, yhtä super hyvää lukuunottamatta,joten niitä pitäisi hankkia lisää. Tekee ruuanlaitosta paljon mukavampaa, kun ei tarvitse tuskailla huonojen veitsien kanssa.
Mun suosikkiaamiainen on mustikkasmoothie, paistettu kananmuna, tuorepuristettu mehu ja ruisleipä avokadolla! Nam 🙂 Niin ja kahvi toki myös.
Mun lemppariuutuus oli nuo yrttiruukut: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat/Yrttiruukku-L-1003654 🙂
Lempi aamiaiseni on täyttävä ja maittava brunsdi, joka koostuu hedelmistä, marjoista, luonnonjogurtista sekä appelssiinimehusta ja kupista kahvia :). Lempi tuotteeni taitaa olla tämä ”sisäpuutarha” jolla saisi pelastettua yrtit parvekkeelta talvelta suojaan. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat/fiskars-kitchengarden-premium-1003454
Suosikki aamupalani on ehdottomasti puuro erilaisilla lisukkeilla. Siihen ei vaan kyllästy vuosienkaan jälkeen! Lempi tuotteeni olisi tämä leikkuulautasetti. Koska keittiössäni on niin vähän laskutilaa, täytyy ruokaa valmistaa myös ruokapöydällä ja tämä setti tulisi enemmän kuin tarpeeseen. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
1. Lempiaamiaiseni on kahvi ja croissantti.
2.Tämä veitsitukki ja erityistä plussaa sivulla olevasta magneetista! 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
Lempiaamupala on ruisleivät avocadolla ja raejuustolla, mustaherukka-banaani-smoothie ja tietenkin pari kuppia kahvia! 🙂
Noista tuotteista hyödyllisin olisi ehdottomasti tuo leikkuulauta!
Herkkuaamupalaan kuuluu kahvi, croissantit ja tuoreet hedelmät sekoitettuna rahkan ja jäden kanssa!
Fiskarsin tuotteista valitsisin ehdottomasti leikkuulaudan, jollaista onkin toivottu kotiin jo pitkään 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
1. Raikkaat smoothiet, tuoreet hedelmäsalaatit ja uunituore leipä!
2. Näppärin olisi tuo non stick-kaulin! Vitsi mikä idea 😀 loistavaa. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Kaulin-non-stick-pinnoitteella-1003021
Oon nyt noudattanut vähähiilarista ruokavaliota jonkun aikaa, mutta en voi kieltää, etten edelleenkin himoitsisi leipää! Joku ihanan pehmeä ja kovakuorinen maalaisleipä ja päälle voi ja oliiviöljy -levitettä, ai että! Karppivaihtoehdoista lemppari on ehkäpä munakokkeli tai lautanen, jossa on kasviksia, leikkeleitä, juustoa ja keitettyä kananmunaa. 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/vihanneskuorija-1016122 Ja tämä, mulla on aivan surkee Ikean kuorimaveitsi, niin menee hermot, kun sitä joutuu käyttään. 😀
Tällä hetkellä ehdoton lemppari aamiainen on tuorepuuro marjoista ja kaveriksi vielä appelsiini http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Karkea-raastin-1014410
1. KKK=Kaurapuuro, kananmuna ja kahvi (niin ja mustikkakeitto kaurapuuron kanssa!) saa päivän aika kivasti käyntiin!
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Kuorija-1014418 Kuorimaveitsi ehdottomasti. Se on aina ollut semmonen, mitä en ole ikinä muistanut ostaa. Miten oon edes pärjännyt ilman kuorimaveitseä…?
1. Mun aamu ei ala enää kunnolla ilman aamupuuroa ! Oon taas oppinu syömään sitä, ja etenkin mustikoiden kanssa toimii erittäin hyvin ! 🙂 siihen kylkeen vielä lasi appelsiinimehua ja jugurtti.
2. Multa löytyy taloudesta vain yksi paistinpannu (en ymmärrä miksei löydy enempää, välillä kyllä pohdin että ois kiva…), niin päädyin tällaiseen:
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/hard-face-paistinpannu-oh-24cm-1018886
Arkena parasta ja nopeinta on puuro, mutta viikonloppuisin kun on enemmän aikaa on mukava pyöräyttää smoothie tai mehu munakkaan kylkeen. Terävälle ja jykevälle veitselle olisi tällä hetkellä tarvetta kun leikkelee vihanneksia ja juureksia (kasvissosekeittoa tehdessä lantun leikkaaminen on aina yhtä taistelua!). Paljon näkyi olevan valinnanvaraa ja tuotteita mutta tämä kokinveitsi kuulosti hyvältä 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Functional-Form-Kokinveitsi-20-cm-1001396
Aamu starttaa parhaiten kunnon kupilla kahvia ja raikkaalla smoothiella!
Tuotteista tarpeellisin itselle olisi ainakin tämä:
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
Lemppari aamiaisekseni on muodostunut sämpylät 😀 Leivon itse ihan mielettömän hyviä sämpylöitä ja oon jääny niihin ihan koukkuun ^^
Ja ehdoton työväline joka tarvittais on tää;
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
Opiskelaikoina muuttaessa ostin ikean muuutaman euron veitsi pakkauksen ja sillä leikkailen edelleen,ei vaan oo tullu ostettua kunnon veitsiä..
Lemppariaamupala on ehdottomasti croissantit, hyvä tuoremehu ja kunnon kahvi tietty kiirettömästi nautittuna ja hyvässä seurassa 🙂
Kotiin tarvittaisiin uusia leikkuulautoja, joten postauksessa mainittu leikkuulauta olisi huippujuttu!:) Eli http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
Suosikkiaamiaiseni on runsas ja kattava, pieni kulhollinen puuroa, pari leipää hyvillä lisukkeilla tai vastaavasti tuore croisantti, tuorepuristettua mehua/smoothie taikka munakas hyvillä täytteillä. Aamiainen on päivän paras ateria.
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Vihannesleikkuri-1014416
JOkin kattila, esim. tämä: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/all-steel-kattila-4-0l-1018852
Aamiaissuosikkini on yksinkertainen arkiaamiaiseni: ruisleipä ja rahka-jogurtti-hedelmä seos 🙂
Aamupalalla pitää ehdottomasti olla kahvia ja tuoremehua!!! Myös vastapaistetut croissantit ovat meikän herkkua!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Roll-Sharp-veitsenteroitin-1014214
1. Lemppari aamupalaan kuuluu puuroa marjoilla, kananmunaa keitettynä tai paistettuna, raikkaita hedelmiä paloina tai smoothien muodossa, kunnon appelsiinimehu tai kaakaota 🙂
2.http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
1. Syön joka aamu kaakaota ja karjalanpiirakkaa! Se on mun lempiaamupala!
2. Haluaisin kovasti salaattilingon 🙂
1) Maustamaton jogu myslillä, pähkinöillä ja tuoreilla marjoilla
2) Ehdottomasti mielenkiintoisin tuote itselle olisi yrttitarhat. Olisi niin mahtavaa kasvattaa ruokiin omat yrtit. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat/fiskars-kitchengarden-premium-1003454
1. Paras aamupala on tee, tuorepuristettu mehu, viher/marjasmoothie ja kananmunia jossain muodossa! 2. Tuotteista eniten tarpeeseen tulisi salaattilinko http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Salaattilinko-1014433, salaatin huuhtelu on muuten niin työlästä!
1. Leipäää, jugurttia, keitettyä/paistettua kanamunaa sekä appelsiinimehua!
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/hard-face-paistokasari-28cm-1018876
1. Smoothie, puuro tai munakas
2.http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functional-form-omenanlohkoja-saeilytysrasialla-1016132
1. Suosikkiaamupalani on itsetehty mehu ja jugurtti marjojen kera 🙂
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212 tämä leikkuulautasetti tulisi keittiössäni tarpeeseen 🙂
Arkisin suosikkiaamupala koostuu simppelisti mantelimaitoon tehdystä chiapuurosta ja äidin tekemäistä hilloista. Viikonloppuisin onkin mukavampi panostaa brunssimaiseen aamupalaan kanamunilla, täysjyväleivällä, vihersmoothiella ja kunnon kahvilla 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
1. Suosikkiaamiaiseni on ehdottomasti kaurapuuro erilaisilla lisukkeilla (vadelma, mansikka, gojimarjat…) ja joku ihana marja-hedelmäsmoothie! Nam!
2. Ehdottomasti uusi hyvä veitsi, tämä vaikuttaisi oikein mainiolta! http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-kokinveitsi-1016008
Lemppari aamupalani on puuro, raejuusto, mustikat ja piltti sekaisin! Tykkään tästä niin paljon että monesti menee iltapala samalla satsilla 😉
En saa jostain syystä kopioitua linkkiä mutta Norr-kokinveitsi 20cm kotiuttaisin mille heti puukkopulaa auttamaan 🙂
Suosikkiaamiaiseen kuuluu puuro marjojen kera, kahvia ja ruisleipää.
Ja tämä olisi keittiön ihanuus: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/all-steel-paistovuoka-28cm-1018860
Lemppariaamupala tällä hetkellä on kaurapuuro banaanilla ja raejuustolla. Toinen suosikki on patonki/ciabatta/croissantti, täytteenä avokadoa, kinkkua, juustoa ja kasviksia. Ja kahvia maidolla tietysti kylkeen! 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
Tollanen tulisi eniten tarpeeseen meiän keittiössä!
1. Lemppari aamiainen on vanha kunnon kaurapuuro mustikoiden kera.
2. Fiskarssilta tarpeeseen tulisi veitsenterotin, jota ei meidän taloudesta vielä löydy, mutta erittäin tarpeellinen olisi: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Edge-Roll-Sharp-veitsenteroitin-1003098
1. Lemppariaamiaiseen kuuluu kupillinen teetä ja pari voileipää.
2. Ja tälläinen tulisi tarpeeseen: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
1. Suosikkiaamiaiseeni kuuluvat croissantit, smoothie ja erilaiset marjat 🙂
2. Iso kokkiveitsi olisi jo vaihdon tarpeessa: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Functional-Form-Iso-kokinveitsi-1016007
suosikki aamupala on ollut jo oikeastaan lapsesta lähtien mysli maustamattoman jugurtin kanssa!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functional-form-omenanlohkoja-saeilytysrasialla-1016132 ja tälläinen olisi ihan superkätevä tällaiselle omenoiden suurkuluttajalle…
Lemppariaamiainen on tuore croissant appelsiinimehun kanssa. Lisäksi puuroa / maustamatonta jugurttia marjoilla. Fiskarsilta lähtis mukaan veitsisetti http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004 !
1. Suosikki aamupala on ehdottomasti iso kuppi kahvia, vihersmoothie ja siihen kylkeen esim croissant tai tuore sämpylä 🙂
2. Fiskarsilta tarpeeseen tulis ehdottomasti tää leikkuulauta-setti: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
Vakkariaamiaiseni on simppeli: ruisleipää hyvillä päällisillä ja kaakaota 🙂
Jos olisi enemmän aikaa aamuisin saattaisin keitellä puuroa tai pyöräyttää smoothien!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212 Näille on aina tarvetta!
1. Aamupuuroa ei voittanutta.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/norr-kokinveitsi-20-cm-1016478
Kaunis ja käytännöllinen.
1. Kahvi, tuorepuristettu mehu/smoothie, kaurapuuro marjoilla tai turkkilaista jugurttia & herkkuleivät runsailla täytteillä
2. Tällainen olisi huikea: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/all-steel-wokkipannu-28cm-1018859
Tattari/kaurapuuro marjoilla on tämän hetken lempparini aamulla.
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Hieno-raastin-1014412 – tuo kelpaisi, samoin kananmunanleikkuri. 🙂
Lemppariaamiainen on aamiainen, jonka on tehnyt itse jollekkin toiselle, tai joku toinen minulle. Aina ei tarvitse illallista osoittaakseen huomiota, vaan pieni piristys aamussa voi olla toisen kaatama kahvi ja voitelema leipä.
Kuitenkin, jos lemppariaamupala pitäisi sanoa, se on ehdottomasti rapeaksi paahdettu ruisleipä, suomalaisella juustolla ja vihanneksilla, hyvät kahvit kevytkermalla, tuoremehu ja jugurttia marjoilla. Niin tavallista, niin yksinkertaista, mutta hyvää ja terveellistä. Valehtelematta voisin syödä ton saman setin elämäni jokaisena aamuna.
Kovasti toivon pressopannua kahville tai teelle. 🙂
Lemppariaamiainen on aamiainen, jonka on tehnyt itse jollekkin toiselle, tai joku toinen minulle. Aina ei tarvitse illallista osoittaakseen huomiota, vaan pieni piristys aamussa voi olla toisen kaatama kahvi ja voitelema leipä.
Kuitenkin, jos lemppariaamupala pitäisi sanoa, se on ehdottomasti rapeaksi paahdettu ruisleipä, suomalaisella juustolla ja vihanneksilla, hyvät kahvit kevytkermalla, tuoremehu ja jugurttia marjoilla. Niin tavallista, niin yksinkertaista, mutta hyvää ja terveellistä. Valehtelematta voisin syödä ton saman setin elämäni jokaisena aamuna.
Kovasti toivon pressopannua kahville tai teelle. 🙂
Vielä linkki kommenttiini, eli tämä uutukainenhttp://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressopannu-1016127 !
Lemppari aamiaiseni on smoothie ja vastaleivotut sämpylät.
Omaan keittiöön haluaisin ehdottomasti veitsitelineen + veitset http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
Ei aamupuuron voittanutta! 🙂
Uusi puurokattila hakintalistalla, se voisi olla tämä:
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/handy-kasari-16-cm-1-5-l-1018888
1. Banaanipannari ja marjat tai ruisleipä keitetyn kananmunan ja avokadon kera.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmunaleikkuri-1016126 Siisti muotoilu!
Suosikkiaamiaiseni on turvotettu puuro, johon tulee kaurahiutaleita, chiaa, macaa, marjoja tai hedelmiä, mehukeittoa ja kaura-/mantelimaitoa 🙂 Suosikkini noista tuotteista on tämä neliosainen leikkuulautasetti: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
Lemppariaamiainen on kaurapuuro suomalaisilla marjoilla, yleensä mustikoita tai mansikoita mitä kesällä on pakastettu, lisäksi herkullinen ja ravinteikas smoothie 🙂
Fiskarsin valikoimista käyttöä olisi ehdottomasti uusille, laadukkaille veitsille!
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/functional-form-veitsiteline-5-veitsellae-1016004
Lemppariaamiainen on kyllä puuro ja kahvi, tai rauhallisempina aamuina croisantit, hedelmät ja kahvia.. 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Salaattilinko-1014433
Suosikkiaamiainen on smoothie, ja kananmunia paistettuna tai keitettynä. Ja ehdottomasti haluaisin Fiskarsin kananmunanleikkurin koska olen raaskinut ostaa vaan halpoja munaleikkureita, ja ne eivät kestä käyttöä kovin montaa kertaa.
Tarve olisi siis KUNNON munaleikkurille 🙂
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmunaleikkuri-1016126
1. Tuoreet sämpylät, jogurttia, mehua ja kahvia!
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Siivilae-1014345
1. Tuoreet suomalaiset marjat, turkkilainen jogurtti ja hunaja.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/edge-veitsiteline-veitsillae-1003099
1. Lemppariaamupalani on kaurapuuro mansikoiden kanssa
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
Suosikkiaamiaiseni on maustamaton jugurtti, mysli ja marjat. Valitsisin kananmunaleikkurin, sellainen uupuu vielä keittiöstäni! http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmunaleikkuri-1016126
Suosikkiaamiaiseni on rahkajogurtti tuoreen hedelmän (esim. nektariini) tai marjojen kanssa ja siihen päälle vielä mysliä 🙂 Tää pressopannu ois ihan mahtava lisä omaan keittiöön 🙂 http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressopannu-1016127
Lemppari aamupala on smoothie, makumaailma vaihtelee mielihalujan ja jääkaapin/pakastimen tarjonnan mukaan 🙂 yleensä mukana aina marjoja ja jotain vihreää. Myös avokadoa.
Yrttien rakastajana huomioni kinnittyi tähän http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat/fiskars-herbgarden-yrttipuutarha-1015627
Aurinkoista syksyä!
1. Aamupalalla syön mieluiten puuroa itsetehdyn omenahillon kera, kuppi kahvia kylkeen!
2.http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/edge-veitsiteline-veitsillae-1003099. Perusveitsistä on pulaa, joten veitsiteline viidellä veitsellä kuulostaisi todella hyvältä.
1.Suosikkiaamupalani on karjalanpiirakat munavoilla teen kera.
2.Haluaisin puisen leikkuulaudan, kunnon leikkuulauta minulta vielä puuttuukin. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
Moi!
1. Lemppariaamiaiseeni kuuluu ehdottomasti appelsiinituoremehu, hyvä leipä ja jogurttia marjoilla! 🙂
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/Paistinpannu-26-cm.-alumiini-Keraaminen-liesi-1015332 Mulla on ollut jo pitkään tarvetta uudelle paistinpannulle, joten valintani olisi tämä !
Mukavaa maanantaita sinne 🙂
1. Lempiaamiaiseen kuuluu aivan ehdottomasti capuccino. En tulisi toimeen ilman espresso -konettani 😀 Muuten aamiainen voi olla todella kevyt, herään todella aikaiseen, enkä siihen aikaan vielä oikein saa syötyä mitään. Hedelmäsalaatti toimii aina.
2. Tämä tulisi tarpeeseen uutuuksista: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/hard-face-paistinpannu-oh-28cm-1018887
Tätä lukiessa tulikin tarve järjestää piakkoin ystävien kanssa mukava sunnuntaibrunssi.
1. Lempiaamiaiseen kuuluu hyvä seura ja kiireettömyys. Hyvää kahvia, croisantteja, jogurttia, salaattia, kananmunia eritavoin laitettuna, tuoretta leipää/ sämpylöitä, pekonia (!!!), hedelmiä, juustoja…
2. Olisihan Fiskarsilla vaikka mitä tuotteita, mitä kaipaisin omaan keittiöön, mutta valitsisin tämän: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/Paistokasari-26-cm.-alumiini-Taeydellinen-keraamisille-liesille-1015324
1 puurot ja välillä myslit ehdottomasti lemppari aamiaisia <3
2 http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/brasserie-pata-4-5-l-1018865 olisi unelma <3
Suosikkiaamiainen on perinteinen kaurapuuro, suosikkituotteni ois tämä:http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressopannu-1016127
Aamiaiseeni kuuluu Friida ulkokananmunat ja tummapaahtoinen kahvi.
Hyvät veitset ovat keittiössä kaiken a ja o.
1. suosikki aamiainen on kaurapuuro ja mustikat sen kanssa
2. tämän tuotteet haluaisin ehdottomasti
valurautapaistinpannu
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/brasserie-paistinpannu-27cm-1018869
1. Paahtoleivät paistetuilla kananmunilla, kuppi kaakaota ja lasi tuoremehua.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/paistinpannu-28-cm-ruostumaton-teraes-perinteinen-liesi-1015337
Aamiaiseksi ehdottomasti kahvia ja ruisleipää jonka päällä milloin mitäkin.
Tämän tuotteen haluaisin: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Kaulin-non-stick-pinnoitteella-1003021
Vanha puukaulin ei åysy enää kasassa joten tätä olisi mukava kokeilla.
1) Aamupala vaihtelee, mutta yleensä joko mysliä smoothiella tai ihan vain paahtoleipää
2) http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Functional-Form-Teroituspuikko-1001404 tämä olisi kätevä
Herkkuaamiaiseeni kuuluu paljon kahvia ja täysjyväpuuro mustikoilla
1. Aamukahvi.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/paistinpannu-28-cm-ruostumaton-teraes-perinteinen-liesi-1015337
1. Kaurapuuro isolla voisilmällä ja appelsiinituoremehua.
2. Fiskars Functional Form paistinpannu
maitoon tehty kaurapuuro, oikealla voilla.
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Kaulin-non-stick-pinnoitteella-1003021
1. Tällä hetkellä proteiinipannukakut marjoilla ja kahvi.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functional-form-omenanlohkoja-saeilytysrasialla-1016132
1. Ruisleipää, juustoa, leikkelettä ja ehdottomasti kurkkua. Päivä on pilalla, jos kurkku on päässyt loppumaan. Juomaksi gefilusmehua ja silloin tällöin myös kahvia.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/brasserie-pata-3-3-l-1018864
Lempiaamiainen: paahtoleipää, kahvia, tuoremehua
http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Veitsiteline-koivu.-7-veitsellae-1014225
Kaurapuuro, tuoremehu ja kahvi
1. Voileipä kinkulla, juustolla ja kurkulla sekä omena. Juotavaksi tuoremehua.
2.http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functional-Form-Vihannesleikkuri-1014416
1. Kahvi ja sämpylä
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
1.Kahvi ja ruisleipää, joskus myös lasillinen appelsiini tuoremehua.
2.http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212
1. kauralesepuuro raejuustolla ja banaanilla täydennettynä.
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functional-form-salaattilinko-1014433
Lemppari aamupala on kahvi ja voileipää, jossa tietysti hyvät päälliset esim. salaattia, kananmunaa, juustoa tai saunapalvia, tomaattia tai kurkkua.
Tuo koivupuinen leikkulauta olis mahtava!
1. Suosikkiaamiaiseni on ehdottomasti puuro, erityisesti tuorepuuro, kookosjuomalla, chiansiemenillä, mulperinmarjoilla ja kotimaisilla marjoilla. Rinnalla kananmunia ja marjasmoothie vaihtelevista aineksista. Toimii! 🙂
2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/kattila-3-0l-ruostumaton-teraes-taeydellinen-kaikille-liesille-1015341
Lemppariaamiainen olisi kahvi kera croissantin ( tosi ravitseva 🙂 tai sitten se puuro marjoilla ja tietysti se kahvi.
http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functional-form-salaattilinko-1014433 Tällainen puuttuu meidän keittiöstä, joten arpaonnea odotellessa …
1. Paras aamupala on energisöivä vihersmoothie, jossa mm. pinaatti, lehtikaali, selleri, omena.
2. Omenoita menee niin paljon varsinkin näin sesonkiaikaan, eli tuo omenaleikkuri tulisi tarpeeseen!
Ehdottomasti lemppariaamiaiseni, jonka voin syödä kyllästymättä joka ikinen päivä, on paahdetut ruisleivät voilla, juustolla ja kasviksilla, kahvia maidolla ja luonnonjogurttia rouheisella myslillä! 🙂 🙂 Loistavia kuvia sinulla blogissasi!
Aamupalasuosikki on manna- tai kaurapuuro mustikoilla ja omatekoisella puolukkahyytelöllä ”maustettuna” ja ruokajuomana itse puristettu appelsiinimehu. Lisäksi vähän saaristolaisleipää ja rahkajogurttia. Lämpimänä juomana sekä vihreä tee että maitokahvi.
Tuotteista kiinnostaa tällä hetkellä eniten pressopannu. Fiskarsin aiempi sitruspuristin onkin ahkerassa käytössä!
Lemppariaamiaiseen sisältyy kahvia, Real-ruisleipää, ja itsepuristettu mehu <3 Peräänkuulutan hyvän leikkulaudan perään eli (http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/Koivupuinen-leikkuulauta.-4-osaa-1014212) tuo kuulostaa kyllä aika herkulta!
Suosikkiaamiaiseni on kiireettä nautittu kokonaisuus hyvää seuraa, kaunista esillepanoa, tuoreita hedelmiä, vihanneksia ja leipää yhdistettynä hyvin hautuneeseen teehen ja raikkaaseen mehuun.
Keittiön tärkeimpiä välineitä ovat hyvät veitset, joten siksi valitsisin uutuustuotteista veitsitelineen viidellä veitsellä, joka sopisi myös kotini sisustukseen
http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/veitsiteline-valkoinen-5-veitsellae-1014209
1. Lempiaamiaiseeni sisältyy ainakin tuorepuristettua mehua, keitettyjä kananmunia ja tuoretta leipää juuston kera.
2.http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functional-form-sitruspuristin-1016125
Suosikkiaamiainen on hedelmälautanen ja tää ois kiva: http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functional-form-salaattilinko-1014433
1. Herkuin aamiainen kostuu maitokahvista, itse leivotuista sämpylöistä ja luomujugurtista kera myslin, kanelin ja kokonaisten manteleiden.
2.http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functional-form-karkea-raastin-1014410