KESTÄVÄMPI KYNSILAKKAUS

17 marraskuun, 2015

Kynsien ja ylipäätään käsien hoitaminen on sellainen asia, jossa minun pitäisi ottaa todellinen ryhtiliike. Mun kädet ovat aina todella kovia kokeneen näköiset ja piilottelen niitä aina tarpeen tullen 😀 Kuivat ja repsottavat kynsinauhat, pahasti lohkeilleet kynsilakat sekä liuskottuneet kynnet ovat varmaan tavaramerkkini. Lisäksi tuohon voidaan yhdistää vielä käsien kuivuus varsinkin näin talvisin ja sen seurauksena paperihaavat sekä muut ruhjeet. Kerrassaan kaunista!

DSC_1698

Haluaisin lakkailla kynsiäni useammin ja kylppäristämme löytyykin sitä varten melkoinen arsenaali eri värisiä puteleita. Kynsien lakkaaminen on kuitenkin jotenkin turhauttavaa, sillä tuntuu siltä, etteivät lakat kestä meikäläisen kynsissä yhtä päivää pidempään siisteinä. Kärjet kuluvat samantien ja lakka lohkeilee ennätysvauhilla. Ammattilaiset ovat arvelleet, että minulla olisi jotenkin rasvainen pinta kynnessä ja siksi lakka ei tarttuisi siihen kunnolla. Moni on suositellut kynsien puhdistamista kynsilakanpoistoaineella aina ennen lakkausta, vaikka vanhoja lakkoja ei olisikaan alla. Sen pitäisi kuulemma poistaa sitä rasvaisuutta, mutta ei ole ainakaan tähän mennessä auttanut.

Viime viikolla käväistiin Saran kanssa Vivianin, Eevan ja Stellan järkkäämillä ihanilla pikkujouluetkoilla, missä pääsimme Essien kynsibaariin lakkauttamaan kyntemme. Samalla saimme tutustua Essien uuteen gel setter -päällyslakkaan, jota sudittiin valitsemiemme kynsilakkasävyjen päälle. Olen aikaisemminkin kokeillut monia päällyslakkoja ja niistä onkin ollut jonkin verran apua. Mikään aikaisemmin kokeilemistani tuotteista ei ole kuitenkaan jättänyt kynteen yhtä hyvää pintaa kuin tämä gel setter. Nimensä mukaisesti kynteen jäi geelilakkauksen kaltainen kova pinta ja arvatkaa mitä; lakat kestivät meikäläisen kynsissä hyvinä monen päivän ajan! Ilokseni huomasin tapahtuman goodie bagiin kurkistaessani, että sieltä löytyi tämä gel setter sekä sama kynsilakkasävy, jolla kynteni lakattiin paikanpäällä – jes!

Suosittelen ehdottomasti testaamaan, mikäli painitte samankaltaisien ensimmäisen maailman ongelmien kanssa!

DSC_1702

PS. Yritin ottaa tähän postaukseen kuvaa lakatuista kynsistäni, mutta julkaisukelpoista otosta ei löytynyt – repsottavia kuivia kynsinauhoja tämäkään ihmeaine ei onnistunut pelastamaan. Mikä avuksi?? Jotain helppoa ja nopeaa mielellään!

♥ Janni

You Might Also Like

7 Comments

  • Reply ... 17 marraskuun, 2015 at 8:28 pm

    Öljyätkö sun kynsinauhoja? Itselläni sama ongelma, mutta runsas öljyäminen auttaa kummasti. Suosittelen ostamaan kynsinauhaöljyä, hätätilanteessa myös oliiviöljy käy. Alkuun kannattaa öljytä melkein joka välissä, muutaman päivän ”tehokuurin” jälkeen ei tarvitse öljytä kuin muutaman kerran päivässä 🙂

  • Reply Anne 17 marraskuun, 2015 at 8:46 pm

    Kuulostaa huipulta! Mullakin lähtee kynsilakat helposti kahdessa päivässä ja olisi kiva, jos tuollainen aine tosiaankin auttaisi, kiitos vinkistä! 🙂 Kuiviin kynsinauhoihin kookosöljyä ja heti 😀

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    • Reply Janni 17 marraskuun, 2015 at 9:17 pm

      Heii kiitos vinkistä! Työkaveri suositteli tänää samaa!

  • Reply maijjaa 18 marraskuun, 2015 at 9:42 am

    Mulla on käytössä lushin sitruuna rasva, on erittäin hyvä ja kätevä, saa samalla kuivat kyynerpäät kuntoon.

  • Reply kiira 18 marraskuun, 2015 at 12:51 pm

    Sally Hansen Instant Cuticle Remover on paras asia maailmassa! Ostin sen ite ulkomailta, mutta mun mielestä löytyy suomestakin tai ainaki ebaystä pystyy ostamaan. Se on siis sellasta geelimäistä ainetta jota levitetään kynsinauhoille, annetaan hetki vaikuttaa ja sit työnnetään kynsinauhat pois niin se ns sulattaa ne kuivat kynsinauhat veke. Kuulostaa hirveeltä, mut suosittelen! Käytän sitä about kerran viikossa ja parina päivänä öljyän kynsinauhoja niin pysyy tosi hyvänä.

  • Reply Letitia 19 marraskuun, 2015 at 10:26 am

    This outfit is such a beautiful combination.

  • Reply Satu 19 marraskuun, 2015 at 4:23 pm

    Käytän Trindin kynsinauhabalsamia. Samalla merkillä on myös kynsibalsami. Laitan kynsinauhabalsamin vaikuttamaan ennen lakkausta ja imeytymättömän osan hieron kynnen päällle. Kynsinauhoja en ole juurikaan joutunut työntelemään, koska ne eivät kasva kynnen tyven päälle kuin peukaloissa.
    Täytyy joku kerta kokeilla tuota Essien geelipäällyslakkaa. Nyt käytän Mavalan päällyslakkaa, mutta ei lakat kestä sen kauempaa. Hieno kiiltävä pinta kyllä tulee.

  • Leave a Reply