UUTTA JA VANHAA

20 marraskuun, 2015

Meikäläisen Pinterest on laulanut viime aikoina varmasti kovempaa kuin koskaan aikaisemmin ja lähettelen Joonakselle screenshotteja monta kertaa päivässä, kun bongailen kivoja sisustusjuttuja. Tullaan luonnollisesti tekemään monia hankintoja uuteen kotiin, sillä tilaa tulee lisää melkein tuplaten tähän nykyiseen asuntoon verrattuna. Ei kuitenkaan aiota liiaksi kiirehtiä noiden asioiden kanssa, sillä kantapään kautta on tullut opittua, että hätiköityjä päätöksiä ei kannata tehdä. Mielummin pitää nurkat tyhjinä siihen asti, kunnes päähän juolahtaa ajatus siitä, mitä oikeasti haluaa. Voin siis vielä hyvän tovin jatkaa inspiroitumista Pinterestin maailmassa ja pohtia erilaisia ratkaisuja tarpeiden mukaan. Ja tottakai budjettikin toppuuttelee sen verran, että kaikkea ei millään voi saada kerralla, kun remonttiakin tehdään!

Tässä muutamia ihania kuvia inspiskansioideni kätköistä..

koti1 koti2 koti3Täytyy muuten pian alkaa taas koluamaan myös kierrätyskeskuksia ja muita käytetyn tavaran myyntipaikkoja, sillä muutamia huonekaluja toivoisin löytäväni ajanpatinoimina. Muun muassa vanha kunnon tiikkisenkki olisi mahdollisesti hakusessa makuuhuoneeseemme (kts. alarivin vasen kuva). Vanhassa tavarassa on vaan aina niin paljon enemmän fiilistä ja rakastan yhdistellä sisustuksessa uutta ja vanhaa!

♥ Janni

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Ansku 20 marraskuun, 2015 at 9:33 am

    Mun paras sisustusvinkkini on, että asuu jonkinaikaa asunnossa ilman isoja hankintoja(mikäli mahdollista), fiilistelee mikä asuntoon sopii, miten valo käyttäytyy jne… Harmittaa julmetusti kun hankittiin meidän nykyiseen kotiin mm sohva, keittiöryhmä, tv-taso ja matto niin et ei oltu vielä asuttu tässä. Nyt haluan vaihtaa kaiken muun paitsi sohvan :/

  • Reply Roosa 20 marraskuun, 2015 at 9:53 am

    Vitsit miten ihanan tyylisiä juttuja teillä on suunnitteilla! En malta odottaa, että päästään sitten lopputulosta joskus näkemään! 🙂

    http://rosalias-inspirations.blogspot.com

  • Leave a Reply