TAKKI TYHJÄ

7 joulukuun, 2015

Kyllähän mä tiesin, että tämä talvi tulisi bloggaamisen kannalta olemaan hankala. Kaikki valoisa aika tulee vietetty töissä ja näin ollen kivojen kuvien aikaan saaminen on lähes tulkoon mahdotonta. Viikonloppuisin toki kerkeää kuvaamaan, jos ei ole sen kummempia suunnitelmia. Pari viikonloppua on tässä nyt kuitenkin hujahtanut erilaisien menojen perässä ja blogihommille ei ole jäänyt aikaa. En tiedä kannattaisiko tätä tänne edes kirjoittaa, mutta mulla on rehellisesti sanottuna takki aika tyhjä tällä hetkellä. Rakastan valokuvaamista, vaatteita ja pukeutumista, jotka ovat muiden aiheiden rinnalla isoja osia tätä blogia, mutta nyt edellä mainittujen asioiden tuominen tänne on tehty melko vaikeaksi. Pieni väkinäisyys varmasti paistaa myös sinne ruutujen toisille puolille, kun homma ei oikein luista. Olen aina itse sanonut, että hyvän blogin perusta on se, että bloggaajan oma into ja panostus välittyvät lukijoille. Nyt normaalien blogiaskareiden toteutus on tehty vähän liiankin vaikeaksi ja hommat tökkivät oikein urakalla.

Onhan se toki oikeutettua itseni kaltaiselle päivätyöläiselle ottaakin blogin kanssa välillä vähän rennommin, kun nyt vielä elellään täällä remontin ja muuton keskelläkin. Oikeutettuahan se on toki kaikille muillekin ja tiedostan kyllä sen, että tämä huonompi blogikausi ei ole itsestäni riippuvaista. Sitä on vain jotenkin niin juurtunut omiin tapoihin, kun on tottunut postaamaan vähintään kerran päivässä aina jotain. Tyhjästä on vaan pirun vaikea nyhjästä aihetta ja sitten alkaakin stressaaminen. Kävijämäärien kyttääminen on tehty google analyticsin mobiilisovelluksen avulla hieman liiankin helpoksi ja minulle pitäisikin laittaa porttikielto kyseiseen palveluun. Postailun verkkainen tahti toki vaikuttaa lukuihin ja sehän on täysin selvää. On inhottava tunne, kun vähän väliä tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että minun pitäisi olla blogin parissa ja kehitellä uutta materiaalia. Osaisinpa vaan ottaa rennosti – keskittyä uuden kodin kuntoon laittamiseen ja läheisien seuraan. Monestihan siinä onnistunkin, mutta turhan usein mielen valtaa ajatus siitä, että pitäisi olla koneen ääressä ja se on vähän painostavaa. Blogin kirjoittaminen ei missään nimessä saisi olla pakkopullaa ja yritän kaikin voimin pysäyttää tämän liikkeelle lähteneen huonon kierteen nyt heti. Pitäisi tehdä just niin kuin itsestä hyvältä tuntuu ja sisäistää sellainen fakta, että aina ei vain ehdi, pysty tai kykene.

On mulla tosin kyllä positiivisia kuulumisia. Viikonloppu meni ihanien ystävien seurasta nauttien ja kotona lepäillen. Uudessa kodissa on saatu paljon taas aikaiseksi ja saamme varmaankin kaiken suunnitellun valmiiksi ennen joulua. Nyt on kaikki jalkalistatkin paikoillaan ja keittiön välitilaan vedetty ensimmäinen kerros erästä sisustuslaastia, joka näyttää superkivalta. Huomenna saan siskon tänne Porvooseen yökylään ensimmäistä kertaa ja suunnitelmissa on joulufiilistelyä sekä tietty joulupipareiden leipomista. Se jos joku saa varmasti mielen kevenemään!

DSC_3278DSC_3301

 Jotenkin sitä pitäisi vain pienen ihmisen ymmärtää, ettei ole aina kykenevä kaikkeen ja se on täysin ok. Itselleni tuo on aika ajoin hyvinkin selvää, mutta välillä riittämättömyyden tunne pääsee valtaamaan mielen. Pystyykö kukaan samaistumaan? Onneksi tämä pimein vuodenaika on taas ohi nopeammin kuin huomaammekaan. Pahoittelut myös taas tästä vuodatuksesta, mutta olisi vaan jotenkin teennäistä esittää, että hommat rullaisivat kuin unelma, koska se olisi tällä hetkellä silkkaa valetta.

Ps. muistakaahan osallistua Junkyardin arvontaan täällä!

 

♥ Janni

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply katsku 7 joulukuun, 2015 at 10:07 pm

    Kaikki varmasti ymmärtää ettei kukaan ole sellainen ihmenainen joka vois revetä ihan joka suuntaan. Ainakin mä ymmärrän! Eli ei paineita, kyllä me lukijat täällä ootetaan 🙂

    • Reply Janni 10 joulukuun, 2015 at 8:11 pm

      Kiiitos <3 Ihanaa kuulla! Olisi kiva pysyä normaalissa tahdissa, mutta nyt se on vaan niin vaikeaa!

  • Reply Noora 7 joulukuun, 2015 at 10:14 pm

    Älä ota Janni liikoja paineita blogin puolesta! Ihan luonnollista, että välillä ei kerkee repeemään joka suuntaan 🙂 musta on myös kiva lukea tavallisia kuulumispostauksia ilman sen kummempia kuvia 🙂

    • Reply Janni 10 joulukuun, 2015 at 8:12 pm

      Kiiitos ihanaa kuulla Noora <3 ootte parhaita!!

  • Reply Mari 7 joulukuun, 2015 at 11:00 pm

    Huomasin saman, että päivätyö + talvi + asukuvat ei oikein toimi, jos haluaisi tuottaa laadukasta jälkeä joka päivä. Onneksi oma blogini on just niin sillisalaatti kuin mä itekin, joten en aio ottaa paineita siitä etten saa asukuvia välttämättä edes joka viikko. Mulla oli tossa joitakin vuosia, kun asukuvia ei pahemmin ole edes otettu, joten olen tavallaan tottunut tilanteeseen. Innostuin nyt vaan taas enemmän niistä, joten olisi kiva, kun niitä ehtisi joskus jopa ottamaan.

    • Reply Janni 10 joulukuun, 2015 at 8:12 pm

      On kyllä erittäin ilkeä kombo :/

  • Reply Sini 7 joulukuun, 2015 at 11:18 pm

    Tsemppiä! Pystyn kyllä samaistumaan, niin hektinen syksy ollut. Tälläkin hetkellä elän kunnon kaaoksen keskellä kun kotona ehtii käydä vaan kääntymässä. No mutta se ajatus helpottaa, että kaikki on väliaikaista 🙂 ja sitten kyllä taas arvostaa sitä kun saa siistissä kodissa ottaa aikaa ihan vaan itselleen hyvällä omalla tunnolla 😀

    • Reply Janni 10 joulukuun, 2015 at 8:13 pm

      No sanoppa muuta! Väliaikaistahan tämä on 🙂 Isot tsempit sinne myös!

  • Reply Ines 8 joulukuun, 2015 at 7:40 am

    Itsensä kuunteleminen on yksi tärkeimmistä – ja monesti myös vaikeimmista – taidoista, mutta nyt sun täytyy kuunnella itseäsi ja omia tarpeita! Ei pidä ottaa liikaa paineita!

    • Reply Janni 10 joulukuun, 2015 at 8:13 pm

      Olet niin oikeassa! Kiitos kommentista Ines <3

  • Reply Tarza 8 joulukuun, 2015 at 9:58 am

    Lukijana täytyy sanoa, että hyvää jaksaa aina odottaa! ^^ ja sitäpaitsi luen kuitenkin kaikki sun kirjoittamat tekstit ja ihailen, kuvia oli aihe sitten mikä tahansa 😀
    Loskakeliasuja sun muuta ehtii kuvailemaan myöhemminkin, tärkeintä on se ettet polta itseäs loppuun turhalla murehtimisella ja yrittämällä mahduttaa kaikki entinen aktiviteetti nykyiseen päivärytmiin.
    Nauti uuden kodin laittamisesta, läheisistä ja vapaa-ajasta, silloin kun sitä suodaan! Tää blogi on juurtunut suhun jo niin syvään, ettei homma kaadu siihen, että pari postausta jäisi ”välistä”.

    Ihanaa joulunodotusta Janni!

    • Reply Janni 10 joulukuun, 2015 at 8:14 pm

      Voi vitsit ihana kiitos <3 Tämä kommentti lämmitti mieltä enemmän kuin uskotkaan! <3 Parasta joulun odotusta myös sinne!!

  • Reply Pep 8 joulukuun, 2015 at 10:02 am

    Mun mielestä sä oot sit taas postannu yllättävän paljon ja tosi kivoja postauksia,
    siihen nähden että on tosi pimeetä kuvata ja muutto hommat käynnissä.
    Kannattaa ottaa rennommin ja ottaa itselle aikaa, kyllä me vakkari lukijat ainakin pysytään täällä vaikka mikä ois! 🙂

    • Reply Janni 10 joulukuun, 2015 at 8:15 pm

      KIIITOS <3 ihanaa kuulla!! Te olettekin ihan maailman mahtavimpia!

  • Reply Laura 8 joulukuun, 2015 at 9:44 pm

    Pakko kommentoida! Omasta puolestani mulla on ainakin fiilis, että hyvää kannattaa odottaa, olen hyvin innoissani blogistasi tällä hetkellä mahdollisten remppa- ja sisustuspostausten vuoksi. Aivan ymmärrettävää ettei joka paikkaan pysty revetä. Tee omaan tahtiisi, uskon että lukijasi ovat hyvin tyytyväisiä blogiisi! ♡ itselleni se tuottaa ainakin paljon hyvää mieltä!

    • Reply Janni 10 joulukuun, 2015 at 8:16 pm

      Kiiitos kiiitos 🙂 Ihanaa kuulla. Sisustusjuttujakin on vähän hankala kuvata tämän valon takia, mutta tulossa on varmasti! Ihanaa kuulla, että blogini antaa hyvää mieltä ja ainakin itse ole ollut tyytyväinen. Parasta joulun odotusta sulle Laura!

  • Reply Sofia 9 joulukuun, 2015 at 10:58 am

    Komppaan kyllä Lauraa ^^ tässä!! Itsekin oon tosi innoissani kaikista sisustus-ja remppapostauksista, enkä oleta että joka päivä tulee postauksia! Ei se määrä vaan se laatu 😉

    • Reply Janni 10 joulukuun, 2015 at 8:17 pm

      Jeee – kiiitos kiiitos!! 🙂 Tulossa on!

    Vastaa käyttäjälle Janni Cancel Reply