Tänään suuntasin aamupäivällä Helsinkiin treffaamaan Terhiä kuvailun ja kahvittelun merkeissä. Tuo pakkanen otti meikäläisestä kyllä tänään kertaheitolla luulot pois, kun sormet meinasivat jäätyä irti tuolla viimassa. Pipo olisi ollut todella järkevä ratkaisu ja kunnon käsineet eivät olisi olleet ollenkaan pahitteeksi. Jouduin kesken kuvaussession lainaamaan Terhin rukkasia, kun sormet eivät meinanneet enää liikkua omissa ohuissa nahkahansikkaissa – kiitosta vaan. Kuuma kahvi maistui kuvailujen jälkeen erityisen hyvältä!
Katsokaa tuota ihanaa talviaurinkoa!
takki Cubus // neule H&M // housut Zara // kengät Vagabond
Kuvat: Terhi Suanto
Ikeassa on tullut ravattua useaan otteeseen viime aikoina. Viikon sisällä olen tainnut tehdä sinne yhteensä kolme reissua ja sehän kertoo siitä, että jotain on saatu myös täällä kotonakin aikaan. Eilen laitettiin mun (vaate)huonetta kuntoon ja kasattiin uusi tv-taso ym.. Lisäksi muutamia kivoja löytöjä on tullut tehtyä myös second hand -puolella, joten sisustuspostauksia luvassa pian!
– Janni
4 Comments
Ihana kuulla, että on sisustuspostausta taas tulossa! Mahtavaa nähdä miten hienoksi ootte jo tähän mennessä saanut teidän asunnon ja vielä hienompaa on varmaan tulossa. 🙂 Ihan liian harvoin tulee kommentoitua, mutta täytyisi alkaa kommentoimaan useammin. Täytyy vielä sanoa, että sulla on kyllä upeita noi asukuvat ja hienoo nähä miten upeasti saat noita asuja koottua! 🙂 Tuntuu, että joka kerta on vaan upeampi asukokonaisuus päällä 🙂
Söpö nuttura, vaikka voin kuvitella korvien jäätyminen määrää.. 😀 sisustuspostauksia odotan innolla! 🙂
Jee sisustuspostauksia odotellaan täällä myös kovasti!! :))
Jee sisustuspostauksia, innolla odottaen! 🙂