VARTALON HEMMOTTELUA

6 tammikuun, 2016

yhteistyössä Indiedays ja Palmolive

DSC_5971Meikäläisestä on kuoriutunut tämän uuden asunnon myötä esiin ihan uusia puolia. Yksi niistä on ehdottomasti mieltymys saunomiseen ja löylyissä tuleekin istuskeltua monta kertaa viikossa. Tämä on aiheuttanut myös muita lieveilmiöitä, kuten hifistelyä erilaisissa tuotteissa aina saunan pesuaineista ja laudeliinoista oman itsensä hemmotteluun. Vartaloa on tullut hölvättyä viimeisen kuukauden aikana erilaisilla saunahunajoilla, vartalovoiteilla, kuorinnoilla ja suihkugeeleillä varmaan koko viime vuoden edestä. Ei ole ollenkaan huono homma, että tämä villitys alkoi juuri nyt talvipakkasien kanssa samaan aikaan, sillä ihoni on tällä hetkellä melkoisesti paremmassa kuosissa verrattuna normaaliin kuivaan ja hilseilevään talvi-ihooni.

En siis pistänyt ollenkaan pahitteeksi kuullessani, että minut oli valittu mukaan Indiedaysin ja Palmoliven kampanjaan. Sain kotiin testattavaksi Palmoliven uusia Aroma Sensations -sarjan tuotteita, joista löytyy varmasti sopiva suihkugeeli jokaiseen makuun. Tuoksut ovat syötävän herkullisia ja perinteisien suihkugeelien lisäksi valikoimassa on myös kevyitä, päivittäiseen käyttöön sopivia kuorivilla ominaisuuksilla varustettuja tuotteita. Jokainen tuoksuista on kesäisen raikas ja tuotteet liukuvat pehmeästi iholla kevyesti vaahdoten. Näiden tuotteiden myötä suureen arvoonsa noussut saunahetki on saanut taas ripauksen lisää luksusta!

saunapalmolive

Omaksi suosikikseni tästä tuoteperheestä on tainnut valikoitua tuo pinkissä pullossa oleva Feel Glamorous -hellästi kuoriva suihkugeeli. Tuoksusta löytyy karhunvatukkaa, vaniljaa ja pitayaa. Olen itse sen verran laiska kuorimaan ihoani säännöllisesti ja perusteellisesti, että tällainen jokapäiväiseen käyttöön soveltuva ”pikakuorinta” on mulle ihan omiaan. Toinen ehdoton lempparini on tuossa alla olevan kuvan taustalla näkyvä Feel The Massage -suihkugeeli, joka on myös varustettu kuorivalla ominaisuudella. Tuote sisältää kuolleenmeren suolaa, aloe veraa ja vesiminttua. Tuoksu on äärimmäsen raikas ja suihkugeelin koostumus kovasti omaan makuuni!

DSC_5941Kiinnostaisiko teitäkin päästä testaamaan näitä uutuuksia? Palmolive hakee testiryhmäänsä 200 tyyppiä, joille lähetetään kotiovelle asti juurikin tuo pinkki Feel Glamorous – suihkugeeli. Kyseiseen testiryhmään pääsee hakemaan mukaan vastaamalla parin minuutin kyselyyn ja alkuun pääsette tästä!

Löytyykö teidän lukijoiden joukosta muista innokkaita saunojia? Mulle tämä on tosiaan ihan uusi piirre, mutta ei meillä kyllä ole ikinä ennen edes ollut omaa saunaa. Varsinkin näillä kovilla pakkasilla on ollut nyt ihanaa mennä ulkoilun jälkeen nauttimaan lämpimästä saunasta!

♥ Janni

You Might Also Like

14 Comments

  • Reply katsku 6 tammikuun, 2016 at 12:19 pm

    Mä en oo mikään super innokas saunoja, välillä on kiva mennä treenin jälkeen hetkeksi löylyihin mutta nyt kun nykyisessä kämpässä on ollut sauna, niin aika harvoin sitä on tullut hyödynnettyä. Kohta muutetaan tästä pois ja uudessa kämpässä ei ole saunaa, uskon pärjääväni ihan hyvin, hah 🙂

    • Reply Janni 6 tammikuun, 2016 at 6:00 pm

      haha. Mäkään en ennen kyllä ollut 🙂 mut saattoi vaikuttaa tosin se, ettei kotona ikinä ole ollut saunaa!

  • Reply Hemppe 6 tammikuun, 2016 at 12:47 pm

    Oih jooh, silloin melkeen vuos sitten kun muutin tähän mun kämppään (eka missä oli oma sauna, ei tarvinnut enää porukoille asti lähteä) niin löylyttelin ties kuinka monta kertaa. Ja nytkin on saunassa tullut käytyä, kun tuo pakkanen puree aikamoisesti. 😀

    • Reply Janni 6 tammikuun, 2016 at 6:01 pm

      Ihanaa kunnon pakkaslenkin jälkee mennä löylyihin istumaan <3

  • Reply Saunatonttu 6 tammikuun, 2016 at 2:18 pm

    Saunominen on parasta mitä tiedän! Kahdessa ensimmäisessä asunnossani oli sauna ja se olikin kriteerinä. Nyt helsingissä asuessa olen joutunut luopumaan saunasta asuntokriteereissäni. Talonyhtiöstä tulee löytyä sauna. Tällä hetkellä oma saunavuoro ja talonyhtiön kanssa yhteisymmärryksessä yksi tyhjä saunavuoro muutettu lenkkisaunaksi ja löytyi myös toinenki vuoro että näiset ja miehet sai omat. Pienen talonyhtiön mukavuuksia tälläiset! Lapsuudenkodissa ollessa sauna lämpiää joka päivä parhaimmillaan aamuun ja iltaan kun siellä olen käymässä.

    • Reply Janni 6 tammikuun, 2016 at 6:03 pm

      Oii ihan huippua! Sekä isossa, että pienessä taloyhtiössä on omat hyvät puolensa 🙂 kiva juttu, että pääsee usein saunomaan, vaikka omasta asunnosta ei saunaa löytyisikään. Mieheni taitaa olla teikäläisen kaltainen fanaattinen saunoja!

  • Reply Maija / Kivipuuteri-kosmetiikkablogi 6 tammikuun, 2016 at 2:47 pm

    Tuo pinkkipullo tuoksuu niin hyvälle, joten ehdottomasti osallistuin mukaan 🙂

    • Reply Janni 6 tammikuun, 2016 at 6:03 pm

      Jeii hienoa ! 🙂

  • Reply M 6 tammikuun, 2016 at 4:34 pm

    Täällä yks saunoja! Oon niin paljon enemmän sauna- kun kylpyihmisiä. Saunottua tulee läpi vuoden, mutta ihan parasta on monen tunnin pakkasessa reippailun jälkeen tulla kotiin ja mennä saunaan. Mikään muu ei mulla poista sitä luihin ja ytimiin asti päässyttä kylmyyttä:)

  • Reply Anniina 6 tammikuun, 2016 at 6:23 pm

    Kyllä sen huomasi kun omakotitalosta muutti omaan kämppään: saunaa oli kova ikävä! Nykyisestä kämpästä löytyy sauna ja siellä tulee kyllä käytyä vähintään kerran viikkoon, näin talvisin jopa useamminkin. Nimenomaan tuo ulkoilman kylmyys ja saunan lämpö ovat ihana yhdistelmä. Muutenkin viihdyn kostealöylyisissä saunoissa hyvin! Saunaillat ovat kyllä aivan mahtavia ystävien kanssa 🙂

  • Reply Lispe 6 tammikuun, 2016 at 7:15 pm

    Aaah! Sauna on yks parhaimmista asioista. Meillä kotona puusauna ja joka päivä päällä. Vois ehkä vähän vähentääkki mutta niin paljo porukkaa kotona et aina joku haluaa mennä :D. Ja etenki näillä pakkasilla! Iskä ei oikeen lämmenny et nyt laitettais päälle ku kuluu niin paljo tavallista enemmän puita mutta mun oli pakko päästä. Ei muutaku verstaalle ite pilkkomaan puut jotta pääsee saunaan:-D

  • Reply Tarja 6 tammikuun, 2016 at 7:33 pm

    Sauna on lämmennyt ed. vuonna max. 5 kertaa …en ilmeisesti ole kova saunomaan 🙂 Palmolive …toi Relaxed on mun niin suosikki!!!!!! Tuoksu vastaa mun suosikki tuoksua hajuvesissä, Sisley Tropical!

  • Reply Heidi 7 tammikuun, 2016 at 1:42 am

    Diskataanko tuossa jos osallistuu kahdesti? Juuri kun olin näppäilemässä sähköpostiani, puhelin lipesi kädestä ja osallistumiskaavake mahtoi lähteä ennen kun kirjoitin osoitteen loppuun :/

  • Reply T 7 tammikuun, 2016 at 1:25 pm

    Sauna <3 Ja raikkaat suihkugeelit, parhautta! Nytkin mittari näyttää -35'c, joten illalla käydään ihan taatusti saunassa 🙂

  • Vastaa käyttäjälle Tarja Cancel Reply