Edellinen sunnuntain super-rento asu sai sen verran positiivista palautetta, että päätin ikuistaa myös viime sunnuntain spurguasun. Tämän näköisenä tuli pyörittyä kameran kanssa useampi tunti keskustassa kuvaamassa erästä hauskaa projektia, jossa olin luvannut autella kaveria. Voisin jakaa aikaansaannoksiamme myös täällä blogin puolellakin kyllä, sillä tosi kivaa jälkeähän sieltä kameran muistikortilta paljastui. En tajunnut kylmyyttä siinä tohkeissani kuvaillessani, mutta kotiin tullessa makasinkin sitten tunnin verran peiton alla täristen ja pelkäsin vilustuneeni pahemminkin. Luojan kiitos se meni kuitenkin ohi, sillä olisi ollut kurjaa olla Madridissa kipeänä. Olisi kyllä todella pitänyt miettiä tuota asuvalintaa hieman järkevämmin taas, eikä pomppia tuolla nilkat paljaina useamman tunnin ajan… hrrr
Nyt mä alan värjäilemään karmeaan jamaan ajautunutta tyvikasvuani piiloon!
Kuvat: Terhi Suanto
♥ Janni
4 Comments
Nää sunnuntaiasut on parhaita 😀 Ihanat noi lenkkarit!
Hei Janni! Oon seurannut sun blogia jo ihan super monta vuotta, ja blogisi kehittyy hyvällä tavalla ajan mukana. Olet ihanan läsnäoleva ja aito. Pidän siitä, että blogisi ei ole siirtynyt liian pintaliitomaiseksi, ”silotelluksi” tai aikakausilehtimäiseksi – jos saat kiinni ajatuksestani? Monet blogit ovat muuttuneet mielestäni liian ”hienoiksi”, ja kuvat näyttävät täydellisiltä = (mielestäni) tylsiltä ja ovat täynnä terveyssmoothieita. Sinun blogisi kuvat ja yleismeininki on hyvin samaistuttavissa, pidän siitä 🙂
Teidän uusi kotinne näyttää niin kauniilta, ja juuri sisustuspostaukset ovatkin lemppareitani.
Tulen aina hyvälle tuulelle luettuani uusimman postauksesi, kiitos siinä Janni 🙂 Ihanaa kevättä ja kaikkea hyvää sinulle 🙂
Voi kiiitos!! 🙂 Ihanaa kuulla ja tiedän kyllä, että mitä tarkoitat! Piristi ihan huimasti tällainen kommentti <3
Moi Janni 🙂 yhdyn edellisen kommentoijan sanoihin: blogiasi on ihana seurata kun se on niin ns. tavallinen. Voi samaistua sinuun 🙂 ja mistä tuo ihana harmaa paitasi on? 🙂