SEINIEN MAALAUSSUUNNITELMIA

6 huhtikuun, 2016

Maalattiin talvella remontin yhteydessä kaikki asuntomme seinät kauttaaltaan valkoisiksi. Tiesin jo silloin, että valkoisiksi ne eivät tule jäämään, mutta aikaisemmasta vaaleankeltaisesta väristä oli päästävä mahdollisimman nopeasti eroon. Valkoinen on toki nyt sitten hyvä freshi pohja tulevien ideoiden toteuttamiseen. Nyt niitä suunnitelmia on pikkuhiljaa alkanut puhkeilemaan, vaikka mistään sen radikaalimmista muutoksista ei olekaan kyse.

Haluaisin maalata muutamia asuntomme seiniä samansävyisillä, mutta eri tummuusasteisilla harmailla (milläpä muullakaan :-D) maaleilla. Olohuoneeseen olen ajatellut jotain vaaleampaa harmaata, mutta molempiin makuuhuoneisiin olisi toiveissa tummemman harmaa ”tehosteseinä”. Suurin osa seinistä on siis edelleen tarkoitus jättää valkoisiksi, mutta jo muutamankin seinän pätkän maalaus muuttaa kodin ilmettä tosi paljon. Valkoiset seinät ovat tietenkin freshit ja toimivat, mutta muilla väreillä saa kikkailtua tiloihin sellaista syvyyden tuntua ja kodikkuutta. Tietyt huonekalut, taulut ja muut esineet pääsevät paremmin oikeuksiinsa jotain muuta kuin valjua valkoista seinää vasten. Esimerkiksi viherkasvit näyttävät ihan älyttömän kivoilta harmaita seinäpintoja vasten. Haluamani harmaan sävyt eivät saisi olla liian kylmiä tai sinertäviä!

Jotain alla näkyvien kuvien kaltaista tummempaa harmaata olisi hakusessa makuuhuoneeseen..

tumma

Olohuoneeseen olen sitten sen sijaan suunnitellut jotain alla näkyvän kollaasin kuvien kaltaista vaaleampaa sävyä. Jotain, joka erottuu nätisti valkoisista ovenkarmeista ja listoista, mutta melko haaleaa kuitenkin.

vaalea

Toisaalta myös erilaiset betonimaisen näköisen ”struktuuripinnat” kiinnostaisivat, mutta ehkä menen tässä kuitenkin helpoimman kautta ja tavallisella maalilla sekä tekniikalla. Vai pitäisikö sittenkin……

struktuuri

Sellaisia suunnitelmia tällä kertaa. Katsotaan vain, että milloin saadaan toteutettua, sillä tässä olisi tuhat ja sata muutakin asiaa hoidettavana. Toistan ehkä itseäni, mutta: Kaikki aikanaan – ja hyvin suunniteltuhan  on puoliksi tehty – vai miten se meni?

Kuvat: Pinterest

♥ Janni

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply Sanna 6 huhtikuun, 2016 at 6:30 pm

    Multa tulee

  • Reply Sanna 6 huhtikuun, 2016 at 6:33 pm

    Edellinen kommentti karkasi kesken 😀 mutta siis suosittelen kalkkimaalia! Me maalattiin makkarin seinä harmaalla Kalklitir -maalilla,ja on kyllä hieno vaikka itse sanonkin. Ja helppo maalata kun saa vedellä pensselillä ristiin rastiin! Plus että ei tule normimaaleille tyypillistä ikävää hajua.

  • Reply Lis 6 huhtikuun, 2016 at 8:33 pm

    Hauska sattuma! Me muutettiin nykyiseen kämppään marraskuussa ja täällä on just sun suunnitelmien mukaiset seinät 🙂 Makkarissa tummanharmaa, olkkarin päätyseinä keskiharmaa ja olkkarin pitkä seinä vaaleanharmaa. Muut sitten valkoisia. Tykkään ihan hulluna, joten suosittelen! 🙂

  • Reply M 7 huhtikuun, 2016 at 9:01 am

    Harmaa on hyvä väri, meilläkin puolison tahdosta laitettiin koko olohuoneeseen melko tummanharmaan tapetit joita aluksi kauhistelin…mutta voin sanoa että toimii 🙂
    Ja tuo betonin näköinen pinta on ihan törkeen hyvännäkönen!!

  • Reply Noora 8 huhtikuun, 2016 at 10:01 am

    Yritin kommentoida tuohon ”Suunnitelmat romukoppaan” -postaukseen, mutta jostain syystä ei antanut siihen kommentoida, niin laitetaan nyt tähän sitten 😀

    Oliko tuo ilonpilaaja taloyhtiön hallituksen jäsen, jolle valokatteen asentaminen ei ollut ookoo? Kun tällaisiinhan vaaditaan taloyhtiön hallitukselta lupa, niin jos tämä henkilö ei hallitukseen kuulu, niin hän ei kaiketi voi asiaan vaikuttaa?

    Ja onko teidän taloyhtiössänne muilla mitään terassirakennelmia tai katettuja terasseja? Koska taloyhtiönhän tulee antaa lupa samaan rakentamiseen kaikille naapuruksille yhdenvertaisuusperiaatteen nojalla.

  • Leave a Reply