KIRSIKKAPUISTOSSA

11 toukokuun, 2016

DSC_6631

Me käytiin eilen iltapäivällä Annikan kanssa ihastelemassa Roihuvuoren kirsikkapuutarhaa ja niin oli päättänyt tehdä aika moni muukin. Paikka kuhisi jengiä piknik-viltteineen ja eväineen, mutta en ihmettele kyllä pätkääkään, sillä olihan siellä taas ihan älyttömän nättiä. Mehän asuttiin vielä hetki sitten kivenheiton päässä kyseisestä paikasta ja oli kiva käydä myös pitkästä aikaa niillä kulmilla pyörimässä. Meikäläinen oli puolivahingossa mätsännyt takin ja aurinkolasit kukkivien kirsikkapuiden sävyihin ja asia valkeni kunnolla vasta kotona, kun katsoin näitä kuvia. Takki on oikeasti väriltään sellainen murrettu punainen, mutta hyvin se näyttää sulautuvan taustaan!

DSC_6728 DSC_6605 DSC_6632 DSC_6731

Suomi tulee Espanjan kevättä ilmeisesti aika tasan kaksi kuukautta jäljessä, sillä pääsimme ihastelemaan kukkaan puhjenneita kirsikkapuita jo taannoisella Madridin matkallamme maaliskuun alussa. Sieltä löytyy postauskin täältä!

Joko teillä alkaa tulla kirsikkapuut korvista ulos, kun vaaleanpunaisena loistavia kukkia tuntuu näkyvän nyt joka puolella somessa? 😀

Kuvat minusta: Annika Ollila

♥ Janni

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Jasmina 11 toukokuun, 2016 at 2:24 pm

    Voi ihanan näköistä! 🙂 Ja jälleen kerran ihana asu! Mistä nuo kenkäsi ovat? Oon tuon tyylisiä etsinyt! 🙂

    • Reply JanniAmanda 11 toukokuun, 2016 at 3:56 pm

      Voi kiiiitos <3 kengät ovat Adidaksen Stan Smithit! 🙂

    Leave a Reply