Mielessä on tällä hetkellä pihahommien parissa samoja fiiliksiä kuin silloin talvella remontin keskellä. On niin vaikeaa päästä puusta pitkälle, kun koko aihealue on itselle vielä täysin tuntematon. Vaikeaa suunnitella, kun ei tiedä erilaisista mahdollisuuksista ja energiaa kuluu valtavasti pohdiskeluun sekä tiedon etsimiseen. Kultaakin kalliimpia ovat niin remontin, kuin nyt näiden pihahommienkin osalta olleet monet ystävämme, joilla kyseiset aihealueet ovat vähän paremmin hanskassa. Viimeksi tänään tenttasin lounaspöydässä työkaverilta niin höppäniä kysymyksiä kukkien istuttamisesta, että en voi olla kuin kiitollinen, että joku jaksaa kärsivällisesti selittää ja neuvoa. Tekemällähän sitä tietenkin pikkuhiljaa oppii, mutta kyllä tämä tuntuu ajoittain tahmealta, kun hommia on niin hankalaa saada alulle. Toisaalta saattaa myös olla, että mussa on vain pienen hätähousun vikaakin. Onhan nimittäin terassiprojektikin tässä taas muutaman päivän sisällä edistynyt ja huomenna todennäköisesti tapahtuu taas lisää. Olen viimeisen puolen vuoden aikana (asunnon ostamisen jälkeen) toistellut tätä samaa useaan otteeseen, mutta ”hiljaa hyvä tulee”. Tottahan tuo lausahdus loppujen lopuksi onkin, mutta välillä taas tuntuu, että kaikki pitäisi saada nyt ja heti – enkä usko, että olen ainoa?
takki Carlings // paita ja farkut Gina Tricot // kengät Converse // laukku Other Stories
Ennustan kuvissa näkyvästä hapsutakista tulevan kesän lempparia. Se sopii ihan täydellisesti niin festarimeininkeihin kuin arkisempiinkin asuihin ja kaiken lisäksi tuntuu ihanalta päällä!
PS. Vertaistukea pihahommien kanssa haparointiin otetaan ilolla vastaan – vai olenko mä ainoa anti-viherpeukalo? 😀
♥ Janni
3 Comments
Toinen anti-viherpeukalo ilmoittautuu! Täysin samat fiilikset. Edessä ensimmäinen kesä uudessa kodissa ja kovasti tekisi mieli laittaa piha nätiksi, mutta kun ei ole aavistustakaan, että miten. Terassiprojekti valmistuu ja se kaipaisi istutuksia vierelleen. Ajattelin tämän päivän kerätä inspiraatiota ja erityisesti sitä tieota puutarhahommia varten. Tsemppiä sinullekin kesään ja pihahommiin!
Täällä! Pihat pitäisi laittaa aikalailla alusta lähtien sekä terassi rakentaa ja sitten kalustaa/sisustaa. Sisäkukatkin onnistun tappamaan lähes poikkeuksetta, ulkokasveista en tiedä sitäkään vähää. Kukat on ihania ja ajatus kauniista värikkäästä puutarhasta on innostava, mutta just toi kun ei tiedä mitä kaikkea on olemassa, mikä to
Hups liipasinsormi oli vähän vinossa..
Täällä! Pihat pitäisi laittaa aikalailla alusta lähtien sekä terassi rakentaa ja sitten kalustaa/sisustaa. Sisäkukatkin onnistun tappamaan lähes poikkeuksetta, ulkokasveista en tiedä sitäkään vähää. Kukat on ihania ja ajatus kauniista värikkäästä puutarhasta on innostava, mutta just toi kun ei tiedä mitä kaikkea on olemassa, mikä toimii jne. Puutarhajutuissa on onneksi apuna miehen sisko, joka tietää kaiken viherrakentamisesta ja terassisisustukseen saa inspistä hyvistä blogeista 😉 Kaikenhan pitäisi tietysti olla valmista nyt tai heti, mutta ei auta kun olla kärsivällinen. Odotus palkitaan, kun vihdoin pääsee omalle terasille ja pihalle oikaisemaan ja nauttimaan auringosta! Tsemppiä pihapuuhiin sinne 🙂