Mä en ole viime aikoina oikein jaksanut raahautua mihinkään blogiin liittyviin tilaisuuksiin ja on tullut skippailtua monia tosi kivojakin juttuja, kun aika on vaan tuntunut olevan niin kortilla. Välillä mua on harmittanut tosi paljon tämä eristäytyminen tutuista ympyröistä ja erityisesti kaikista mahtavista bloggaajakolleegoista. Toissapäivänä päätin sitten pitkästä aikaa ryhdistäytyä ja lähteä töiden jälkeen Zalandon järkkäämälle dinnerille, joka järjestettiin vielä sopivasti tosi lähellä meidän toimistoa. Tuo dinnerille osallistuminen oli kyllä yksi parhaita päätöksiä pitkään aikaan ja oli niin siistiä nähdä monia tuttuja kasvoja pitkästä aikaa. Bloggaaminen tuntuu välillä melko yksinäiseltä puuhalta, jos unohtaa koko sosiaalisen puolen ja naputtaa vaan himassa postauksia päivästä toiseen. Bloggaajakolleegoiden kanssa pääsee jauhamaan kaikista blogijuttuihin liittyvistä asioista, joista on luonnollisestikin vähän hankala jutella muiden kuin asianosaisien kanssa. Eilinen illallinen piristi siis mieltä ihan superpaljon ja samalla päätin, että nyt loppui tämä erakoituminen!
Illallinen järjestettiin siis Teurastamon Kellohallissa ja paikanpäälle oli tuotu myös valittuja kappaleita Zalandolle viime aikoina rantautuneista kesämallistoista. Ihasteltiin ihania vaatteita, vaihdettiin kuulumisia sekä nautiskeltiin maistuvista drinkeistä ja ruoasta!
Kiitos tästä arkisen keskiviikon piristyksestä!
♥ Janni
No Comments