Meikäläisen loman aloitusta on huonojen kelien lisäksi varjostanut purentaongelmista johtuva päänsärky, joka on säteilee myös niskaan ja hartioihin asti. Samaan aikaan myös viisaudenhampaat ovat alkaneet vihoittelemaan, joten fiilis on ollut viime päivinä hieman epämukava. Tänään aamulla kävin sitten hammaslääkärissä, josta sain röntgenkuvien perusteella lähetteen eteenpäin purentafysiologille. Tosi inhottavia juttuja, mutta tänään helpotti jo heti vähän, kun sain lisää tietoa ja asian hoitamisen aluilleen. Eiköhän tämä tästä, vaikka myönnettäköön, että edessä olevat mahdolliset operaatiot vähän jännittävätkin – käääk, mutta pakko tällaiset on hoitaa kuntoon. Hammaslääkärikin varoitteli, että näiden purenta-asioiden kanssa ei ole leikkiminen varsinkaan näin nuorella iällä. Vanhemmiten saattaa kuulemma sitten kostautua..
Se siitä sairaskertomuksesta ja nyt jakoon muutamat kuvat, jotka räpsin eilen ihanasta aamuauringosta inspiroituneena. Tänään onkin sitten tullut taas vettä kuin saavista kaatamalla. Mä niiiin haaveilen niistä heinäkuun helteistä!
♥ Janni
7 Comments
Hei,kaunis olohuone, pisti silmään..Vielä enemmän juttusi purennasta, on niin kovin tuttua. Ohjeena annettu stressitön elämä on niin vaikea toteuttaa, ja vaikket koekaan moista niin yöllinen purenta on niin voimakasta ja tiedostamatonta että hetken kestää paineen , painon tunne leuassa, kiskosta huolimatta aamuisin. Olen kohta kuutisen vuotta käyttänyt hammaslääkärillä teetettyä purentakiskoa, aina, myös päikkäreillä, enkä ilman pärjää. Se ja lihasharjoitukset, kasvolihas- siis, plus joskus relaksantit suurimpaan äkilliseen sähköiskumaiseen kipuun laukaisevat. Suosittelen lämpimästi käyntiä Marina Salosella suunsisäisessä hieronnassa , hän löytää kasvoista ja kaulalta lihakset joiden olemassaoloa ei edes tajua. Bongasin tekstisi äsken joten en tiedä onko mahdollisuutta käydä, ottaa vastaan Ruoholahdessa ja löydät hänet osoitteessa bodyvoice.fi. Tietääkseni bodyvoicehierojia on myös muualla Suomessa. Hieronta, kisko ja rentoutuminen auttavat. Syitä kiusalliseen vaivaan monia, mutta vaivan kanssa pärjää, vois olla huonomminkin. Iloa päivääsi ja muistetaan rentoutua
Moikka! Tutulta kuulostaa tosiaan myös sinun kertomasi. Olen saanut apua tähän myös mieheltäni, joka osteopaattina on osannut myös hoitaa tätä purentaongelmaa, mutta tähän taidetaan nyt tarvita ihan kirurgista toimenpidettä… kääk :S viisurit tosiaan pitäisi poistaa sieltä häiritsemästä purentaa vielä entisestään! Iso kiitos sinulle vinkistä ja ihanaa sekä aurinkoista kesää myös sinne 🙂 yritetään tosiaan rentoutua!!
Hei! Mulle kans hyvinkin tuttua hammasongelmat. Ylä- asteella oli kaikki mahdolliset rautaviritykset ja hampaat saatiin melkeen suoriksi, mutta jo muutama vuosi sen jälkeen alkoivat liikkua.. Nyt 21 vuotiaana haluaisin jonkinnäköiset raudat, koska hampaat vinksottaa ihan minne sattuu.. Lisäksi juurikin tuota purentaongelmaa, hampaiden kulumista sen takia yms.. Tuolla kallonpohjassa inhottava jomottava kipu ja oikeen sellanen pingottunut tunne ja säteilee myös niskaan ja ohimoihin. Vaikeita kaikenkaikkiaan nämä purentajutskat. Kirjoittelehan projektista lisää kun asiat lähtee tullaamaan 🙂 Ja koita saada lomasta nautittua siitä huolimatta!
Apua!! Kuulostaa niin tutulta. Toivottavasti saadaan molemmat jotakin kautta helpotus tähän inhottavaan vaivaan!! Ihanaa kesää sinne myös <3
Hammasongelmat on kyllä kuvottavia. Multa poistettiin joulukuussa kaksi viisaudenhammasta ja yksi olisi vielä jäljellä. Ei ollut yhtään mukavaa, mutta onneks nää on asia mikä on sitten kerralla pois! Mulla viisaudenhampaiden tuleminen aiheutti pääkipua ohimoilla ja toisinaan ikenet oli vähän kipeät. Nyt tuo yksi jäljellä oleva (mulle tuli näitä vain 3) on alkanut vähän vihottelemaan ja ien on välillä kipeä. Pitää poistattaa se kunhan kesä on ohi. Voi jee.
Meillä on muutto edessä tässä kuussa ja on kyllä ehkä pakko ostaa tuo matto sinne uuteen kotiin! Se on jotenkin niin kivan näkönen 🙂
Hampaisiin liittyvät jutut on aina ollu mun inhokkeja. Mulla on kanssa purentakiskot ollut nyt 5vuotta ja alkuun auttoivatkin kun narskutan ja puren hampaita öisin. En tiedä lähdettiinkö hoitamaan liian myöhään (22-vuotiaana) kun tällä hetkellä leukanivelessä on enemmän tai vähemmän jatkuvaa kipua. Leuka menee hieman pois paikaltaan ainakin 15 kertaa päivässä ja esim aivastaminen sattuu tosi paljon kun leuan liikkeitä ei pysty hallitsemaan. Hampaat ovat täydellisen suorassa rivissä, viisaudenhampaat mahtuvat suuhun kuin nakutettu, joten mitään oikomishoitoa ei ole tehtävissä. Kunnallinen hammashoito ei ole kiinnostunut leukanivelongelmista ja yksityiselläkin tuomio on ollut, ettei suu- ja leukakirurgikaan tälle mitään tee. Vähän ahdistaa 27-vuotiaana tietää, että kipua voi ehkä hillitä, mutta toimivaa tai kivutonta leukaa ei enää saa. Enkä saa syödä purkkaa, mikä menetys!
Kuulostaa todella tutulta :/:/ saa nähdä mitä purentafysiologi sanoo meikäläiselle. Olen myös sanut jo useammasta paikasta sen tuomion, että mitään ei ole tehtävissä. Kiitos vertaistuesta ja toivotaan, että joku ratkaisu löytyisi! <3