UUTTA SISUSTUKSESSA

7 elokuun, 2016

Syksyn lähestyminen tarkoittaa mulle aina poikkeuksetta kodin sisustusvimman nousemista uusiin sfääreihin, enkä taida olla ainoa. Tämä taitaa olla ihan yleinen ilmiö, joka on huomattavissa kaksi kertaa vuodessa – syksyisin sekä keväisin. Nythän syksy ei ole vielä edes ennättänyt tulla, mutta tämä vuosi on ollut muutenkin vähän poikkeuksellinen, kun sisustushommat ovat pyörineet mielessä ihan tauotta. Tähän on varmasti syynä ensimmäinen ihkaoma yhteinen asunto, jota ollaan laitettu kuntoon tässä vuodenvaihteesta lähtien. Täällä vaan on niin kivaa puuhastella ja tilaakin on nyt sen verran paljon, ettei koko asunnon sisustaminen kaksiosta muutettaessa ole tapahtunut ihan kädenkäänteessä. Paljon on vielä edelleen kesken, mutta syksyn lähestyminen tuntuu tuovan taas perinteistä puhtia sisustushommiin!

Viime aikoina on tullut tehtyä muutamia uusia hankintoja kotiin, joista osa on jo esillä ja jotkut odottavat vielä noutamistaan tänne. On tullut tehtyä useampiakin second hand -löytöjä ja niistä olen erityisen innoissani. Vanhan tavaran löydöistä saa aina niin paljon paremmat fiilikset verrattuna siihen, jos ostaisi kaiken uutena kaupasta. Sisustusjuttuja on siis varmasti luvassa lähiaikoina taas paljon ja tässä jo pientä esimakua syksyn sisustusintoiluista..

Arvatkaapa mitä – en ole täällä Porvoossa asuessamme onnistunut tappamaan vielä ainuttakaan huonekasvia ja se on kuulkaas jo jotakin. Uusi kuvassa näkyvä käpypalmu lähti perjantaina mukaan ikeasta ja betoninen kynttiläkippo löytyi lauantaina H&M Homelta.

DSC_7896

Rakastan vaihdella sisustustyynyjä aina sesongin mukaan!

DSC_7900

Peikonlehtikin senkun kasvaa kasvamistaan. Paperipussin sisällä on normaali posliiniruukku!

DSC_7902

Kullan värinen lattiavalaisin löytyi Kotkasta kirppikseltä ja se sattui olemaan juuri etsimäni kaltainen. Pari kertaa piti hieraista silmiä, jotta uskoin sen hintalapussa todella lukeneen vain 8 euroa – löytö!

DSC_7905

Kaksi matalaa puutasoa ovat myös peräisin Kotkasta – Goodwill -vanhantavaran myymälästä. Näitäkään ei oltu hinnalla pilattu, sillä yhteensä maksoin noista nimellisen kymmenen euron hinnan. En edes ollut ihan varma, että mihin nuo kotona sijoittaisin, mutta ne oli pakko ottaa mukaan. Olohuoneen ikkunan edustan piti olla väliaikainen paikka, mutta ne sopivatkin siihen itseasiassa tosi kivasti. Uusi paikka toki joudutaan keksimään pian, sillä ostamamme sohvan laajennus odottelee jo noutajaansa Helsingissä. Tuolla järjestyksellä tila tulisi sitten varmaankin turhan ahtaaksi!

DSC_7909

Sellaista kuuluu sisustusrintamalle tällä kertaa. Joko siellä on syksyn sisustusinspis iskenyt vai onko meikäläinen ainoa varaslähdön ottanut? 😀

♥ Janni

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Emilia 7 elokuun, 2016 at 10:13 pm

    Niin kaunis ja kodikas koti teillä 🙂

    • Reply JanniAmanda 9 elokuun, 2016 at 9:34 pm

      Iso kiitos!! <3 kyl me viihdytään!

  • Reply anskuanskuli 7 elokuun, 2016 at 11:16 pm

    Sisustusjutut on mielessä täälläkin, kun muutto ensimmäiseen ihan omaan kotiin on edessä. Kiva jos niitä siis tulee täällä blogissa näkymään 🙂

    • Reply JanniAmanda 9 elokuun, 2016 at 9:33 pm

      Voi että – valtavasti onnea uuteen omaan kotii!! 🙂

  • Reply Hemppe 8 elokuun, 2016 at 11:06 am

    Sisustusjutut on kyllä tervetulleita, itsekkin tossa pari kuukautta sitten muutin uuteen asuntoon ja on vieläkin hieman keskeneräistä. 😀

    • Reply JanniAmanda 9 elokuun, 2016 at 9:33 pm

      Tulossa on! 🙂 Onnea uuteen kotiin!

  • Reply ada 8 elokuun, 2016 at 1:33 pm

    Mitä, onko Kotkassa Goodwill?? Tutustuin kyseiseen ketjuun Jenkeissä ollessani ja se oli kyllä mieletön aarreaitta!

  • Reply innass 9 elokuun, 2016 at 12:16 pm

    Teidän koti on niiin kaunis! Ja ihanan kotoisan näköinen ja varmasti myös tuntuinen. Lisää vaan sisustuspostauksia, itelläkin syksyinen sisustusvimma alkaa jo heräillä, tekee mieli täyttää asunto viherkasveilla! Harmi kun en oikein saa niitä selviämään pimeän talven yli koskaan 😀

    • Reply JanniAmanda 9 elokuun, 2016 at 9:32 pm

      Saa nähdä miten mulle käy 😀 nuolaisinko liian aikaisin haha! Mutta iso kiitos 🙂 sisustusjuttuja varmasti tulossa!

  • Reply Anni 10 elokuun, 2016 at 11:51 am

    Hieno sisustustyyli ja oikein kaunis koti! 🙂 Kiva lukea näitä sisustusjuttuja kun on itsellekin ekan oman kodin myötä todella ajankohtaista. Ja hei mistähän tuo seinäkello on? Näyttäisi kullanväriseltä, juuri sellaista olen kaipaillut, mutta on ollut hankala löytää.

  • Reply Heidi 10 elokuun, 2016 at 8:57 pm

    Vitsi, sulla on kyllä mieletön ”kirppis silmä” :D. Oot tehny mielettömiä löytöjä ja osaat vielä yhdistellä ne tosi kivasti. Mun vanhemmilla on saman tyylinen lamppu, mutta en oo pitäny sitä erityisen viehättävänä, mut sun kodissa se näyttää tosi ihanalta. Oot saanu sulta tosi kivoja sisustusideoita, toivottavasti teet jatkossakin näitä postauksia.

    • Reply JanniAmanda 11 elokuun, 2016 at 7:02 am

      Voi kiiitos <3 ihana kommentti ja mahtavaa kuulla!! Lisää on varmasti tulossa!

  • Reply Salla 25 elokuun, 2016 at 12:15 am

    Kertoisitko vielä mistä oot hankkinut tuon ekassa kuvassa ikkunan sivulla roikkuvan valosarjan? Tuollainen olisi itsellä etsinnässä! Ja tykkään myös todella sun sisustustyylistä, erittäin inspiroivaa ja omaa silmää miellyttävää 🙂

    • Reply JanniAmanda 25 elokuun, 2016 at 8:36 am

      Se on Ellokselta 🙂 Iso kiiitos – mahtavaa kuulla!

  • Reply Vilma 10 lokakuun, 2016 at 7:57 pm

    Ihana ja lämmin sisustus teidän kodissa 🙂 mistä oot löytäny sohvalla olevat sisustustyynyt?

    • Reply JanniAmanda 11 lokakuun, 2016 at 1:09 pm

      Kiiitos 🙂 Muut H&M Homesta ja vaaleansiniset Kodin ykkösestä!

    Vastaa käyttäjälle JanniAmanda Cancel Reply