Nyt kun hiusteemaan päästiin käsiksi, niin jatketaanpa samaa rataa. Mun on nimittäin ihan pakko vinkata teille muutamista ihan tajuttoman hyvistä hiustuotteista, joihin olen tässä kesän aikana tutustunut!
Maria Nila oli brändinä itselleni aivan uusi tuttavuus ja kuulin siitä ensimmäisen kerran, kun merkin edustaja kyseli halukkuuttani testata tuotteita. Kyseessä on siis ruotsalainen 100% vegaaninen hiustuotemerkki, joka omien sanojensa mukaan panostaa tuotteissaan laatuun ja toimivuuteen (melko itsestään selvää?). Brändi vaikutti kiinnostavalta ja päädyin valitsemaan itselleni Repair -sarjaan kuuluvat tuotteeet, joka lupaavat ravita sekä koskeuttaa rutikuivia ja käsiteltyjä hiuksia. Testailujen jälkeen voin sanoa, että valinta osui suoraan napakymppiin ja nämä taitavat olla parhaat testaamani tuotteet ikinä. Tuoksu on taivaallinen ja tuotteet jättävät oman kuivan karhean hiuspehkoni uskomattoman pehmeäksi ja vahvan tuntuiseksi. Harja liukuu suihkun jälkeen hiuksissa vaivatta ja ihana tuoksu säilyy hiuksissa pitkään. Iso peukku näille!
Ei ole voinut jäädä epäselväksi yhdellekään blogiani vähänkään pidempään seuranneelle, että olen pahasti koukussa hiusöljyihin. Pitkään olen vannonut Davinesin Ol Oilin nimeen, mutta nyt sille on tainnut vuosien jälkeen löytyä voittaja. Wellan Oil Reflections -sarjan uusi hiusöljy on nimittäin taivaallista ja sen tuoksukin on mitä parhain. Tuote on ihan äärimmäiseen riittoisaa ja se tekee hiukset niin ihanan tuntuisiksi, että tekisi mieli vain hiplata koko ajan. Olen käyttänyt tätä niin kosteisiin kuin kuiviinkin hiuksiin ja voin sanoa, että toimii täydellisesti. Jos oma hiusöljynne vetelee tällä hetkellä viimeisiään, niin kokeilkaapa huviksenne tätä seuraavaksi – lupaan, että ette pety!
Meikäläisen letti ei ole varmaan eläessäni voinut näin hyvin ja siitä on varmasti osittain kiittäminen juuri yllä näkyviä tuotteita!
♥ Janni
7 Comments
Oi Jes! Mulla pitkät hiukset, mutta latvat kuivuu aina, joten tän kaltaisille tuotteille olisi tarvetta. Hiusöljykin kaipais päivittämistä! Nyt onneksi latvat hyvässä kunnossa, kiitos viikko sitten olleen kampaajakäynnin 🙂 Osaatko sanoa mistä näitä tuotteita saa ostettu?
Pakko muuten kehua sun tyyliä niin pukeutumisessa kuin sisustuksessa! Harvoin kommentoin, mutta koitan syksyn tullen petrata tässä asiassa! Ihanaa alkavaa syksyä sulle Janni! 🙂
Voi kiiitos paljon ihanasta kommentista! En tosiaan oikein osaa sanoa, että saako noita tuotteita ostettua ainakaan vielä mistään liikkeestä Suomessa, mutta kannattaa googletella 🙂 Nettikaupoista ainakin löytyy! Ja tota öljyä myydään varmasti kampaamoissa ja Stockalla ym.. Parasta alkavaa syksyä myös sinne! <3
Kiitos paljon! 🙂 googlettelulla löytyi ainakin bangerheadin verkkokaupasta ja tais olla siellä vielä -20% alennuksella – vinkkinä muillekin!
Hei, osaatko sanoa että mistä noita shampoita/hoitoaineita voisi ostaa? Myydäänkö esim. Sokoksella tai Stockmannilla? Itselläni onkin hiusöljy piakkoin loppumassa, joten pitääkin kokeilla tuota Wellaa seuraavaksi. Itselläni nimittäin myös karrrheat, luonnonkiharat ja kuivat hiukset!!!
En osaa sanoa, että myydäänkö Suomessa kaupoissa 🙂 Google auttaa varmaan, mutta jotenkin veikkaan, että olisit toistaiseksi vain netistä saatavilla. Tukholmassa näytti olevan kampaamoissa ja mm. Åhlensilla! Ja tosi iso suositus todellakin tuolle öljylle, koska sun hiukset kuulostaa just samalta kuin mun omat!
Luin juuri uusinta Yhteishyvä-lehteä ja huomasin että Maria Nila -hiustuotemerkki on jatkossa Sokosten valikoimassa.
Joo ja niitä löytyy sieltä jo nyt 🙂 Bongasin jokin aika sitten myymälästä!