Tuntuu jotenkin ihan siltä kuin tuo ulkona vallitseva pimeys sumentaisi aivotkin. Tänään keskipäivällä katseltiin ulos toimiston ikkunoista ja ihmeteltiin työkavereiden kanssa ääneen sitä, että miten tuo pimeys voi tuntua vuosi toisensa jälkeen yhtä uskomattomalta. Silloin oli meneillään kirkkain kohta päivästä, mutta sitä ei millään meinannut uskoa. Valokuvaaminen tuntuu näillä säillä miltei täysin mahdottomalta ja näin olen on myös vaikeaa kerätä viikon aikana blogia varten kivoja materiaaleja kasaan. Oli ihan pakko kaivaa taas esiin vajaan kuukauden takainen oma postaukseni, johon keräsin teiltä saamani vinkit talven ja synkkyyden varalle!
Tässä tämän hetken top 5:
♥ Kynttilät ja takkatuli luovat ihanaa lämmintä tunnelmaa
♥ Joulun odotus ja siihen liittyvä fiilistely
♥ Tunnelmaa luovat jouluvalot pimeyden keskellä
♥ Pimeällä on helpompi rauhoittua iltaisin ja uni maistuu paremmin
♥ Kodin sisustuksen päivittäminen kaikella lämpimällä ja pehmoisella
Viimeisenä mainittu kodin sisustuksen päivittäminen on ollut viime päivinä ihanan piristävää puuhaa. Uusia sisustusjuttuja tulossa siis blogiinkin mahdollisesti viikonloppuna, jos vain kerkeän kotona kuvailemaan valoisan aikaan. Lisää vinkkejä pimeyden tuoman synkän fiiliksen selättämiseen voitte tsekata täältä!
♥ Janni
1 Comment
Hei tuo matto on aivan ihana! Mistä se on löytynyt? 🙂