SUN, SWEAT AND SALT WATER

1 helmikuun, 2017

Olette varmaan jo kuulleet Halla x Hallasta tai ainakaan ette ole voineet välttyä näkemästä kyisesen merkin ihania uikkareita somessa! Brändi on suomalaisten mimmien perustama ja sen ideologia on kerrassaan mahtava. Halla x Hallan takana pyörivät tytöt haluavat pitää merestä huolta ja senpä takia kaikkien uikkareiden materiaalit ovat peräisin merestä kerätystä muovijätteestä – pulloista, verkoista ym. Tästä kierrätysjätteestä on valmistettu korkealaatuista lycraa, jonka ansiosta uikkari tuntuu ihan mahdottoman hyvältä ja kestävältä. Tämän homman kanssa ollaan siis oikeasti hyvällä asialla ja ainakin meikäläinen ihastui brändin tuotteisiin heti ensi silmäyksellä!

Halla x Hallan uima-asuissa on ihan mahtavia värikkäitä kuoseja ja mikä parasta; kaikki tuotteet ovat käännettäviä ja näin ollen saat ikään kuin kaiksi uikkaria samassa. Mun oli aivan pakko saada Thaimaan reissua ajatellen vihdoin oma uikkari Halla x Hallan valikoimasta ja valinnanvaikeushan siinä iski pahemman kerran. Lopulta päädyin tuohon kuvissa näkyvään uikkariin, joka on toiselta puolelta upean raikas korallinpunainen. Hieman jännitin koon valinnassa, mutta päädyin muutaman suosituksen saattelemana tilaamaan yhden koon normaalia kokoani isomman ja se meni ihan nappiin. Tällä hetkellä Halla x Hallan nettisivuilla näyttää olevan kaikki loppuunmyyty, mutta seuraavan erän saavuttua täytyy varmaan jotkut kivat bikinit kesää ajatellen!

Kuvat ovat peräisin yhdetlä Koh Lantan upeista rannoista, jolle päädyttiin sattumalta skootteriajelumme varrella. Niin kaunis paikka ja mikä parasta – paikalla ei ollut ketään muita. Vähän on kyllä jo ikävä takaisin noihin maisemiin!

Tykkäättekö te käyttää rannalla mielummin bikineitä vai uikkaria? Itse liputan tällä hetkellä molempien puolesta, vaikka toki bikinit ovat kivemmat rusketuksen kannalta..

 “sun, sweat and salt water”

– Janni

7 Comments

  • Reply Marjut 1 helmikuun, 2017 at 2:20 pm

    Itse tykkään biksuista, mutta kun katsoo miten hyvältä näytät noissa uikkareissa, taidampa varata testiin ens lomalle uimapuvun! 😀

    • Reply Janni 2 helmikuun, 2017 at 9:07 am

      Voi eii tuhannesti kiitoksia! 🙂

  • Reply ella 1 helmikuun, 2017 at 9:45 pm

    Hei wau mikä kroppa sulla! Ja noi uikkarit, älyttömän mageet ja toi muovijätteen uudelleenkäyttö tekee niistä vielä tuhat kertaa upeemmat. Oltiin loppuvuodesta kans Thaimaassa ja käytiin Phi Phin edustalla snorklaamassa. Sitä muovijätettä oli ihan lauttoina sillonkin, ja oltiin vieläpä low seasonilla liikkeellä. Meidän snorklaus-opas kertoi, että ne jonkun sukellusporukan kanssa käy parin kuukauden välein keräilemässä jätteitä merestä, mutta koska varsinkin siellä Phi Phin alueella kiertää niitä party boatteja, sitä jätettä tulee ihan sikana päivittäin… Oli kyllä tosi silmiä avaavaa ja tuli oikeen fyysisesti paha olo siitä kaikesta. :/ En vaan jaksa käsittää, miten jengi ei ajattele luontoa yhtään.

    • Reply Janni 2 helmikuun, 2017 at 9:06 am

      Ymmärrän niin hyvin :/ Se on ihan karmeaa katsottavaa ja tuolla missä mekin oltiin, niin oli tietyt rannat ihan täynnä rojua. Ja iso kiitos!! <3

  • Reply Veera 2 helmikuun, 2017 at 12:13 pm

    Moikka! Mikä koko sulla on noista uikkareista?

    • Reply Janni 2 helmikuun, 2017 at 4:11 pm

      M koko 🙂

  • Reply A.J. 7 marraskuun, 2017 at 12:51 am

    Hienoa että kokovartalouikkarikin vielä jokseenkin pitää pintansa. Olen joskus ihmetellytkin tätä 2000-luvun bikinibuumia, kun näyttää että lähes suurimmalla osalla nuorista tytöistä ja naisista on aina bikinit, joita käytetään auringonoton ja uimarannan lisäksi lähes kaikissa uintitilanteissakin. Oli kyse sitten uimahallista, kylpylästä, avannosta, luonnon vesissä uimisesta niin aina bikinit, vaikka nehän voivat olla jopa epäkäytännöllisetkin etenkin uimahallissa ja kylpylässä.

    Kun palataan 90-luvulle, niin silloin bikineitä näki yleensä vain rannalla, eivätkä teinitytöt uimahallissa bikineissä kekkaloineet, vaan kaikilla oli kokouikkarit, ainakin kun muistelee omia koulu-uintiaikoja 90-luvulta. Onkohan syynä tähän ihan vain muodin muuttuminen, vai olikohan ysärinä kokouikkarit halvempia ja niiden valikoimat laajemmat silloin. Mene ja tiedä.

  • Vastaa käyttäjälle Janni Cancel Reply