Olenko aikaisemmin blogissa maininnut, että rakastan yli kaiken erilaisia kotivaatteita? Erityisen olen hulluna harmaaseen meleerattuun collegeen sen kaikissa muodoissa ja multa löytyykin varmasti ainakin tusinan verran harmaita pehmoisia huppareita. Ostin vaatehuoneeseenkin kokonaisen lipaston pelkästään kotivaatteita varten ja sen neljä isohkoa laatikkoa ovatkin koko ajan täynnä sitä myöten, että ne joutuu survomaan kiinni. Joudun tasaisin väliajoin tekemään tilaa uusille kotivaatteille ja annan vähemmällä käytöllä olleita juttuja eteenpäin uusiin koteihin!
En lähes tulkoon ikinä hengaile kotona farkuissa tai muissa normaaleissa vaatteissa, vaan ensi töikseni kotiin tullessa painun vaatehuoneeseen ja valitsen jotain rennompaa päälle. Rintsikat saavat kyytiä myös saman tien tai ainakin vähintään vaihtuvat joihinkin mukavampiin versioihin. Olen kyllä tosin nykyään sen verran ihastunut noihin rennompiin rintsikkamalleihin, että käytän niitä enenevissä määrin myös ihan kodin ulkopuolellakin. Olen tosi mukavuudeenhaluinen ihminen ylipäätään, mutta kotona tämä piire nousee vielä omiin sfääreihinsä!
kaikki vaatteet / Björn Borg HERE
Löytyykö sieltä muita rentojen kotivaatteiden hamstraajia? Ja olisi myös hauska kuulla, että mitkä ovat teidän mielestä parhaita kotivaatteita?
Ihanan rentoa sunnuntaita kaikille!
– Janni











