UUDET HIUKSET JA ALENNUSKOODI

6 maaliskuun, 2017

Muistan edelleen elävästi, kuinka vielä pari vuotta takaperin kamppailin huonokuntoisien ja epätasaisen pituisien hiuksieni kanssa. Tilanne olisi silloin toki voinut olla paljon huonompikin, mutta jotenkin en vain melkein ikinä saanut hiuksiani asettumaan kivasti. Siitä syystä käytin melkein aina pidennyksiä tai vaihtoehtoisesti pidin hiuksia aina vain nutturalla. Muistan, että tämä alkoi jo ärsyttämään joitakin teistä lukijoistakin, kun sain useaan otteeseen kommenttia, miten ainainen nuttura kyllästytti 😀 hahh!

Nyt pitkän odotuksen jälkeen tilanne on kuitenkin toinen ja viihdyn tässä nykyisessä tukassa ihan mahdottoman hyvin. Pidennyksiä en ole kaivannut enää kuukausiin ja ensimmäistä kertaa vuosiin tykkään ihan oikeasti omista hiuksistani, kuten jo kirjoittelinkin tässä aikaisemmassa postauksessa. Tähän muutokseen on ollut varmasti monen monta syytä, mutta rupesin nyt vielä oikein tarkemmin miettimään, että mikä on muuttunut verrattuna aikaisempaan.

Nykyään käyn säännöllisesti luottokampaajani ihanan Johannan käsittelyssä ja joka käynnin yhteydessä latvoista leikataan aina kuivimmat korput pois. Johanna on myös käyttänyt jokaisen värjäyskerran yhteydessä Olaplexiä, jonka ansiosta käsittelyt eivät ole kuormittanut hiuksiani lainkaan yhtä rajusti verrattuna aiempaan. Olaplexhan lupaa tosiaan estää hiuksien vahingoittumista kemiallisten käsittelyjen aikana ja lisäksi korjata jo syntyneitä vaurioita samalla vahvistaen hiuksia. Lisäksi olen käyttänyt Olaplexin kotihoitoa säännöllisen epäsäännöllisesti ja uskon kyseisellä tuotteella olleen ehdottomasti positiivinen vaikutus ainakin omissa hiuksissani. Hiuksiani on raidoitettu nyt jo kolmeen kertaan ja vieläkään en huomaa niiden kunnon huonontuneen lainkaan. Viimeisien vuosien aikana olen myös vähentänyt hiuksien lämpökäsittelyä huomattavasti; suoristan ja kiharran hiuksia toki edelleen, mutta pyrin pitämään rasituksen minimissä ja föönaamisen olen lopettanut ihan kokonaan. Lisäksi on varmasti kiittäminen myös monia loistavia hiustuotteita, joista ajattelin tehdä oman postauksen mahdollisimman pian!

Viime viikolla kävin jälleen Johannan luona freesaamassa hiuksia ja haussa oli taas vähän vaaleampaa väriä sekä tuttuun tapaan kylmää sävyä. Jotenkin mulla on ollut viime aikoina sellainen fiilis, että olisi tosi kiva päästä lähelle omien hiuksieni tummuusastetta, jolloin ei tarvitsisi niin usein värjäillä. Aikaisemminhan mulla on värjätty etenkin tyvi tosi tummalla ruskealla, mutta nyt tyvenkin sävyä on parilla viime kerralla pikkuhiljaa pehmennetty. Viime viikolla raitoja nostettiin myös hieman ylemmäs, jolloin saatiin koko yleisilme vaaleammaksi. Sävystä tuli mun mielestä ihan täydellinen ja taidan olla tyytyväisempi kuin koskaan aikaisemmin. Nyt annetaan hiusten taas hetki hengähtää, mutta haluaisin ehkä jossain vaiheessa keväällä vaalentaa vielä vähän lisää. Olen vuosien saatossa oppinut näissä hiusasioissa, että hiljaa hyvä tulee!

Haikaileekohan siellä joku muukin kenties uusien raikkaiden keväthiuksien perään? Päätettiin nimittäin Johannan kanssa, että tarjotaan teille lukijoille alennuskoodi, jolla normaalin väri+leikkaus -käsittelyn yhteydessä saa kaupan päälle tuon maagisen Olaplex -hoidon ilmaiseksi (arvo n.30e). Saat lunastettua alennuksen varaamalla ajan 12.3. mennessä koodilla: Janni

Johanna työskentelee tällä hetkellä Punavuoressa kampaamo Saxcéssa ja hänelle voi varata ajan puhelimitse (040 187 8987) tai sähköisen varauspalvelun kautta TÄÄLLÄ. Sähköisessä varauksessa voit kirjoittaa alennuskoodin ”lisätiedot/erityistoiveet” -kohtaan!

Mitä pidätte uudesta väristä?

– Janni

2 Comments

  • Reply emma 6 maaliskuun, 2017 at 9:08 pm

    mun tekisi ihan hirveästi mieli leikata long bob kesäksi, mutta viimeksi sen tehdessä kaduin heti… siitä on jo kolme vuotta ja tavallaan oon nyt tyytyväinen hiusteni pituuteen mutta samalla nää tuntuu älyttömän tylsiltä 😀 struggles…

    • Reply Janni 7 maaliskuun, 2017 at 6:54 am

      Haha nää on just näitä elämän isoja kysymyksiä 😀 Harkitse tarkkaan!

    Leave a Reply