Normaalisti minulla on aina ennen sesongin vaihtumista vaatteiden osalta mielessä aina jotain tiettyjä must have -juttuja, jotka haluan ehdottomasti itselleni tulevaa sesonkia silmällä pitäen. Tänä keväänä tuo lista on jäänyt hyvin lyhyeksi, mutta yksi omaa silmääni vahvasti miellyttävä trendi on ehdottomasti ylitse muiden – nimittäin kukkasin kirjaillut farkut. Samantyyliset kirjailut näyttävät toki kivalta myös muun muassa takeissa ja paidoissakin, mutta farkut himottavat kaikkein eniten. Olen jo parin kuukauden ajan yrittänyt bongailla sellaisia itselleni kaupoista ja muutamia sovitellutkin, mutta omalle kropalle istuvaa mallia ei ole löytynyt. Haluaisin farkut kaikista mieluiten rennossa mom jeans -mallissa ja nilkkapituisilla lahkeilla. Tosiaan etsinnät eivät ole kaupoista tuottaneet tulosta, joten aloin eilen kartoittamaan valikoimaa netistä. Zalandolta löysin monia aivan ihanan näköisiä malleja ja parit tilasin kotiin sovitettavaksikin, mutta saa nähdä, että millaisia ne ovat sitten livenä. Sormet ristissä toivon, että löytäisin vihdoin itselleni sopivat ja hyvin istuvat pöksyt!
Tässä parhaita poimintoja Zalandolta:
1. HERE 2. HERE 3. HERE 4. HERE 5. HERE 6. HERE
Nuo neloskuvan Topshopista peräisin olevat farkut ovat nyt tulossa mulle testiin. Niissä on ihan täydellinen väri ja kukkakirjailutkin ovat aseteltu niin nätisti. Nyt vain toivon, että koko on oikea!
Onko kyseinen trendi ihastuttanut teitä? Vai onko teillä joku muu himotus mielessä tulevalle/meneillään olevalle kaudelle?
– Janni
2 Comments
Mulla oli tuollaiset kukkakirjaillut farkut ala-asteella 90-luvun lopussa. 😀 Kivannäköiset kyllä pikku nostalgiafiiliksellä.
No jep 🙂 On kyllä melko ysärit!