RIPEÄMPÄÄ TAHTIA KEHIIN

3 huhtikuun, 2017

Olisin voinut laittaa pääni pantiksi, että maaliskuun ajalta olisi taltioitu enemmän asukuvia, mutta vain seitsemät niitä lopulta löytyi. Ennen asukuvia tuli räpsittyä melkein päivittäin ja kuukauden koosteissa oli aina helposti reilut parikymmentä asua. Koko elämänrytmini on tällä hetkellä niin erilainen aiempaan verrattuna, että tämä muutos on tapahtunut vähän väkisinkin ja tilalle on tullut asujen lisäksi enemmän muuta sisältöä. Ainakin sisustusjutut ovat olleet viimeisen vuoden ajan vähintäänkin yhtä suuressa roolissa pukeutumiseen liittyvien postauksien kanssa ja niistä täällä tunnutaan onneksi pitävän. Jos minulta kysytään, niin haluaisin kaikesta huolimatta lisätä asukuvien määrää verrattuna nykyiseen ja ajattelin ottaa sen tavoitteeksi nyt, kun valoakin taas riittää kuvailuun duunipäivien ohella. Talvella tuo asujen kuvaaminen arkena on yksi murheenkryyni, kun kaikki valoisa aika tulee vietettyä toimistolla neljän seinän sisällä. Moni myös tuntuu nykyään kaipaavan blogeilta enemmän pohdiskelevampaa ja tekstirikkaampaa sisältöä, mutta itse pidän edelleen enemmän kuvapainoitteisesta sisällöstä niin omassa kuin muidenkin blogeissa. Inspiroivat asu-, sisustus-, ruoka- ja reissupostaukset ovat suosikkejani!

Mitä mieltä te olette – vieläkö asukuvat jaksavat kiinnostaa entiseen malliin vai ovatko muut aiheet ajaneet ainakin osittain niiden ohi? Kaipaatteko vanhaa ripeää tahtia asukuvien suhteen? Itse haluaisin ehdottomasti kiristää tahtia niiden suhteen ja sen tulen varmasti nyt kevään mittaan tekemäänkin!

Yllä näette siis koosteen maaliskuun aikana räpsityistä asukuvista, joista omaksi suosikikseni nousee varmaankin nro. 4. Ei tarvitse varmaan kenenkään miettiä, että mitkä ovat meikäläisen lempparikengät tällä hetkellä… Mikä oli teidän mielestä onnistunein kokonaisuus?

– Janni

17 Comments

  • Reply Emmy 3 huhtikuun, 2017 at 8:15 pm

    Mun lemppari on kolmonen! 🙂
    http://emmyleskinen.blogspot.fi
    Blogissa muutama thaimaa postaus. Tykkäsin kovasti myös sun reissupostauksista!

    • Reply Janni 3 huhtikuun, 2017 at 8:45 pm

      Mahtavaa kuulla 🙂 Kiitos!

    • Reply Janni 3 huhtikuun, 2017 at 8:46 pm

      Lataa muuten ihmeessä isompia kuvia blogiin 🙂 Pääsee paremmin oikeuksiinsa!

      • Reply Emmy 4 huhtikuun, 2017 at 4:35 pm

        Hei kiitos! Mä en oikee osaa vielä käyttää tota :/ Tuli hyvä mieli et oot vaivautunu heittää vinkillä 🙂 -e

        • Reply Janni 4 huhtikuun, 2017 at 7:43 pm

          Joo sieltä vaan kuvan kokoa isontamaan 🙂 netistä löytyy ihan todella paljon ohjeita, jos kiinnostaa tsekkailla 🙂

  • Reply anniina 3 huhtikuun, 2017 at 8:15 pm

    Moikka Janni!
    Olen kulkenut sun blogisi mukana itseasiassa jo sieltä ajoista kun teillä oli Saran kanssa yhteinen blogi ja olen kyllä nauttinut vaikka kommentoinut en juurikaan ole. Sisustusjuttujen tulo mukaan on kyllä ollut kiva lisä, varsinkin kun itse olen erittäin innokas sisustaja ja sinulla on persoonallinen sisustustyyli. Olen ajatellut viime aikoina kuinka pukeutumistyylisi on (luonnollisesti) muuttunut vuosien saatossa ja tulikin tässä mieleen postausidea: mitä mieltä olisit jos kaivaisit jonkun vanhan asukuvan ja siitä ”inspiroituneena” loisit rinnalle uuden asun? 🙂 Jos samoja vaatteita sattuu kaapistasi löytymään niin joko niitä hyödyntäen tai ihan vaan muuten vaikka materiaalien tai yksityiskohtien inspiroimana muillakin vaatteilla vähän niinkuin uusintana. Olisi hauska lueskella vähän omia ajatuksiasi alkuperäisestä asusta ja uudesta versiosta siitä. Edelleen nautin nimittäin itsekin visuaalisista postauksista mutta nautin myös tekstirikkaammasta sisällöstä, niin että kuvat ja teksti oat hyvässä balanssissa keskenään.

    • Reply Janni 3 huhtikuun, 2017 at 8:48 pm

      Tää on aina yhtä huikeeta kuulla, että joku on seuraillut mukana sieltä ihan alusta asti 🙂 Niin siistiä ja iso kiitos, että olet pysynyt mukana kaikki vuodet! Ja isot kiitokset kehuista 🙂 Ihan superhyvä ja hauska myös tuo sun idea. Täytyy ehdottomasti kaivella joku päivä vähän aarteita vanhoilta kovalevyiltä ja laittaa toteutukseen. Blogista kun tosiaan on vanhat kuvat valitettavasti (vai pitäisikö sanoa onneksi :-D) kadonneet! Iso kiitos vielä ihanasta kommentista <3

  • Reply Mikaela 3 huhtikuun, 2017 at 8:27 pm

    Minä ainakin tahdon jatkossakin asukuvia, nämä kuukauden asut – postaukset on mun lemppareita! Nyt varsinkin kun on kevät ja kesä tuloillaan niin asuihin tulee varmaan vielä enemmän vaihtelevuutta joista voi itse sitten saada inspistä 🙂 Sulla on tosi kiva tyyli, tyylikäs ja freessi! Siks näitä asukuvia kattelee mielellään. Oma lemppari näistä on asu numero 6!

    • Reply Mikaela 3 huhtikuun, 2017 at 8:30 pm

      Niin ja mua kiinnostais myös joku semmonen postaus missä ottaisit mukaan vaikka vanhoja asukuvia ja pohtisit omaa tyyliäs ja miten se on muuttunut vuosien varrella 🙂

      • Reply Janni 3 huhtikuun, 2017 at 8:49 pm

        Tää on myös hyvä idea! Täytyy ehdottomasti kaivaa ne vanhat kovalevyt ja kuva-arkistot esille 🙂

    • Reply Janni 3 huhtikuun, 2017 at 8:49 pm

      Mahtavaa kuulla ja iso kiitos!! 🙂

  • Reply Minttu-Maaria 4 huhtikuun, 2017 at 11:53 am

    Mun lempparit on 1 ja 2 🙂 Asukuva postaukset on enemmän kuin tervetulleita! Toi tyylin muuttuminen vuosien varrella on tosi kiva idea.
    Ruoka ja resepti postaukset kiinnostaisivat kanssa, vaikket niistä kysellytkään ;D

    • Reply Janni 4 huhtikuun, 2017 at 1:39 pm

      Jes! Aina saa laittaa ideoita! 🙂 kiitos!

  • Reply P 4 huhtikuun, 2017 at 2:14 pm

    1,3 ja 5 on kivoja! 🙂

    • Reply Janni 4 huhtikuun, 2017 at 7:42 pm

      Kiiiitos!! 🙂

  • Reply Tami 4 huhtikuun, 2017 at 7:36 pm

    Oooh kyllä lisää asuja! Voisin pukea noista asuista jokaisen päälle 😀 Mutta sisustusjutut ja ihan tavalliset höpötykset kiinnostaa tietty myös 🙂

    • Reply Janni 4 huhtikuun, 2017 at 7:43 pm

      Aivan ihana kuulla, että moni kategoria kiinnostaa 🙂 Iso kiitos!

    Vastaa käyttäjälle Janni Cancel Reply