Menneille parille päivälle on mahtunut muun muassa Tallinnanreissua sekä Meripäivien avajaisia Kotkassa. Vietettiin tosiaan tiistaina päivä Tallinnassa ja eilen päätettiin aika hetken mielijohteesta lähte Kotkaan katsomaan Meripäivien avajaisparaatia sekä muutenkin hengailemaan. Koko päivän kestänyt sade loppui juuri ennen paraatin alkua ja koko loppuillan saatiin nauttia kauniista säästä. Käytiin Joonaksen sekä mun vanhempien kanssa istumassa satamassa viineillä ja päästiin ihastelemaan superkaunista auringonlaskua. Viinilasillisten äärellä oli huippua vaihtaa samalla kuulumisia ja katsella, kun Tall ships racen purjeveneitä lipui satamaan. Viimeistään huomenna suunnataan ehdottomasti takaisin Meripäiville!
Tässä eilisen illan asu, jonka paras elementti on ehdottomasti tuo uusi rotsi, joka löytyi Tallinnan Zaran alesta.
takki Zara // neule Vila // farkut Monki // kengät Vans
– Janni
5 Comments
Moikka! Voisitko tehdä postausta sun lempipaikoista, tekemisistä ym. Tallinnassa? Heinäkuun lopulla olen suuntaamassa Tallinnaan jälleen, mutta tuntuu, että joka kerta kiertää niitä samoja paikkoja. Siksi olisi kiva saada pientä vinkkiä sun lemppareista! 🙂 Hyvää kesän jatkoa sulle, Janni!
Oliko Tallinnan bershka vielä remontissa?
Auki oli!
Ei vitsi miten ihana takki ja asu muutenkin! <3 Nyt alkoi kyllä harmittamaan et oon kokonaan unohtanut käydä zaran aleissa…
Zaran alet on kyllä aika kaaos ja harvoin tulee itsekään käytyä, mutta nyt onneksi kävin!! 🙂 Ja kiiitos <3