HELTEITÄ ODOTELLESSA

23 heinäkuun, 2017

Säät suosivat meitä ihanasti koko Italian reissun ajan ja mittari näytti joka päivä lähemmäs kolmeakymmentä sekä välillä ylikin. Monissa paikoissa kävi kuitenkin sellainen kiva tuulenvire, jonka ansiosta kuumuus ei ollut tukahduttavaa. Vaatteet täytyi kuitenkin luonnollisestikin pitää mahdollisimman keveinä ja olin onneksi pakannut mukaankin pelkkiä hellevaatteita. Liehuvissa kukkamekoissa tuli kuljeskeltua melkeinpä joka päivä ja oli ihanaa vihdoinkin saada hellevaatteillekin käyttöä. Nyt vaan toivon, että helteet saavuttaisivat myös Suomen maankamaran. Jos tämä on liikaa pyydetty, niin onneksi reilun viikon päässä siintääkin jo lähtö Barcelonaan – jeee. Mitähän kommelluksia sille matkalle sattuu, kun jo muutama päivä Italiassa oli melko tapahtumarikas monessakin mielessä… Nyt vaan sormet ristiin, että vältytään inhottavilta yllätyksiltä!

Nämä kuvat napattiin yhtenä iltana Veronassa majapaikkamme edustalla, joka oli muuten kuvausympäristönäkin melko loistava. Päällä todella yksinkertainen mustista shortseista ja valkoisesta topista muodostunut setti!

Nyt me lähdetään viettämään sunnuntaipäivää saareen – palaillaan taas pian!

– Janni

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Reetta 23 heinäkuun, 2017 at 4:42 pm

    Mikä kamera ja mitä objektiiveja sulla on käytössä? 🙂

    • Reply Janni 23 heinäkuun, 2017 at 9:02 pm

      Kamerana Nikon D610 ja objektiivit Nikkorin 20mm 1.8, 50mm 1.8 ja 85mm 1.4 🙂

  • Reply Liv 23 heinäkuun, 2017 at 7:41 pm

    So simple and casual. Love it!

    Liv

    http://livforstyle.net

    • Reply Janni 23 heinäkuun, 2017 at 9:01 pm

      Thanks a lot Liv!! 🙂

    Leave a Reply