SYKSYÄ ILMASSA

21 elokuun, 2017

Viime päivinä on ollut jotenkin todella ristiriitaiset fiilikset vähän kaiken suhteen. Takana on aivan mielettömän hauska Blockfest -viikonloppu hyvässä seurassa, mutta toisaalta viime aikojen muut tapahtumat meinaavat vetää mielen matalaksi vähän väliä. Kuultiin Turun tapahtumista perjantaina juuri kun oltiin asteltu sisään festarialueelle ja sen jälkeen kaiken muun lomassa keskustelun aiheet ovat kerta toisensa jälkeen ajautuneet noihin aivan käsittämättömän kamaliin juttuihin. Vieläkin tuntuu, etten ihan täysin pysty edes sisäistämään tapahtunutta, mutta siitä keskusteleminen monien eri ihmisien kanssa on tehnyt varmasti hyvää.  Suurin osa suomalaisista käy todennäköisesti samanlaisia ajatuksia tällä hetkellä läpi ja niiden jakaminen läheisien kanssa on varmasti ehdottoman tärkeää, jotta tapahtumien aiheuttamasta järkytyksestä pääsee jollain tasolla yli. Tämä todella taas palautti mieleen elämän arvaamattomuuden ja epäreiluuden.

Tuntui ihan älyttömän vaikealta alkaa kirjoittamaan tätä postausta, kun kaikki kevyet aiheet tuntuvat omassa päässä tällä hetkellä vähän merkityksettömiltä, vaikka eihän sen niinkään tarvitsisi olla.

Tämän päivän asukuvissa on jotenkin niin syksyinen tunnelma, että hätkähdin ihan itsekin näitä koneelle lataillessa. Sää todellakin on ollut tänään syksyisen harmaa, vaikka elokuuta vielä elelläänkin!

Reipasta viikkoa kaikesta huolimatta jokaiselle ja muistetaanhan pitää yhtä!

 

♥ Janni

No Comments

Leave a Reply