Timberlandin klassisiset nilkkurit ovat varmasti parhaat talvikengät, mitä mulla on koskaan ollut. Ne ovat kuitenkin sen verran lämpöiset, että ainakin itse joudun odottelemaan pakkassäitä niiden käyttöön ottoa ajatellen, sillä näillä keleillä jalat saattaisivat vielä paahtua kyseisissä popoissa. Tähän ongelmaan on omalla kohdallani löytynyt ratkaisu ja se on Timberlandin uusi Kensigton 6 inch Sensorflex -teknologialla varustettu kevyempi kenkämalli, joka jäljittelee juurikin niitä klassisia yellow booteja. Kuvista voi bongata, että kyseessä on hieman sirompi malli, joka tuntuu jalassa mahdottoman hyvältä ja ennen kaikkea kevyeltä. Sensorflex pohja on nimensa mukaisesti todella joustava ja mukailee jalkaa melko täydellisesti. Nämä tuntuvat jalassa niin kevyiltä ja pehmeiltä, että voisi kuvitella kävelevänsä jollain vaimennetuilla lenkkareilla!
Lisäksi nämä Sensorflex -bootsit on superhelppo yhdistää monenlaisiin asuihin, sillä ne sopivat niin kuvissa näkyvän kaltaisiin rentoihin farkkutyyleihin kuin sitten naisellisempaankin lookiin esimerkiksi neulemekon kanssa. Jotenkin tuo sirompi malli myös näyttää omaan silmääni tosi freesiltä, vaikka ovathan ne ikivihreät yellow bootit toki klassikot!
Miltä te olette mieltä?
takki Pull & Bear // paita Uniqlo //farkut Monki // kengät Timberland
On muuten ihan parasta, että huomenna on perjantai ♥
– Janni
11 Comments
Hyvännäköiset kengät! 🙂
Kiiiitos – tykkään kovasti myös! 🙂
Tää asu on niin kiva! Tykästyin tähän jo instan puolella, tuohon takkiin varsinkin. Ihana väri!
Voi kiitos 🙂 Ihana kuulla! Kerrankin asu, jossa ei ole mitään mustaa!
Ihanat kengät!!! Voisi käydä sovittamassa😉 Näyttää ehkä jopa kivemmille kuin ne klassiset.
Kannattaa todellakin! 🙂
Ihana ihana ihana asu Janni! 😍
Kiiiiitos <3 <3
Mahtava asu, varsinkin takki on upea( ja sä tietty myös :))! Ihanaa syksyä!
Iso kiitos <3 ja ihanaa syksyä sinnekin! Superkiva, kun kommentoit! 🙂
Kiva asu! En olisi tunnistanut kenkiä Timpan klassikoista, ellet olisi sanonut! Tosi samannäköiset on.
https://heidi-karoliina-a.blogspot.fi