Sinapinkeltainen tuntuu jatkavan trendivärinä syksystä toiseen, mutta tänä vuonna se vaikuttaisi olevan pinnalla kuitenkin isommin kuin aikoihin. Olen aina pitänyt kyseisestä väristä tosi paljon, mutta varsinkin viime aikoina olen ihastunut siihen oikein tosissani – eikä mikään ihme, sillä sitä näkee nyt ihan joka paikassa. Sinapinkeltainen toimii pukeutumisessakin mahtavasti, mutta vielä enemmän olen ihastunut kyseiseen väriin sisustustekstiileissä. Ostin jo joskus kesän loppupuolella kotiimme nuo H&M homen sinapinkeltaiset koristetyynynpäälliset ja nyt meiltä löytyy myös samasta paikasta hankittuna tuo rahin päällä oleva viltti. Itseasiassa kaikki muutkin sohvalla olevat tyynyt ovat H&M:n kotiosaston syksyn mallistosta. Mun mielestä on huippua, että H&M:n kotiosasto päivittyy monta kertaa sesongin aikana ja sieltä saa aina helposti hieman uutta ilmettä kotiin, kun kaipaa pientä piristystä sisustukseen. Hinnat eivät todellakaan päätä huimaa, mutta siitä huolimatta ainakin itselläni on tuotteiden laadusta vain positiivisia kokemuksia!
Eilen sunnuntaina tuli lähinnä vain latailtua akkuja kotona, sillä tämä viikko tulee edellisen tavoin olemaan taas täynnä töitä ja muuta ohjelmaa. Maanantai alkoi jo heti tänään superaikaisella herätyksellä ja pari päivää menee taas reissun päällä, vaikkakin tällä kertaa ihan täällä kotimaan rajojen sisäpuolella!
Tässä muutamia fiiliksiä ja kotikuvia eiliseltä rentoilupäivältä..
Ihanat uudet lakanat sekä kahvikupit myös H&M homen syksyn valikoimasta!
PS. Voisikohan tuo peikonlehti hieman rajoittaa kasvuaan, sillä kohta meillä ei enää ole sille paikkaa 😀 Tuo makuuhuoneen nurkka alkaa käydä jo todella ahtaaksi…
– Janni
6 Comments
Moikka!
Hei onko tuon tauluhyllyn kehykset mistä hankittu? 🙂 Meillä samanlainen tauluhylly ja päänvaivaa tuottaa kehysten paino.
Ikeasta muovikehyksiä 🙂
Moikka,
Sisustuksesta sivuun, kuvissa on koira, bisoni? Mitä hän syö, kun ei silmät vuoda?
Markettipöperöä pääosin 🙂 Sen lisäksi välillä raejuustoa, kananmunaa ym!
Moikka,
Onko toi sohva ostettu mistä? Näyttää ihanalta löhösohvalta 🙂
Se ON ihana löhösohva 🙂 Ikean Kivik!