UUDET HIUKSET JA ALENNUSKOODI

19 syyskuun, 2017

Mä kävin viime viikolla vihdoin kampaajalla, kun edellisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo sellainen puolisen vuotta! Hiuksille ei siis oltu moneen kuukauteen tehty mitään muuta kuin värjätty markettiväreillä tyveä muutaman kerran. Voin kertoa, että oli ihanaa päästä heti aamusta istahtamaan pitkästä aikaa luottokampaajani Johannan penkkiin ja päästä taas yhdessä pohtimaan, että millaista freesausta tehtäisiin meikäläisen letille. Kesä oli tehnyt tehtävänsä ja erityisesti hiuksien latvat alkoivat näyttämään melko karmeilta ja aurinko oli haalistanut väriä ihan valtavasti!

Olin jo jonkin aikaa käynyt pääni sisällä kamppailua siitä, että haluaisinko edelleen jatkaa tällä vaaleamman ruskealla sävyllä vai palata tuttuun turvalliseen tummanruskeaan. En ollut tästä ihan varma vielä edes kampaajalle astellessani, mutta päätettiin yhdessä Johannan kanssa, että jatketaan vaaleammalla linjalla ja hyvä niin! Sen kummemmin meidän ei tarvinnut asiaa setviä, sillä musta tuntuu, että Johanna tietää jo nykyään vähän valmiiksi, että mitä saattaisin haluta ja uskallankin jopa antaa melko vapaat kädet hänelle. Päätettiin vähän pehmentää sävyä kauttaaltaan sekä häivyttää isoa kontrastia latvan ja tyven välillä raidoittamalla hiuksia melko ylhäältä asti. Ihan tyvi päädyttiin pitämään edelleen tummempana ja lopuksi koko pää vielä sävytettiin tuttuun tapaan pesupaikalla. Lopuksi leikattiin vielä latvoista kuivahtanutta osiota pois ja lopputulos oli juuri sitä mitä halusinkin – raikastettu väri sekä muutenkin paljon terveemmän näköiset ja tuntuiset hiukset!

Sovittiin Johannan kanssa, että voisin jakaa täällä blogissa alennuskoodin Johannan väri+leikkaus -paketeista. Saatte siis 15 % alennuksen väri ja/tai leikkaus -paketeista, kun varaatte ajan Johannalle tämän kuun (09/17) aikana. Ajan voisi siis varata myös vaikka ensi kuun puolelle, mutta kunhan tekee varauksen syyskuun aikana!

Varausjärjestelmään pääsette täältä ja lisätiedot -kenttään voitte syöttää koodin: JANNIEHARI, jonka perusteella Johanna tietää antaa tuon alennuksen teille. Ajan varauksen voi toki tehdä myös puhelimitse 040-1878987 tai sähköpostilla johanna(at)saxce.fi. Muistakaa silti mainita tuo koodi: JANNIEHARI aikaa varatessanne!

Veikkaan, että siellä lukijoiden joukossa saattaa yksi sun toinen olla harkinnut hiusmuutoksia tai pientä hiuksien freesausta näin kesän jälkeen. Napatkaa siis koodi talteen ja laittakaa varausta Johannalle 🙂 Sanomattakin selvää, että voin todella lämpimästi suositella hänen töitään – ikinä ei ole tarvinnut pettyä!

Johanna Hirvonen -Kampaamo Saxcé

Tarkk’ampujankatu 20
00150 Helsinki

Kuvissa tosiaan näkyy nuo meikäläisen uudet hiukset, mutta luonnonvalossa napattuja kuvia löytyy esim. tässä ja tässä postauksessa!

Mitä tykkäätte? 

 

♥ Janni

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply souphie 19 syyskuun, 2017 at 9:04 pm

    Ihanat hiukset, tykkään<3 Sopii sulle täydellisesti:)

    • Reply Janni 23 syyskuun, 2017 at 11:27 pm

      Kiiitos kovasti! 🙂

    Leave a Reply