1. Olen aina ollut aina aika kova jännittämään mitä hölmöimpiä asioita siihen pisteeseen asti, että jännitys saattaa muuttua jopa pieneksi paniikiksi. Usein mun jännittämät asiat on sellaisia, joista ei todellakaan tarvitsisi ottaa stressiä ja saatan jälkeen päin hölmistyneenä ajatella, että pitikö tätäkin asiaa taas etukäteen panikoida. Olen onneksi kehittynyt tämän asian kanssa vuosien varrella ihan hurjasti, mutta välillä sorrun edelleen panikoimaan milloin minkäkin mitättömän asian kanssa.
2. Näen yleensäkin paljon unia, mutta viimeisien kuukausien ajan olen nähnyt harmittavan paljon erilaisia painajaisia. Unia on ollut ihan laidasta laitaan, enkä oikein tiedä, että mikä ne saa oikein aikaan. On todella inhottavaa aamuisin herätä ahdistuneella fiiliksillä painajaisien jälkeen ja monesti jostain inhottavasta unesta saattaa jäädä huono fiilis pitkälle päivään asti, vaikka kyse olikin ollut vain pahasta unesta. Monesti aiemmin itselleni painajaisia ovat aiheuttaneet stressaavat ajanjaksot elämässä, mutta viime aikoina olen tuntenut kyllä voivani kaikin puolin tosi hyvin. Pahat unet saisivat pikkuhiljaa loppua, sillä ne eivät tippaakaan helpota muutenkin vaikeita aamuherätyksiä tähän vuoden pimeimpään aikaan.
3. Olen ollut aina todella huono viherkasvien hoitaja, mutta tässä nykyisessä kodissa olen saanut monet kasvit kukoistamaan. Havahduin vastikään yhtenä päivänä siihen, että olen saanut pidettyä monet viherkasvit elossa siitä asti, kun muutimme nykyiseen kotiimme eli jo kaksi vuotta. Ennen mulle naureskeltiin, kun en saanut pidettyä yhtäkään kasvia elossa ja nyt useampi ystävä on hämmästyneenä jopa kysellyt minulta vinkkejä, että miten he saisivat omatkin kasvinsa menestymään. Tätä en olisi koskaan uskonut tapahtuvan!
4. Minusta on viimeisen kahden vuoden aikana kehkeytynyt tosi aktiivinen saunoja. Ennen en välittänyt saunasta oikein nimeksikään, jos ei rantasaunoja meren rannalla lasketa. Joonas lämmittää kotona saunan lähes joka ilta ja itse liityn seuraan varmaan keskimäärin pari kertaa viikossa. Nykyään siitä on kehkeytynyt itselleni tärkeä rentoutumiskeino!
5. En jotenkin ymmärrä, miten viime talvena tuli pakkaskeleilläkin helposti lähdettyä kotoa johonkin jossain tennareissa ja nilkat paljaana. En ole harrastanut kyseistä touhua tässä alkutalven aikana vielä kertaakaan, eikä kyllä todellakaan tekisi mielikään. Tähän on saattanut vaikuttaa positiivisesti myös yhteistyöni Timberlandin kanssa, sillä nyt minulta löytyy kasapäin talvisäiden mukaisia kenkiä!
6. Tämän olen kertonut varmasti jo joskus aikaisemminkin, mutta olen toivottoman laiska pyykinpesijä. Pyykkien kuivumaan laittaminen on kotitöiden inhokkilistani kärjessä ja puhumattakaan siitä sukkien parittamisesta – huh. Monesti laitan pyykkikoneen laulamaan vasta siinä kriittisessä tilanteessa, kun meidän taloudessa alkaa toiselta osapuolelta vaatteet loppua kesken. Saatan kyllä sitten välillä vetää jonain päivinä kunnon pyykkimaratoneja ja pestä yhdellä rykäisyllä monta koneellista putkeen. Onneksi meillä on nykyään sentään kuivausrumpu, jonne voi heittää kaikki pyyhkeet ja lakanat!
7. Meillä on jatkuva taistelu kotona lämpötilan säädöstä. Poikkeuksellisesti meillä mieheni haluaa pitää lämpöjä kovemmalla, kun minun mielestäni taas on liian kuuma ja säädän lämpöjä pienemmälle. Yleensä olen kuullut, että pariskunnilla tämä menee juuri päin vastoin, mutta näin meillä.
8. Mulla on ollut pitkän aikaa sellainen fiilis, että haluaisin uudistaa kotia jotenkin, mutta sitten taas toisaalta tykkään tästä juuri tällaisena. En siis oikein pääse puusta pitkälle, kun jotain tekisi mieli tehdä, mutta toisaalta en haluaisi ehkä muuttaa mitään. Olen esimerkiksi lopen kyllästynyt siihen, että joka toisessa kodissa on tämä sama matto kuin meilläkin olohuoneessa, mutta enpä ole mistään löytänyt kivempaakaan… first world problems!
9. Olen päättänyt nykyään boikotoida kaikkia mahdollisia keskustelupalstoja ja Jodelinkin poistin puhelimeni sovelluksista jo useampia kuukausia sitten. En kestä näissä paikoissa vellovaa negatiivisuutta ja pakko myöntää, että mulla menee vähän liian pahasti tunteisiin, jos näen ystävistäni tai itsestäni jotain herjaavia keskusteluja. En ole ikinä voinut käsittää, että ketä nuo toisten asioita netissä ruotivat ihmiset ovat. Jutut ovat suurimmaksi osaksi vielä täysin perättömiä ja jotkut yrittävät selkeästi tehdä kaikkensa lytätäkseen muita – hyi!
10. Olen aina pitänyt hurjasti joulusta, mutta viimeisien muutamien vuosien aikana minusta on alkanut kuoriutua kunnon jouluihminen. Odotan toki itse H-hetkeä eli jouluaattoa tosi innolla, mutta parasta on kuitenkin juuri se joulun odotus ja etukäteen fiilistely; jouluelokuvat, tuoksukynttilät, joulutorit, lahjojen paketoiminen, joululaulut ja kaikki joulun odotukseen liittyvä hössötys. Saadaan parin viikon päästä Joonaksen siskon lapset meille pariksi päiväksi kylään ja odotan innolla, mitä jouluisia juttuja voidaan puuhailla skidien kanssa. Joulukuusta en kuitenkaan halua hommata vielä liian aikaisin, vaan sen aika on mun mielestä vasta maksimissaan pari päivää ennen joulua. Ja kuusen on oltava aito!
♥ Janni
10 Comments
Voin niin samaistua tohon lämpöjen säätöön! Meillä kans poikaystävä antaisi pattereiden huutaa vaikka täysillä, sillä kuulemma täällä on liian kylmä ja itse tuskissani säädän viileämmälle kun hiki tulee jo pelkästä istuskelusta :’D
Teilläkin! Vitsit ei tää kai olekaan poikkeuksellista, että tämä on näin päin 🙂
Haha meillä kans miehen kanssa käydään vuorotellen säätämässä lämpöjä, minä viileämmälle ja hän lämpimämmälle. 😀 Voi toki johtua myös siitä, että minulla on yleensä lämpimämmin päällä, mutta ahdistun, jos esim. makuuhuoneesa on nukkumaan mennessä liian kuuma. Ihana tuo sinun päälläsi kuvissa oleva neule. <3
Haha ai että muillakin on noin päin 😀 Mä oon vaan kuullut, että yleensä naisilla on aina kylmä 😀 haha! Ja kiiiitos <3
Moikka! Voisinko udella, että mistä oot hankkinu sen instagramissa vilahdelleen (esim toisiks viimeisin kuva) tuikkutelineen, missä on eri tasoja? Ihastuin siihen ihan täysillä! <3
Moikka! Se on Jyskistä, mutta ostettu jo joskus kolme vuotta sitten, joten en tiedä onko enää mallistossa! 🙂 Se on kyllä superkiva!
Samaistun niin noihin 1 ja 5 kohtiin! 😀 Samoin tuo 10, ai että joulu on ekstrakivaa aikaa! <3
No sanoppa muuta!! Hauskaa, että löytyi samaisuttavia juttuja! <3
Täällä taas yksi pyykin pesua rakastava, se on ihanaa. 😀 Suosittelen hommaamaan sukille SUPIT, eli sukkapidikkeet. Tämän jälkeen rakastat pyykinpesua. Se helpottaa hommaa ihan täysillä. Aina ennen pyykkikoriin heittämistä supittaa sukat, ja ottaa tavaksi niin helpottaa pyykkäämistä kyllä todella.
Ihanaa joulun odotusta 🙂
Hei apua mun täytyy heti googlettaa SUPIT!! Siis tää vaikuttaa hyvältä jutulta ja helpottais mun elämää huomattavasti 😀 hahha – KIITOS! Ihanaa joulun odotusta sinnekin 🙂 Täytyy varmaan toivoa joululahjaksi toi sukkien paritussysteemi!