Kerroinkin jo edellisessä postauksessa koiramme Jetin keskiviikkoisesta polvileikkauksesta, joka oli meneillään juuri silloin, kun postausta kirjoittelin. Leikkaus meni hyvin ja pikkuinen on toipunut siitä parhaalla mahdollisella tavalla. Ensimmäisen illan, yön ja seuraavan päivän toipilas oli tosi reppana, mutta pikkuhiljaa Jeti alkaa olla oma itsensä. Tämän operaation takia meillä on mennyt viikon ohjelmat aikalailla uusiksi ja kotona on tullut vietettyä paljon aikaa. Silloin keskiviikkona pystyin tosiaan tekemään töitä etänä ja torstaiksi sekä perjantaiksi saatiin onneksi Jetille parasta seuraa kotiin omien työpäivien ajaksi. Tänään mun oli tarkoitus alunperin lähteä päiväksi Kotkaan, kun Joonasellakin on siellä työpäivä, mutta en millään raaskinut vieläkään jättää reppanaa yksi kotiin. Ollaan loikoiltu Jetin kansa koko päivä sohvannurkassa, katseltu sarjoja ja käytiin ekan kerran keskiviikon jälkeen hyvin pienellä lenkillä, kun viime päivinä ei olla lähdetty omaa takapihaa kauemmas.
Suurin haaste on tällä hetkellä yrittää pitää toipilas mahdollisimman rauhallisena ja valvoa, ettei se hypi soville ja sängyille sekä niiden päältä alas. Jeti on niin ketterää ja eläväistä sorttia, että se ei ihan tajua, että nyt pitäisi ottaa varovaisesti. Kuntoutukseen ja toipumiseen tullaan siis tarvitsemaan rutkasti kärsivällisyyttä, mutta eiköhän tästä se loppujen lopuksi suju hyvin!
Tässä fiiliksiä lauantaiselta kotipäivältä
Kivaa viikonlopun jatkoa!
– Janni
1 Comment
Pikaista paranemista jetille 🙂
Oih,ihanan hellyyttäviä kuvia teistä 🙂