Eilen tuli tehtyä jotain superhauskaa melkeinpä viidentoista vuoden tauon jälkeen. Otettiin nimittäin ystäväni Emmin kanssa aamulla suunta kohti laskettelukeskusta ja jännitys oli ainakin omalta osaltani aika käsin kosketeltava. Jännitin ihan älyttömästi, että tulisi laskettelusta enää yhtään mitään tämän naurettavan pitkän tauon jälkeen. Moni sanoi, että homma olisi ihan sama kuin pyörällä ajo – sen kun kerran on jossain määrin oppinut, niin taito kyllä löytyisi nopeasti, kun pääsisi rinteeseen. Pari ekaa laskua sujuivat todella jäykästi ja piti keskittyä oikein kunnolla. Muutaman laskun jälkeen kroppa alkoi kuitenkin pikkuhiljaa rentoutua ja sen jälkeen laskukin alkoi olla huomattavasti pehmeämpää!
Mä olen monesti miettinyt, että pitäisi lähteä testaamaan pärjäisikö sitä vielä rinteessä, mutta jotenkin se on vaan aina jäänyt. Nyt ainakin sain varmuuden siihen, että meno on ihan kehityskelpoista ja pieni innostuksen kipinäkin heräsi. Saa nähdä, jospa sitä päätyisi vielä tässä kevään aikana uudemmankin kerran mäkeen. Oli tuo nimittäin sen verran hauskaa hommaa!
PS. Eiliselle laskettelureissullemme sattui myös ihan täydellinen sää. Pikkupakkanen ja mielettömän kaunis auringonpaiste. ♥
PPS. Kertokaapa kokeneemmat konkarit, että mikä on paras laskettelukeskus tässä parin sadan kilometrin säteellä PK-seudusta?
– Janni
15 Comments
Mikä keskus toi oli? Näyttää sopivan loivalta omiin tarpeisiin tuo toinen mäki 🙂
Toi on Uuperi! 🙂 Tosi pieni keskus, mutta sopi hyvin myös meikäläisen tarpeisiin 😀 Haha. Olis kiva päästä nyt vähän johonkin isompaankin mestaan!
Tuota tulee itsekin tehtyä aivan liian harvoin juuri siitä syystä, että etelän keskukset ovat aika pieniä. Sellaiset ok matkan päässä olevat omat lempparit ovat Messilä ja Himos, ne tuntuvat tarpeeksi isoilta, jotta automatka kannattaa 🙂
Oi vitsit Messilästä oon kuullut ennenkin kehuja ja se ois vielä suht lähelläkin!! 🙂 Iso kiitos vinkeistä!
Ihania kuvia! Mistä noi sun aurinkolasit on hankittu? 🙂
Kiiitos!! 🙂 Aurinkolasit on Asenne Surfilta. Ihan uutta mallia!
Himos on mukava paikka! En tosin kilometreistä tiedä, mutta se on ehdottomasti paras eteläisemmistä keskuksista. Kuin ”pikku-Lappi” :DD
No kilsoja taitaa olla vähän enemmän, mutta ihan siedättävä matka. Täytyyköhän tässä sitten suunnata sinne!! Kiitos vinkistä 🙂
Sappee! Löytyy rinteitä tarpeeksi, eikä oo liian kaukana.
Mä googlaan heti!! Thanks 😊
Ihan perus Talma Sipoossa tai Kokonniemi Porvoossa 🙂 Sopivan lähellä kaikkee ja mukavat rinteet.
Kokonniemeen suunniteltiin menevämme ensi vklp 😊 talmakin ois tosiaan lähellä! Kiitos vinkeistä!
Sappee on kivan kokoinen koko päivän lasketteluun. Himokselle jäisin ehkä yöksi, sen verran isompi ja kuitenkin ajomatkaa. 🙂
Messilä on päiväreissulle ehkäpä sopivin paikka. Rinteitä on kuitenkin useampia ja ne on esim. Talmaa pidempiä, joten päivän saa hyvin kulumaan. Himos olisi sopivampi sitten koko viikonlopun reissulle. 🙂
Kiiitos paljon! Messilään ollaankin suuntaamassa ensi viikolla! 🙂