Kirjoittelin tänne pari viikkoa sitten innoissani siitä, kun olin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen uskaltautunut laskettelurinteeseen. Huomasin, että meno ei ollut ihan toivotonta ja kipinä kyseiseen lajiin syttyi ihan tosissaan. Kyselin teiltä silloin vinkkejä kohtalaisen ajomatkan päässä olevista hiihtokeskuksista ja moni suositteli Messilää. En ollut siellä koskaan ennen käynyt, mutta suosituksien perusteella se valikoitui minun ja ystäväni Hannan kohteeksi tällä viikolla. Paikan päällä meitä odotti kaunis aurinkoinen sää ja -10 asteen pureva pakkanen höystettynä jäätävällä tuulenviimalla. Oli ihan perhanan kylmä, mutta oli ihan huippua päästä tavallisen tiistaisen toimistopäivän päätteeksi rinteeseen. Saatiin vielä kaiken lisäksi laskea loppuilta melkein ylhäisessä yksinäisyydessämme, kun muut varmaankin pakenivat jäätävää keliä sisätiloihin. Oli ihanaa kun ei tarvinnut väistellä ketään ja hisseillä ei ollut jonoista tietoakaan!
Olen viime vuoden toistellut samaa mantraa siitä, että minun on hemmetin vaikea keksiä talvesta mitään hyviä puolia ja samaan hengenvetoon olen aina maininnut, että ”kun en mä edes laskettele”. Ja minkähän takia en sitten ole lasketellut, vaikka olen koko ajan tiedostanut, että se toisi edes jotain iloa ja hauskuutta talveen… – en todellakaan tiedä. Onneksi olen viimein löytänyt tieni rinteeseen ja odotan itse asiassa jo nyt, että jospa ensi talvena pääsisi johonkin pohjoiseen. On tuo vaan niin pirun hauskaa hommaa!
Aurinkoista loppuviikkoa!
– Janni
