Huh mika päivä! Kommelluksia on riittänyt heti aamusta asti, kun olin lähdössä töihin ja jäin autolla jumiin heti omasta pihasta lähtiessä. Ei tehty silloin maanantaisen jäätävän lumipyryn jälkeen lumitöitä (koska kuka oikeesti jaksaa sitä hommaa enää huhtikuussa, HALOO) ja se kostautui karvaasti. Eilisen aikana auringossa sohjoksi sulanut lumi oli yön aikana muuttunut muhkuraiseksi jääksi ja siihen eivät kitkarenkaat nähtävästi purreet. Onneksi apu oli lähellä ja pääsin puolen tunnin taistelun jälkeen lähtemään duunia kohti. Yleensä tällaisilla rytinällä alkaneilla päivillä on ainakin mun elämässä tapana jatkua sitten samalla tyylillä ja niin kävi myös tänään. Koko päivä oli täynnä kaikkea hässäkkää ja tuntuu, että käyn edelleen jotenkin vähän ylikierroksilla näin yhdeksän aikaan illallla. Ei siis todellakaan mitään sen vakavampaa ja jollain tapaa jopa tykkään näistä häsellyksen sekä toiminnan täyteisistä päivistä. Niistä saa paljon enemmän energiaa verrattuna siihen, että kaikki päivät noudattaisivat samaa rutiininomaista kaavaa!
takki Carlings // neule Bubbleroom // farkut Gina Tricot // kengät Timberland
– Janni
No Comments