MEKOT KESÄN JUHLIIN

20 huhtikuun, 2018

 

Kaupallinen yhteistyö: Bubbleroom

Kesän juhlakausi lähestyy kovaa vauhtia ja kauppojen rekit alkavat täyttymään ihanista kesämekoista sekä muista juhlatamineista. Kuulun yleensä siihen porukkaan, jotka säntäilevät kaupoissa aina viime hetkellä päivää ennen juhlia etsimässä sopivaa vaatetusta. Tänä vuonna on kuitenkin nyt tapahtunut yllättävä poikkeus, sillä vaatetuspuoli alkaa olla kesän juhlia silmällä pitäen jo aika tiukasti hanskassa. Pääsin nimittäin jo hyvissä ajoin keväällä tutustumaan Bubbleroomin laajaan juhlavalikoimaan ja valitsemaan sieltä muutamia omia suosikkejani. Kokoelma oli tosiaankin niin laaja, että valintojen tekoa ei kyllä sen puolesta oltu tehty helpoksi. Löysin tosi paljon omaan tyyliini sopivia mekkoja ja onnekseni kaikki olivat jopa sopiviakin, kun pääsin niitä sitten kotona testailemaan. Löysin Bubbleroomilta myös pitkään etsinässä olleen valkoisen pitkähihaisen pitsimekon, joka oli tilauksen ehdoton suosikkini!

Olipa ihana viime sunnuntai-iltapäivänä järkätä tämä kesäinen kuvaussessio, kun pääsi pitkästä aikaa sonnustautumaan kesävaatteisiin ja kevätaurinkokin lämmitti sopivasti. En tilausta tehdessä tainnut edes tajuta, että miten pitsipainotteista linjaa tuli mekkojen kanssa noudatettua!

1. Ensimmäisenä Chiara Forthin Cloelle -pitsimekko kauniissa vaaleanroosan sävyssä. Mietin pitkään, että valitsenko roosan vai valkoisen, mutta onneksi päädyin tähän vaihtoehtoon. Nuo pienet röyhelöhihat ja aavistuksen avoimempi selkäpuoli ovat kauniita yksityiskohtia muuten klassisen mallisessa kotelomekossa.

2. Toisena oma ehdoton suosikkini, kuten jo aikaisemmin tekstissä mainitsinkin – Bubbleroomin valkoinen Litzy -mekko. Tämä tuntui istuvan päälle kuin nakutettu ja tykkään mekon mallista kaikin puolin todella paljon. Pitsi on juuri sopivan napakkaa tuntumatta kuitenkaan liian ”painavalta” päällä. Tämä mekko sopisi mielestäni loistavasti myös tuoreelle ylioppilaalle!


3. Ja pitsilinjalla jatketaan edelleen, mutta värimaailma poikkea aikaisemmista hennommista sävyistä. Korallin värinen Chiara Forthin Adriana -mekko on päällä äärimmäisen mukava kauttaaltaan joustavan materiaalinsa ansiosta. Mekon etupuolelta selkään kiertävät röyhelöt tuovat kivan yksityiskohdan muuten simppeliin malliin ja korallin sävy näyttää hyvältä kesän päivettämää ihoa vasten!

4. Viimeisen mekon kohdalla poiketaan pitsiteemasta. Kyseessä Happy Hollyn Charlene -mekko vanhan roosan sävyssä. Tästä mekosta löytyi kaksi eri pituutta ja uskalsin ottaa lyhyemmän, kun mulla on pituutta vain vähän reilut 160cm. Pakko kuitenkin myöntää, että tuon omaan makuuni ehkä hitusen liian lyhyt, mutta täytyy vielä mallailla vaikka matalampien kenkien kanssa. Mekon kuosi ja malli ovat tosi ihania, mutta jos saisin nyt valita, niin ottaisin sen pidemmän version!

Nyt alkaa siis kesän juhlavaatetus olla meikäläisen osalta aika hyvällä mallilla ja en voi uskoa, että tulen ehkä välttämään perinteisen panikoinnin tänä vuonna. Jos teillä on myös juhlia tiedossa kesälle, niin voin lämpimästi suositella tsekkaamaan Bubbleroomin tarjonnan TÄÄLTÄ!

Ei varmaan jäänyt epäselväksi, että oma suosikkini näistä neljästä oli tuo valkoinen pitsimekko, mutta oletteko te samaa mieltä? Vai miellyttikö joku muu enemmän teidän silmää?

Aurinkoista viikonloppua!

– Janni

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Rosa 20 huhtikuun, 2018 at 8:25 am

    Ihania mekkoja! Pakko kysyä mistä tuo kimppu on tai oletko itse tehnyt sen? Mitä kukkia siinä on sillä se on aivan uskomattoman upea!! 🙂

    • Reply Janni 20 huhtikuun, 2018 at 1:01 pm

      Kiiitos <3 Mä tein sen kimpun tosiaan itse. Nuo vihreät lehdet ovat eukalyptusta, mutta täytyy myöntää, että en tiedä mitä nuo kukat ovat 😀 Ostin ne Plantagenista!

  • Reply SofiaEmilia 20 huhtikuun, 2018 at 10:33 am

    Siis vitsi miten kauniita mekkoja kaikki ja sopivat sulle ihan todella hyvin <3 Itse ihastuin noihin kahteen ensimmäiseen. Harmi kun ei ole yksiäkään juhlia tänä kesänä tiedossa, mutta jos sellaiset nyt vielä tulevat niin tiedän mistä mekkotilausta laitetaan tulille 😀

    Viimeisen kuvan mekko ei ainakaan kuvissa näytä liian lyhyeltä, mutta tottakai tärkeintä on se, tuntuuko se siltä päällä 🙂 Ihanaa viikonloppua xx

  • Reply SofiaEmilia 20 huhtikuun, 2018 at 10:33 am

    Siis vitsi miten kauniita mekkoja kaikki ja sopivat sulle ihan todella hyvin <3 Itse ihastuin noihin kahteen ensimmäiseen. Harmi kun ei ole yksiäkään juhlia tänä kesänä tiedossa, mutta jos sellaiset nyt vielä tulevat niin tiedän mistä mekkotilausta laitetaan tulille 😀

    Viimeisen kuvan mekko ei ainakaan kuvissa näytä liian lyhyeltä, mutta tottakai tärkeintä on se, tuntuuko se siltä päällä 🙂 Ihanaa viikonloppua xx

    • Reply Janni 20 huhtikuun, 2018 at 1:03 pm

      Voi kiitos 🙂 kaksi ekaa myös omat suosikkini ehdottomasti!! Ja ainahan sitä voi hei jotkut kesäjuhlat järjestää, jos niitä ei muuten ole tiedossa 😉 Aina on aihetta juhlaan! Ihanaa viikonloppua myös sinne <3

  • Reply M 20 huhtikuun, 2018 at 4:13 pm

    Ihania mekkoja kaikki, oma lempparini on ehkä tuo ensimmäinen. Mutta eniten ihastuin noihin kenkiin! Mitkä, mistä ja milloin? Juuri tuollaisia olen nimittäin metsästänyt. 😊

    • Reply Janni 20 huhtikuun, 2018 at 4:22 pm

      Kiiitos <3 hitto nuo kengät ovat jo tosi vanhat :/ ostettu vuosia sitten H&M:ltä. Toivottavasti jostain löytyy vastaavat!

  • Reply Simppu 20 huhtikuun, 2018 at 6:47 pm

    Oihhh!! Sä oot niin kaunis ja kaikki mekot näyttää ihanalta sun päällä! Wow! Itsekin tulin kyselemään kengistä; ne on ihanat! 😍 Jospa itsekin jostain samanlaiset löytäisin 😊

    Ihanaa kevään jatkoa ja kesän odotusta sulle (tai teille!!)! Kiitos ihanasta blogista, säilynyt mun lempparina jo monta vuotta!

  • Vastaa käyttäjälle M Cancel Reply