TUNTUI MELKEIN JO KEVÄÄLTÄ

13 helmikuun, 2019

Jotenkin ihan käsittämätöntä, että vielä viime viikolla Helsingissä vallitsi pahimman luokan lumikaaos, mutta eilen tilanne oli hyvin pitkälti tuo, mitä postauksen kuvat antavatkin ymmärtää. Mietin pariin kertaan ihan ääneen, että mihin ihmeeseen se kaikki lumi on voinut näin pienessä ajassa kadota – onko se muka sulanut näin nopeasti vai onko sitä vain rahdattu niin tehokkaasti keskustan alueelta pois? Oli miten oli, niin eilen tuntui kyllä ensimmäistä kertaa aika keväiseltä. Aurinko paistoi ja kaduilla pystyi helposti tallaamaan lenkkareissa – ihanaa ♥

Talvikin on kyllä tänä vuonna ollut aivan ihana, mutta kyllä sitä silti tässä kohtaa alkaa taas pikkuhiljaa olla ikävä keväisempää pukeutumista – farkku- ja nahkarotseja, tennareita ja paljaita nilkkoja. Aika kuluu nykyään kyllä niin mahdotonta kyytiä, että oikea kevät on täällä ennen kuin varmaan ehdin huomatakaan!

takki Topshop // neule H&M // farkut ja pipo Weekday // kengät New Balance // laukku Marimekko

 

– Janni

5 Comments

  • Reply rr 13 helmikuun, 2019 at 5:05 pm

    Siis käsittämätöntä! omat arkiliikkumiseni ovat akselilla vallila-töölö, enkä ole p
    yhtenäkään päivänä päässyt talvikengillä kuivin sukin töihin. Miten voi olla että kantakaupungin sisälläkin on näin suuret erot 😀

  • Reply Mari 16 helmikuun, 2019 at 6:08 pm

    Ihan eri asiasta kysyisin eli oletko ollut tyytyväinen teidän kivik sohvaan,onkp hyvä istua ym.?
    Miten on kestänyt vuosien aikana,meneekö tyynyt littanaksi?
    Onko teillä 2- vai 3-istuttava sekä nojatuoli yhdessä ja vielä rahi?
    Olisi kiva,jos vastaisit..olisi nyt mietinnässä sohvan osto.

    • Reply Janni 17 helmikuun, 2019 at 4:58 pm

      Ollaan oltu tosi tyytyväisiä ja sohva on vastannut meidän tarpeisiin tosi hyvin. Ei tässä mitenkään kovin hyvä ole istua, kun on niin syvä, mutta huippuhyvä löhötä 😉 Meillä on kolmen istuttava sohva + yhden istuttava osa + rahi (tää on tällänen oma fiksaus). Sohva on kestänyt ihan suht hyvin muodossaan, mutta toki vuosien aikana hieman lässähtänyt, mutta ei niin, että se ainakaan itseäni haittaisi!

  • Reply Taina 20 helmikuun, 2019 at 9:29 am

    On tiedetty kipata roskineen päivineen mereen kaikki lumi? Muistan lukeneeni juttua aika kauhulla…

    • Reply Janni 20 helmikuun, 2019 at 5:02 pm

      Oho enpä ole tuollaisesta kuullu 😳 toivottavasti tällainen käytäntö ei ole enää voimassa!

    Vastaa käyttäjälle Taina Cancel Reply