KOLME TYYLIÄ KEVÄÄSEEN

16 huhtikuun, 2019

Kaupallinen yhteistyö: Sokos

Olen varmasti maininnut tämän jo monta kertaa aikaisemminkin, mutta kevät on ehdottomasti mielestäni pukeutumisen kannalta ihaninta aikaa. Kaikissa sesongeissa on ilman muuta omat hyvät puolensa, mutta mikään ei voita sitä fiilistä, kun kevään tullen saa pikkuhiljaa keventää vaatetusta. Voi sitä onnen päivää, kun keväällä lämpömittarin elohopea kipuaa ensimmäisen kerran yli kymmenen asteen – auringonpaiste, kaupungin puhtaat kadut ja jalassa tuliterät sneakerit – pa-ras-ta!

Lienee siis ihan selvää, että olin äärimmäisen innoissani päästessäni mukaan tähän Sokoksen kevätmuotiin keskittyvään kampanjaan, jossa sain stailata keväisiä kaupunkityylejä Sokoksen valikoimasta. Meinasi iskeä ihan mahdoton valinnan vaikeus, sillä olin päättänyt rajata asut kolmeen eri kokonaisuuteen ja kivoja juttuja olisi löytyi vaikka millä mitalla. Halusin löytää kaikkiin asuihin jonkun yhdistävän tekijän, joka mukailisi myös tämän kevään trendejä. Sellaiseksi valikoitui loppujen lopuksi tuo Espritin harmaaruudullinen over size -mallinen bleiseri, joka löysi tiensä osaksi jokaista settiä.

bleiseri Esprit // kauluspaita oma // farkut Diesel // kengät Vans // nahkalaukku Pieces

1. Ensimmäisessä asussa halusin mennä klassisella linjalla ja tämä kokonaisuus sopisikin lähes kenelle tahansa. Tähänhän voisi yhdistellä asusteita ja kenkiä moneen makuun, mutta itse valitsin omalle tyylilleni uskollisesti platopohjaiset tennarit. Dieselin suoralahkaisissa Aryel -farkuissa oli ihan täydellinen vaaleansininen kevätväri ja tekisi melkein mieli käydä ostamassa nuo kuvauslainassa olleet päksyt itselleni omaksi!

bleiseri Esprit // mekko Pieces // farkut Diesel // nahkalaukku Markberg // kengät ja hattu omat

2. Toisessa kokonaisuudessa jatkavat sama bleiseri ja farkut, mutta asu on silti aika eri tyylinen. Punainen Piecesin alas asti napitettava mekko on ihanan monikäyttöinen, sillä sitä voi pitää ihan perinteisesti mekkona tai sitten esimerkiksi farkkujen kanssa. Se näyttäisi ihan mahdottoman kivalta myös esimerkiksi maihareiden sekä nahkarotsinkin kanssa. Myös tuo Markbergin laukku on ihan täydellisen kokoinen pikkulaukku, johon kuitenkin mahtuu kaikki välttämätön!

neule YAS // hame Filippa K // bleiseri Esprit // kengät Adidas // nahkalaukku Markberg

3. Viimeisin, mutta ei todellakaan vähäisin setti onkin sitten aika isosti aikaisemmista poikkeava. Menin ihastumaan täysillä tuohon Filippa K:n mustaan simppeliin viskoosihameeseen, joka sopii yhdistettäväksi melkeinpä mihin yläosaan tahansa. Sitä tuli soviteltua, rennon t-paidan, muhkean neuleen sekä hupparinkin kanssa ja se vaan toimii. Tähän alkukevääseen suosikkini taitaa kuitenkin olla hameen sekä muhkean neuleen yhdistelmä ja jaloissa tietenkin tennarit – mitäpä muutakaan. Tämä asu taisi nousta omaksi suosikikseni!

Täytyy tässä kohtaa myöntää, että en ole viime vuosina ihan turhan usein asioinut Sokoksen naistenvaateosastolla ja olin vähän ällikällä lyöty, kun tutustuin tarkemmin Sokoksen valikoimaan. Kuten jo alussa mainitsinkin, niin kivoja tuotteita olisi löytynyt vaikka kuinka paljon ja en ollut rehellisesti sanottuna ihan tietoinen siitä, että mitä kaikkia kivoja brändejä Sokoksen katon alle mahtuukaan. Tekstiilipuolen lisäksi myös asuste- ja kenkäosasto vakuuttivat minut; superkivoja trendikkäitä kenkiä moneen makuun ja paljon ihania nahkalaukkuja muun muassa Markbergilta, jonka pari laukkua pääsikin mukaan valitsemiini setteihin!

Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan ja tiedänpähän nyt ainakin jatkossa mihin suunnata, jos hakusessa on esimerkiksi laadukas nahkalaukku, uudet kengät tai oikeastaan melkeinpä mitä tahansa pukeutumiseen liittyvää. Parhaassa tapauksessa koko setti löytyy saman katon alta!

Mikä näistä Sokokselta löytyneistä asukokonaisuuksista oli teidän lemppari? Omani taisi tosiaan olla tuo nuomero 3 ja nyt pähkäilenkin, että pitäisikö minun käydä ostamassa tuo Filippa K:n hame itselleni ihan ikiomaksi!

 

– Janni

8 Comments

  • Reply susanna 16 huhtikuun, 2019 at 5:49 pm

    mitkä aurinkolasit sulla on tossa 3 asun kuvissa? ihanat 🙂

    • Reply Janni 16 huhtikuun, 2019 at 7:03 pm

      Kiitos 🙂 Lasit ovat Guccin ja olen ne viime kesänä ostanut, mutta en millään muista sen spesifimpää mallin nimeä! :/

  • Reply Milla 16 huhtikuun, 2019 at 6:46 pm

    Numero 3.

    Ehdottomasti 🙂
    Sokoksella on paljon kivoja brändejä. Marimekkoa ja adidasta yms sulassa sovussa 🙂

    • Reply Janni 16 huhtikuun, 2019 at 7:02 pm

      Totta puhut 🙂 Ja kiitos kommentista. Nro. 3 oli myös oma suosikkini!

  • Reply Tarja 18 huhtikuun, 2019 at 6:51 am

    Nro 3 myös mun suosikki 👌

    • Reply Janni 18 huhtikuun, 2019 at 11:07 am

      Yksimielisiä ollaan! 🙂

  • Reply Peppi 19 huhtikuun, 2019 at 6:27 am

    Kolmonen! Ja osta ihmeessä, sopii sinulle upeasti!

    • Reply Janni 19 huhtikuun, 2019 at 9:59 pm

      Voi kiiitos!! 🙂

    Vastaa käyttäjälle Janni Cancel Reply