Tällä hetkellä on sellainen fiilis, että voisin vaikka joka päivä pukeutua erilaisiin rentoihin ja kepeisiin pellavamekkoihin. Äitini on ollut aina hulluna pellavaan materiaalina ja sen vuoksi minulla oli pitkään oikea pellavakammo. Meidät puettiin pienenä kaikissa juhlissa erilaisiin pellavavaatteisiin ja silloin en voinut sietää pellavaa. Jo vuosia sitten olen kuitenkin äitini tavoin rakastunut kyseiseen materiaaliin ja jotenkin tänä kesänä olen onnistunut löytämään niin ihania pellavamekkoja, että uusia kolttuja on kertynyt omaan vaaterekkiin jo useampia. Tämä näissä asukuvissa näkyvä luonnonvalkoinen mekko on uusin tulokas, jonka ostamisen jälkeen jouduin asettamaan itseni tiukkaan ostokieltoon. Tästä saattaa tulla vaikeaa, sillä etenkin Porvoon vanhan kaupungin monet kaupat ovat tällä hetkellä täynnä toinen toistaan houkuttelevampia pellavatuotteita. Lienee varmaan parempi kiertää kyseiset putiikit loppukesän ajan hieman kauempaa, että en sorru – vaikka toisaalta jokainen ostos on kyllä ollut erittäin mieluinen ja uskon, että näistä riittää iloa vielä pitkään! ♥
Täytyy myös sanoa, että nämä eiliset kuvat ovat suosikkejani vähään aikaan, vaikka kuvauspaikka osuikin kohdalle ihan randomilla. On ollut niin ihanaa kuvailla koko kevään ja kesän ajan enemmän Porvoossa – kiitos siitä suuresti Xenialle!
mekko Peura // kengät Pavement
Löytyykö muita pellavaan hurahtaneita?
– Janni
4 Comments
Moikka! Missä sä käyt kampaajalla, sulla on niin hyvän värinen tukka aina! <3
Voi kiiitos! <3 Kävin kampaajalla viimeksi useampi kuukausi sitten ja nyt olen värjännyt itse pari kertaa tässä välissä. Pyrin aina valitsemaan sekä kampaajalla pyytämään kylmiä ruskean sävyjä! 🙂
Ihanat kuvat! Ja mekko näyttää myös kivalta 🙂
Kiitos kovasti! 🙂